"Onko monikulttuurisuus tuomittu epäonnistumaan?"

"Jokainen maahanmuutosta kirjoittava voi olla varma, että hän suututtaa joitakin ihmisryhmiä kirjoitti hän sitten mitä tahansa, sillä tästä asiasta ihmisillä on ehkä voimakkaampia ja syväänjuurtuneempia omia näkemyksiä kuin mistään muusta ajankohtaisesta kysymyksestä.
Kaikesta huolimatta rohkenen sanoa, että länsimaissa viimeisen 30 vuoden mittaan kokeiltu monikulttuurisuuspolitiikka on osoittautunut täydelliseksi epäonnistumiseksi ainakin yhden maahanmuuttajaryhmän osalta.
Maahanmuuttajien oman perinteisen kulttuurin säilymisen suosiminen on liian usein jo johtanut tilanteeseen, jossa yhteiskunnassa on kaksi rinnakkaista ja jopa monissa suhteissa vastakkaista kulttuuria, joilla ei ole välttämättä juuri lainkaan positiivisia yhteyksiä.
Ongelma ei suinkaan koske kaikkia maahanmuuttajaryhmiä, vaan ongelmat liittyvät nimenomaan islamilaiseen kulttuuriin. Kukaan ei esimerkiksi enää puhu venepakolaisten aiheuttamista ongelmista, sillä nuo tuhannet maahanmuuttajat ovat sopeutuneet erinomaisesti suomalaiseen yhteiskuntaan, vaikka edelleenkin ylläpitävät keskuudessaan omia perinteitään.

Samalla tavalla Afrikasta Suomeen tulleen animistit tai kristityt ovat yleensä solahtaneet sangen vaivatta suomalaiseen yhteiskuntaan, vaikka he toki ovat joutuneet kamppaliemaan monenlaisia ennakkoluuloja vastaan. Eteläamerikkalaiset, kiinalaiset tai japanilaiset maahanmuuttajat eivät hekään yleensä tuota sen kummempia ongelmia.
Ongelmana onkin nimenomaan islamilainen uskonto ja sen ympärille rakennettu yhtenäiskulttuuri, joka koostuu valtavasta määrästä perinteitä ja tapoja, vanhentuneita ajattelumalleja ja muinaisia uskomuksia, joiden minkäänlaisen kyseenalaistamisen uskonnon luonne täydellisen alistumisen vaatimuksineen hyvin usein kokonaan estää.
Monikulttuurisuus toimii valitettavasti vain tilanteessa, jossa uuteen kulttuuriin muuttavilla on edes jonkilainen tarve ja tahto sopeutua uuden asuinmaansa yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Käytännön elämä on kuitenkin valitettavan usein jo osoittanut, että tällainen tarve ja halu puuttuu islamilaiseen kulttuuriin vahvasti kiinnittyneiltä ihmisiltä.

Tämä ei suinkaan tarkoita, etteikö islamilaisista maista tulleiden ihmisten joukossa olisi sellaisia, joilta tällainen vahva sidos uskonnolliseen ideologiaan puuttuu. Vaikkapa kaikki marokkolaiset eivät suinkaan ole änkyrä-islamilaisia ja etenkin Iranin julmaa nykyhallintoa paenneista ihmisistä merkittävä osa on repäissyt itsensä kokonaan irti uskonnon taikapiiristä.
Itseensä sulkeutuneen ja sopeutumatumiskyvvyttömän valtavirran islamilaisuuden maahanmuuttajille itselleen aiheuttamat ongelmat ovat kuitenkin kaikkien nähtävissä jo oikeastaan kaikissa länsimaissa.

Maahanmuuttaja on aina oletusarvoisesti heikommissa lähtöasemissa kuin valtaväestön edustajat, sillä he joutuvat useimmiten aloittamanaan monessa suhteessa nollasta ja heidän kohdistuu monenlaisia raisistisiakin ennakoluuloja. Tällaisessä tilanteessa ihmisen kokee helposti alemmuuden ja heikkouden tuntoja, joista islamistit käyttävät taitavasti hyväkseen.
Uskonnon avulla on helppo hankkia itseluottamusta ja oma identiteetti. Nimenomaan islamilaiseen uskoon sisältyvä ajatus valtaa pitävien vääräuskoisten todellisesta alemmuudesta ja tulevasta Islamin ylivallasta on todella houkutteleva ihmiselle, joka kokee olevansa syrjäytetty ja syrjäytynyt.
Ongelmaksi kuitenkin nousee se, että riittävän vahvaksi muodostuva sitoutuminen omaan muinaiseen uskontoon vaikeuttaa väistämättä sopeutumista ja elämistä aivan toisenlaisiin arvoihin ja ajatuksiin perustuvaan yhteiskuntaan, jossa ihminen joutuu kuitenkin hakemaan omaa paikkaansa ja menestymisen mahdollisuuksia.

Kyse ei siis missään tapauksessa ole rodullisista tai edes yksilöiden ominaisuuksista, vaan opitusta ideologiasta ja nimenomaan yhden nimenomaisen ideologian tunnetusta ja hyvin todistetusta uuteen yhteiskuntaan sopeutumista estävästä luonteesta.
Kaikille toki ei ole selvää, että uskonto on opittu ideologia, eikä peritty geneettinen ominaisuus. Harha syntyy siitä, että uskonnollinen ideoloia opetetaan lapsille jo varhaislapsuudesta lähtien, mikä yleensä on myös syy siihen, että he eivät osaa sitä koskaan välttämättä kyseenalaistaakaan. Islamin monia muita uskontoja vahvempi tietoinen kietoutuminen perinnetapoihin, traditioihin ja koko kulttuuriin tekee aina vain vaikeammaksi erottaa uskonnollisen ideologian osuutta muusta kulttuurista.

Mielestäni tässä tilanteessa on toisaalta syytä moninkertaistaa ponnistelut maahanmuuttajien sopeuttamiseksi. Yhteiskunnan kokonaan rahoittamien tehokkaiden kieliopintojen lisäksi tarvitaan syvellä menevää opetusta koko yhteiskunnan pelisäännoistä, perusperiaatteista ja toimintatavoista. Toisaalta on kuitenkin myös syytä miettiä maahanmuuttopolitiikan perusteita.
Suomi ei pienenä maana voi koskaan ratkaista maailman kaikkien alueiden pakolaisongelmia ja siksi me voimme aivan hyvin keskittyä auttamaan ja asuttamaan sellaisia ihmisryhmiä, joiden sopeutumiskyky omaan yhteiskuntaamme jo hyvin tunnetaan.
Jos me keskittyisimme asuttamaan Afrikan islamilaisen alueen ulkopuolisten maiden, Etelä-Amerikan ja Aasian alueen pakolaisia, tulisivat velvollisuutemme kansainvälisen yhteisön ja jäseninä täytettyä ja tekisimme oman osamme hädänalaisten auttamiseksi. Samalla emme kuitenkaan loisi omaan yhteiskuntaamme laukeamista odottavaa kulttuurista aikapommia.
Meidän ei toki tarvitse missään tapauksessa hylätä islamilaisen maailman ihmisiä oman onnensa nojaan, sillä islamilaisen maailman osalta maamme antama tuki voitaisiin ohjata pakolaisten ja muiden maahanmuuttajien sijoittamiseen paremmin voisiin islamilaisiin maihin, jolloin pakolaiset itsekin välttyisivät erilaiseen kulttuuripiiriin sopeutumisen aiheuttamilta vakavilta henkisiltä paineilta.

Käytännön elämä on osoittanut, että Islam on vuosisatojen mittaan kehittynyt ajatusjärjestelmäksi, josta on vaikeampi irrota kuin oikeastaan minkään muun uskomusjärjestelmän piiristä, sillä se on ottanut haltuunsa kaikki perinteet, tavat ja oikeastaan inhimillisen kulttuurin kaikki piirteet. Tällaisestä kokonaisvaltaisesta traditiosta irtoaminen on äärimmäisen vaikeaa, sillä ihmiset rakentavat usein koko kulttuurisen identiteettinsä uskonnon ympärille aivan toisella tavalla kuin länsimaisessa kulttuuripiirissä on totuttu. Siksi lännessä monien on vaikea jopa enää ymmärtää uskonnon keskeistä asemaa islamilaisessa kulttuuripiirissä.
Jos tämän uskomusjärjestelmän piirissä vielä opetetaan, että ympärillä olevan enemmistökulttuuri on huonompi ja jopa vaarallinen, kuten nyt valitettavan usein todistetusti tapahtuu, heikkenevät uuteen yhteiskuntaan sopeutumisen edellytykset edelleen rajusti.

Tämä ei suinkaan tarkoita, että Islamiin uskovat ihmiset olisivat ihmisinä jotenkin huonompia tai vajavaisempia. Heillä on aivan varmasti samanlaiset henkiset ja älylliset edellytykset menestymiseen myös uusissa asuinmaissaan kuin muillakin maahanmuuttajilla.
Kyse on vain siitä, että menestyminen vieraassa kulttuurissa on hyvin vaikeaa, jos ihminen ei hyväksy edes tuon kulttuurin perusarvoja, eikä edes pyri sopeutumaan siihen.
Irtautuminen sopeutumista estävästä ideologiasta on toki aina mahdollista. Islamin perusongelma meidän kannaltamme kuitenkin on, että se on vuosisatojen mittaan tietoisesti rakennettu sellaiseksi, että sen valtapiiristä irtautuminen on mahdollisimman vaikeaa ja henkisesti raskasta aivan samalla tavalla kuin monista kristillisistä äärilahkoista irtautuminen on.
Vaikkapa Suomen tataarit ovat toki hyvä esimerkki siitä, että sopeutuminen on mahdollista kun aikaa ja erityisesti halua on riittävästi, eikä täydellinen eristäytyminen omaan kulttuuripiiriin ole mahdollista ryhmän pienen koon ansiosta. Puhtaasti islamilaisten lähiöiden syntymisen jälkeen voi kuitenkin olla jo liian myöhäistä."

http://uskoitseesi.blogs.fi/2009/09/26/onko-monikulttuurisuus-tuomittu-epaeonnistumaan-7043898/
0216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

fdjsklödjföl kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu