http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009092610316167_uu.shtml
Niinpä tietysti. Onhan ne palkka ja eläke-edut aivan jotakin muuta kuin veronmaksajilla.
Niinpä tietysti. Onhan ne palkka ja eläke-edut aivan jotakin muuta kuin veronmaksajilla.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Valta turmelee ja hallitusvalta etenkin.Kuten olemme huomanneet takki kääntyy alta aikayksikön jos siitä on hyötyä itselle.Sekä oppositiossa että hallituksessa on kansanedustajia joiden lojaalisuus tukijoilleen on ilmiselvästi huomattavaa.Koko vaalirahoitus on saatava sellaisen lain piiriin,etteivät yritykset,ammattiliitot senparemmin kuin yksityiset kansalaisetkaan voi rahoittaa puolueita.Kaikki toiminta on siis puoluetuen varassa,kuten asian kuuluisi ollakkin.Halu toimia yhteisen edun nimissä ilman korvausta.Kaikki muu olisi kriminalisoitava.Mikäli "kärähtää" vaalirahan ottamisesta on paikka lopullisesti menetetty,eikä vaalikelpoisuutta enää ole.Tietenkään tämä ei toteudu,sillä eihän korppi korppia noki,toisinsanoen mitään radikaalia muutosta ei vaali tai muussakaan rahoituksessa tule tapahtumaan.Nyt tulevaan uuteen vaalirahoitusta säätelevään lakiin tulee takuuvarmasti sellaisia "porsaanreikiä",sillä juristit sitä lakia siellä muokkaavat toimeksiantajina hallitus/kansanedustajat.Saattaa jopa käydä niinkin että puolueille lisätään puoluetukea tai muuta rahaa (esim. lehdistötukea) kompensoimaan "menetettyä" rahoitusta.Siis me kaikki saamme maksaa heidän "hölmöilynsä" taas kerran.Lisäksi kansanedustajat/ministerit ovat maailmalla luoneet Suomesta maineen korruptoituneena maana,jossa rahalla ostetaan mieleinen poliittinen päätös hankkeille.Tässä sitä Suomikuvaa viedään kertaheitolla Albanian tasolle.Fan mitä porukkaa meillä päästetään vastuunalaisille paikoille.