Hän etsii ihmisten sääliä puhuessaan itsestään poliittisena ruumina ja sijaiskärsijänä.
Oleellista kuitenkin on se, että hän kävi 2007 tai jo tätä ennen yritysmaailman kanssa keskusteluja puolueensa vaalirahoituksesta. Keskustelut käytiin hänen virka-asunnossaan. Talossa joka oli myös hänen seksiseikkailujensa päänäyttämönä. Lisäksi hän on vedonnut toistuvasti unohduksiinsa tai siihen, että ei voinut valvoa omaa tai puolueensa vaalirahoitusta tai keiltä rahaa virtasi.
Ongelmallisinta on lisäksi se, että hän käytti hyväkseen ehkä vuosikymmeniä yhden säätiön rahoja tavoitteidensa tukemiseksi. Hän oli kyseisen säätiön johdossa. Säätiön tarkoituksena oli kuitenkin auttaa nuoria asumisongelmissa. Säätiö sai lisäksi valtiolta ja raha-automaattiyhdistykseltä rahoitusta.
Vaalirahoituksen eräänä ongelmana on pidettävä sitä, että nykyiset hallituspuolueet ovat vastaanottaneet vaalirahatukea elinkeinoelämältä, joka ilmeisesti ja tosiasiallisesti oli johdettu käsittämään heidän etunsa tulevan hoidettua kunhan mm. SDP potkitaan ulos hallituksista nyt ja tulevaisuudessa. Vuoden 2007 vaalien jälkeen toteutettiin laaja yritysmaailman tavoitteet. Pääministeri Matti Vanhanen kaatoi työmarkkinajärjestöjen tulopoliittisten ratkaisujen mahdollisuuden, jotka nyky tilanteessa olisivat palvelleet parhaiten Suomea. Hallitus ajoi eduskunnassa lävitse elinkeinoelämän vaatimat veronkevennyspaketit.
Matti Vanhanen siis taitavasti yrittää sitä, että tehdään uudet määräykset ja sen jälkeen voidaan unohtaa myös hänen kyseenalaiset menettelytapansa, jotka ovat moraalittomia ja tuomittavia.
Vaalituelle on luottava katto. Katto voi toteutua siten, että puolueet saavat vaaleissa käyttää määrätyn euromäärän, ehkä 1 miljoonaa euroa ja ehdokas enintään 10 000 euroa. Virhe tapahtuu, jos sovitaan, että tuen antaja voi antaa enintään 15000 euroa kerrallaan. Se on porsaanreikä. Eduskuntavaalit ovat vain joka neljäs vuosi. Vaalituki täten voisi olla 60 000 euroa eduskuntavaaliin. Ja toisaalta voi käydä niinkin, että vaalituki jaetaan useaan erään. Kullekin erälle merkitään eri maksaja. Elinkeinoelämän Keskusliitto EK on antanut 150 000 euroa ja se voidaan jakaa osiin. Maksajaksi voidaan merkitä kukin EK:n jäsenliitto.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Läähätät laveasti, mutta sanomasi jää auki?
Kärsi vaan vaalitappiosi kurjuutta. Se suurenee ensi kerralla.
lukemaasi. Sitä varten on saatavissa hoitoa, koska sinulla on paha lukihäiriö.
Vaalirahauudistus on välttämän, mutta ei riitä, että tästä eteenpäin toimitaan laillisesti uuden järjestelmän mukaan. Lakia rikkoneet ja valehtelijat on saatettava vastuuseen, samoin kuin muuten taitamattomat ministerit ja kansanedustajat. Myös moraalinen vastuu on välttämätön.
Pääministeri ei enää nauti kansan luottamusta, mutta ei myöskään suurin osa muista ministereistä.
Kokoomuksen ministereistä tulee mieleen vain kaksi, jotka ovat kelvollisia: Paula Risikko ja Jan Vapaavuori.
Keskustan ministereistä kelvollisia ovat ympäristöministeri Paula Lehtomäki ja ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen, sekä kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen.
Vihreistä heihin kuuluu Tuija Brax ja Anne Sinnemäki. Ruotsalaisten ministeri kuuluu myös tähän valiojoukkoon.
Jos koko hallitusta ei saada hajalle, niin em. ministereiden lisäksi pääministeri voisi olla Timo Kalli, valtiovarainministeri Pauli Niinistö, ulkoministeri Paavo Väyrynen ja valtion ohjauksesta vastaava ministeri Ruotsalaisesta kansan puolueesta. (Anteeksi oikosulut nimissä).
Hätätilahallituskin voisi tulla kysymykseen, jolloin myös vasemmistopuolueista ja Timo Soinin puolueesta tulevilla henkilöillä täydennettäisiin nykyistä pohjaa?
Mies joka rehvasteli vuosi sitten, ettei noudata lakia vaalirahan ilmoittamisesta.
Silleenhän se tuntuu Matti pohtivan, että ei voi rangaista rikoksesta jota on tehty aikasemminkin. Minä sain viimeviikolla ylinopeudesta sakot... Pahus kun en hoksannu sanoa, että ainahan ihmiset on ylinopeutta ajaneet,,, miks mun pitää siitä vastata.
Pitäis Matinkin tajuta, että silleen se menee... joka kärähtää sitä rangaistaan. Ei ole lieventävä asianhaara, että toisetkin tekee niin. Ne toiset eivät ole pääministerinä nyt.