..mielialahäiriö ja lääkitys myös siihen. Hän käyttää myös unilääkkeitä ja hänen mielialansa heittelee kovastikkin. Hän on lapsemme lähihuoltaja, olemme eronneet vuosi sitten.
Olen erittäin huolissani lapsemme terveestä kasvusta ja kehityksestä.
Äiti on katkera ja tuntuu tekevän kaikkensa, ettei lapsi voisi viettää aikaa kanssani, muuttelee tapaamisaikoja, ei anna lasta vedoten milloin mihinkin syyhyn...
Ja mikä kurjinta: lastenvalvoja ja sosiaalitantat tuntuvat menevän näihin mukaan !!!
Miten voin saada apua?? Onko lastensuojeluilmoitus ainoa keino? Ikävöin lastani paljon!!!
Olen erittäin huolissani lapsemme terveestä kasvusta ja kehityksestä.
Äiti on katkera ja tuntuu tekevän kaikkensa, ettei lapsi voisi viettää aikaa kanssani, muuttelee tapaamisaikoja, ei anna lasta vedoten milloin mihinkin syyhyn...
Ja mikä kurjinta: lastenvalvoja ja sosiaalitantat tuntuvat menevän näihin mukaan !!!
Miten voin saada apua?? Onko lastensuojeluilmoitus ainoa keino? Ikävöin lastani paljon!!!
Vastaukset 11
Vanhimmat
tietävät äidin henkisestä tilanteesta? Myös sinulla pitäisi olla mahdollisuus huoltajuuteen jos äiti on henkisesti tasapainoton. Keskustele sos.ihmisten kanssa ja ilmaise huolesi ja perustele ja todista ne. Sinulla täytyy olla todisteita äidin käytöksestä. Mutta sinun pitää osoittaa myös että olet itse tasapainoinen isä ja huoltaja. Viimeinen keino on hakea oikeuden kautta huoltajuutta Huoltajuuden muutosta. Mm oikeusaputoimisto auttaa.
Suhdeongelmissa haetaan vain vikoja toisista ja haukutaan ja osoitetaan mieltä.Pääasia on usein,kuka on oikeassa ja kenensiivellä kukakin elää? lapsiparkaa tuodaan usein sijaiskärsijäksi,ja koko riitojen vyöryessä eteenpäin ovat lapset usein yhteiskunnan huostassa ja vanhemmat terveytensä griisissä.Vanhempien nuoruutta ei voi syyttä sillä tuleehan eteen että kaikkihan olemme olleet nuoria eikä lasten kasvatukseen voi puuttua sillä onhan se ollut jo kauan akakuntamme trendiä.Voihan sitten purra yhteiskunnan auttavaa kättä josta usein leipä tulee meille kuin koko maailmallekin.Ennen oli tärkeää avioliitossa eläminen jonka tärkeän etaapin siunasi pappi Jumalannimeen.Papilla katsottiin olevan yliluonnollinen Taivainen Henki jolla hän katsoi ketkä olivat kelpuutettuja avioon ja ketkä ei. Harvemminhan varmaan Papit käännyttivät ketään vihkipallilta?Nyt on maailma vapautunut ja kontrollit olemattomissa.Yksinhuoltajia ihmeteltiin joskus,mutta nyt se on tapana.Tuliko sisäpolitiikka myös enemmän mukaan perheiden lastenkasvatukseen?Yhteiskunta halusi omistaa perheiden lapsia enenevissä määrin.Ei riittänyt enää että perheet kasvattivat itse lapsensa,vaan yhteiskunta halusi myös kasvattaa omiin tarpeisiinsa.Näin saatiin lisää toimia ja virkoja yhteiskunnalle sekä rahoitettuja hoitopaikkoja yhteiskunnan tuin.Nämä hoitopesäkkeet olivat kirjoittamattomin laein Valtion suojeluksessa koska tämä useinkin maksoi lähes kaikki viulutkin ilman tarkempaa kontrollia.Siihen ei ehkä enää varat sitten riittäneetkään.Lapsperheiden onnellisuus tuskin on kuitenkaan ollut mitenkään säteilevää.Yhteiskunta on puolestaan tullut jo erittäin kauan vastaan kaikenmaailman häirikköjä ja muita vastaavia.poliisien vakansseja on vähennetty joka vuosi.Se turva ja rauha mikä meillä pitäisi olla julkisesissa oloissamme lakien mukaan,jää kokonaan omien arviointiemme varaan käytännössä.Meidän yhteiskuntajärjestyksemme oli kai aijemmin liian hyvä,mitä alettiin haukkumaan lintukodoksi.Nyt tuntuu kuin pyrittäisiin saamaan ruuan hinnan kiristyksin kuten muidenkin ostosten hintojen lisäyksin sekä turvallisuuiden hapertumisin saada jotain yleistä hämminkiä aikaan maahanmuuttajien lisääntyessä karuun pohjolaamme etuoikeutetusti kovalla kiireellä elintasoissaan. Tämän politiikan myötä ei kannattaisi harkita lapsia tehdessä,millaiseen maailmaan heitä teet,vainko politiikkojen vaalimainoksiin?Jokaisen omavastuu lapsistaan on kai jo mennyttä aikaa? Haukkukaa vain toisianne perheiden jäsenet ja isovanhempianne jo luulette asianne sillä paranevan? Pitää kai tehdä uusi laki,että vapaus itsekullakin katkeaa vaikka 55 vuoden iässä ja pannaan senjälkeen tarkoin vartioituihin vaivastaloihin etteivät pääse häiritsemään tyttäriään ja heidän miesystäviään.Mainosrumpua voidaan silti lyödä kuinka korkean elintasomaassamme vanhusten ikä lähentelee keskimmäärin 90 vuotta.
en ole nuori isä...... vaan aidosti huolissani lapseni voinnista. Koko yhteiskunta tuli tekstiisi vuodatettua.
Aiheena oli mielestäni kaksisuuntainen mielialahäiriö ja toivoinkin keskustelua siitä,miten muut saman kokeneet ovat pärjänneet tai saaneet avun....
Onko teillä kirjallinen sopimus siitä kuinka lapsen tulisi olla ja kenen luona? Se nyt olisi ensisijaisen tärkeää.
En nyt oikein osaa neuvoa muuta kuin ottamaan yhteyttä niihin lastensuojelu / sosiaaliviranomaisiin joiden kanssa olette jo kenties joutuneetkin tekemisiin. Mikäli lapsesi äidin varsinainen lääkitys on kunnossa itse bipous ei VÄLTTÄMÄTTÄ aiheuta lapsellesi mitään häiriötä normaaliin kehitykseen. Toisaalta koska oma äitini on ollut ja on edelleenkin bipo niin puhun omasta kokemuksestani:
Mielestäni bipovanhemmalle se yksinhuoltajuus tai siis oikeastaan se lähihuoltajuus joka teidän tapauksessanne tarkoittaa sinulle lapsesi tapaamisoikeutta ja huoltajuutta ehkä joka toinen viikonloppu ei välttämättä ole se paras ratkaisu. Olisitko valmis ottamaan yksinhuoltajuuden itsellesi?
Ensinnäkin sinun todella tulee löytää todisteet siihen että vaimosi estää sinua tapaamasta tytärtäsi sopimuksen vastaisesti. Voit varmasti yrittää hakea tyttäresi lähihuoltajuutta itsellesi siten, että vaimosi saa tämän tapaamisoikeuden. Tämä voisi jossain tilanteessa ehkä olla jopa se parempikin ratkaisu. Vetoan tässä taas omaan kokemukseeni jossa äitini joutui sairaalaan ensimmäisen kerran minun ollessani 7-vuotias ja pikkuveljeni 5,5 vuotias. Onneksi äidinäitini pystyi asumaan meillä (vaikka ahdasta olikin) joten saimme ruokaa ja fyysisen hoidon kun isämme vaikka asuikin kotona oli paljon töissä. Nyt olen itse 48 eikä minulla ole koskaan puhjennut bipoa ja olen siitä onnellinen koska äitini sairaus on varmasti sieltä pahimmasta päästä (sairaalareissut aina puolesta vuodesta lähes vuoteen suljetulla osastolla ja pitkät psykoosijaksot noin viiden vuoden välein)
Toivottavasti löydätte sen ratkaisun vaimosi kanssa. Jopa ihan "normaaleissa" perheissä lapset kärsivät ihan tarpeeksi vanhempiensa riidoista ja heittonappuloina olemisesta.
Kyl sun kannattais ottaa lastenhuoltoon eli sosiaalitoimistoon yhteyttä ja kertoa sielää avoimesti et mitä epäilet ja luulet että hän käyttää oikeuksiaan väärin. Mulla itelläni se meni niin, et kun mun äiti päätti et iskällä ei oo oikeutta tavata mua, hän uhkasi jopa itsemurhalla jos menen isäni luona käymään. Tuo oli erittäin raskasta aikaa minulle itselleni sillä koin että olin vanhempieni välinen heittopallo jota pomputeltiin puolelta toiselle ja tästä kun tulin vanhempaan ikään sanoin molemmille suoraan että se loppu nyt ja tapaamiset määrään minä itse! Oli välillä todella tuskaa kuunnella miten vanhempani riitelivät joka asiasta ja aina siinä yhteydessä tuli mun tapaamisoikeudet puheeks ja samaan sävyyn uhkailut et oikeudessa tavataan jne.. toivon todella ettet tee tätä lapsellesi vaan hoidat asiat niinkuin aikuinen ihminen konsanaan eli älä missään tapauksessa mene pitämään lastasi tässä asiassa heittonappulana! Ja olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että jos kerran lapsesi äitä sairastaa bipoa niin olisi ihan oikeutettua pyytää sosiaalitoimi tarkastamaan tilanne et onko hän kykenevä huolehtimaan lapsestasi ollenkaan. Sillä vaikka nykyään suositaankin sitä, että lapsi menee äidille ja isä saa tapaamisoikeudet on noin vakavan sairauden kyseessä ollessa hyvinki aihetta kyseenalaistaa tän naisen pärjääminen lasten huoltajana. Ja ite voin kokemuksesta sanoo, et kun mun äidillä oli erittäin paha bipo (jossa välillä myös psykoottisia jaksoja) minä olin se joka jouduin ottamaan vastuun perheestä jo 13-vuotiaana sillä äitini ei siihen kyennyt. Ja eipä paljon apuja tullut soskun taholta vaikka kuinka sitä pyydettiin. Sanoivat vaan ettei noin nuori voi olla vastuussa mut siihen jäi heidän apu asiassa. Rahat otin suoraan mutsilta itelleni( hän olisi ne tuhlannut heti) ja itse kävin kaupassa ja tein perheelle ruoat ja huolehdinpa samassa vielä oan äitini puhtauden eli että kävi suihkussa ja vaihtoi puhtaat vaatteet päälle( itse ei siihen omatoimisesti kyennyt). Eli tätä et varmaankaan halua lapsesi joutuvan kokemaan? Mulle sanottiin vaan et "onpas reipas tyttö ku noin pitää huolen omasta äidistään" Mut ei kukaan kysynyt et miltä musta se asia tuntu. No, ehkä silloin ei vielä täysin tunnettu tuota bipoa sairautena..
Et itsellä jäi koko nuoruus elämättä juuri tuon äitini tilanteen ja sairauden takia. :( ja tosiasia on se et jos on todella paha bipo, silloin lapset kuuluu olla isällään. Miten esim. se lastesi äiti pystyy huolehtimaan lapsestaan jos tulee täys masennus päälle? Ja sehän tarkoittaa sitä et hän makaa vaan sängyssä eikä jaksa tehdä yhtään mitään.
Suosittelisin lämpimästi että haasta se entinen naises oikeuteen ja tuo tuo asia oikeudessa esille että pelkäät miten hän pärjää lapsen kanssa, voi hyvinkin olla et sinulle annetaan koko huoltajuus mitä minä ainakin lämpimästi suosittelisin. SIlloin lapsesi saa normaalin kasvuympäristön itselleen! Tsemppiä ja jaksamista!
Itse olen kanssa bipo-äidin tytär ja meillä elämä oli kyllä yhtä henkistä painajaista. Mun äiti ei kyennyt huolehtimaan edes itsestään saati minusta, 13-vuotiaana jo minä olin se emijän perheen pää joka teki ruoat, kävi kaupas ym ym mitä mun äiti ei kyennyt tekemään. Eli juuri tuon takia mulla jäi lapsuus elämättä, mua käytettiin pelinappulana jossa vastassa oli isä-äiti. Älä koskaan tee tuota lapselles! Ja mun mielestä noin vakavan sairauden kyseessä ollessa sun kannattais hakee koko huoltajuutta itselles jotta lapsesi saisi mahdollisimman tasaisen kasvuympäristön itselleen ja saisi oikeasti olla lapsi eikä niin et hän joutuu jo nuorena kasvamaan vanhempien rooliin. Ja tuohon sairauteen kuuluu nimenomaan monesti hyvin pitkät sairaalajaksot(jopa psykoottisjaksot oli munki äidillä) eli jo tuonkin takia mieti vakavasti voiko entinen naisesi olla lapsesi huoltaja..??
Mut saitpa ainakin käsityksen mitä se bipon kanssa lapsena eläminen voi pahimmillaan olla. Tietysti on myös lieviä bipoja joissa äiti pystyy varmasti huolehtimaan lapsestaan mut meil se ei ollu lievä bipo..
Olen sosiaalipuolella kertonut ja näyttänyt todisteina nauhoitettuja puheluita,tekstiviestejä, aiheettomia ilmiantojakin on ollut (mm että olen mukamas ollut rappukäytävässä vaanimassa), sähköposteja jne... Sossut eivät kuitenkaan usko, koska ex-vaimoni kiistää sairastavansa, syö kuulema lääkkeitä epilepsiaan.... Minulle on jo kuitenkin seurusteluvaiheessa ja myöhemminkin avioliiton aikana kertonut sairastavansa kaksisuuntaista ja kävi myös terapiassa vuosia (ja ehkä edelleenkin)...
Ilmeisesti ainut vaihtoehto taitaa olla oikeusk'äsittely ???
valkoisella että vaimollasi on diagnosoitu kaksisuuntainen? Oletko nähnyt lääkärinlausunnon jossa tämä todetaan?
Ja epilääkkeiden indikaatiot ovat laajat.
Terapiassakin voi käydä monista eri syistä.
Mikä saa sinut huolestumaan lapsen hyvinvoinnista?
Mitä tulee bipoäidin lapsen kirjoituksiin; ikävä että sinulla on ollut tuollainen tilanne, mutta se ei tarkoita sitä että kaikki bipot oireilisivat samalla tapaa kuin äitisi.
Ja mitä tulee siihen että onko vahempi joka sairastaa kaksisuuntaista hyvä vai huono vanhempi.....itselläni on kolme lasta, olen lähihuoltaja, sairauteni takia olen ollut yhteensä liki 10 vuoden aikana sairauslomalla vajaat 4 viikkoa, lääkkeiden vaihtorumbien yhteydessä.
Kovin on mustavalkoisia mielipiteitä...
Tuolla oli kahden tyttären kokemus. Omat ensimmäiset kokemukseni ovat jo 60-luvun lopusta jolloin menin juuri ensimmäiselle luokalle kansakoulua ja silloin äitini sairastui ensimmäisen kerran. Omassa kirjoituksessani sanoin että bipous EI VÄLTTÄMÄTTÄ ole este vlähivanhemmuudelle eikä aiheuta mitään kehityshäiriöitä. Oman äitini sairaus on kuitenkin ihan varmasti sieltä pahimmasta päästä. Kaikillahan ei ole edes psykooseja mutta oman äitini olen nähnyt useampaan otteeseen niin pahassa psykoosissa ettei sitä kukaan usko todeksikaan. Alitajunnasta sitten enää ovat kummunneet ne puheet joissa ei ole ollut mitään järkeä. Luulen että tuollainen kyllä voi vaikuttaa lapsen mieleen. Ainakin itselleni kokemukset ovat olleet traumaattisia ja olen koko elämäni ajan pelännyt sairauden puhkeamista itsessäni. Toistaiseksi näin ei ole onneksi käynyt.
Sinulla on varmasti lievä muoto tästä sairaudesta. Äitini pisin jakso sairaalassa on kestänyt liki vuoden ja siitä suurin osa suljetulla osastolla. Eri hoitomuotoja on kokeiltu ja viimeisestä sairaalajaksosta on 1,5 vuotta. Aika tarkkaan viiden vuoden välein hän on ollut pitkään hoidettavana ja yhteistä sairaala-aikaa 35 vuoden aikana varmastikin jotain 3-4 VUOTTA.
Olen edelleenkin skeptinen bipon-lähivanhemmuuteen mutta se tosiaankin riippu sairauden asteesta. Terveisin bipo-äidin tytär
Riippuu sairauden asteesta, tosin bipot itse ovat huonoja siitä asteesta sanomaan. normiperheessä jatkuvat riidat ovat myös paha paikka lapselle joten fiksu lievä bipoäiti voi olla parempi. Bipoksi jos toista sanoo, taytyy olla mustaa valkoisella etta on bipo eika siihen riita aidin puhelinkeskustelunauhat tai pari hassua valokuvaa tai etta aiti estaa tapaamisia tai etta aiti tekee perattomia lastensuojeluilmoituksia. Ne eivat todista lainkaan, etta on bipo. Siita tulee vaan tunne, etta mustamaalaa toista.