Salaliitto

Muutamia vasemmistolaisia toimittajia ovat perustaneet salaliitton. Löyhästi mukana lienee muutamia tahoja jopa oikealta, niippu typeryksiä lähtee mukaan joka löyhytykseen. Onkin aloitettava ruotimaan esim. lauantain hesarin toimittajasta. Mistä lehdessä olleet 7 sarjan kysymykset ovat tulleet. Siinä kysymyssatsissa on suurin piirtein hahmoteltu painostuksen pääsuunnat.

Sama rypäs hoteli Kanervan, mutta nyt napsahti kirves kiveen.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

törkeyksien paljastamisia, niin kuin medialle kuuluukin.

Median tehtävänä on tonkia "paskakasoja", mistä äänestäjät muuten saisi tietää epäkohdista.
Pitäisikö olla vain hiljaa ja antaa rötöstelyiden tapahtua kulissien takana?

MEILLÄ äänestäjillä on oikeus tietää mitä tapahtuu. Kaikki kunnia medialle.

Turha syyttää etelän mediaa Vanhasen "töppäilyjen" julkaisemisista.

Vanhanen käyttäytyy hyvin ylimielisesti äänestäjiään kohtaan, rehelliset vastaukset oli parempi. Ja turha hänen on heittäytyä marttyyriksi.

Äänestä
  • Kiitoksia vastauksesta. Ennakkoasenne onkin toimittamisen este, ninkuin muunkin työn este. Objetiivisuuteen taas kuuluu ettei ole ennakkoasennetta. Myönnetään, että kirjoitajastaan täysin vapaata uutista ei ole.

    Saattaisi kuitenkin olla parempi, että Urhon pubin baaritiskillä opittu sävy ei ihan suoraan semmoisenaan välittyisi tekstistä. Siellähän ne heput ja tyttelit luuhaa. Ja lähteet siinnä vieressä.

    Heh heh

    Harmi

    Äänestä

En ole ollut matti-fani Nyt kunnioitan ja kannustan pääministeriä Miehessä on stressin sietokykyä ja kykyä loogiseen ajatteluun mitä esimerkiksi Yle 1:n politiikan asiantuntijalla illan uutisissa ei löytynyt. Ylimielinen ei tuo mies ole missään tapauksessa.

Äänestä

60-luvulla partaradikkaalit ja muutamat opiskelijat valtasivat oman talonsa, joka oli helppo vallata, kun ei sillä muutakaaan käyttöä ollut. Keskikaljaa siellä lipittää edelleen muutama valtaaja. Siis ihan hyvä.

Nyt taas on siirrytty vähän niinkuin hallitusen kaato puuhiin.

Pontomena lienee nyt, että jotkut haluaa tehdä palveluksen sos. dem. puolueelle. Siitä sitten tultaisiin pyytämään palkkiota. Osa taas ei nyt tykkää Matista muuten vaan. Ja onhan se kivaa. Ilman presiikorttia oltaisiinkin sitten kammarilla. Ei se nyt millään tavalla eroa yhteiskuntajärjestyksen vastaisesta toinnasta, kun joka ainut uutinen on pelkkä buffi.

Meni taas hyvät toimittajaopistot ihan hukkaan.

Äänestä

Miljoonat suomalaiset ovat sitten "salaliitossa"??
Totaalinen väsymys Vanhasen kaltaiseen valehtelijaan, juonittelijaan, mitättömään naisten pöksyjen perässä laukkaavan keskenkasvuiseen pojuun...!

Tämän skandaalin on aiheuttanut Vanhanen junailemalla itselleen rahaa, hyväksymällä rikollisilta mafiantyyppistä voitelua.

Kohti parempaa, heti kun pääministeri on vaihdettu!
Kepukin voi jäädä henkiin, kun kesällä vaihtavat puheenjohtajaksi Lehtomäen.

Äänestä
  • Joko toinen vuotesi menossa samalla aiheella.

    Kai sulla muutakin elämässäsi. ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hömps hömps kirjoitti:

Muutamia vasemmistolaisia toimittajia ovat perustaneet salaliitton. Löyhästi mukana lienee muutamia tahoja jopa oikealta, niippu typeryksiä lähtee mukaan joka löyhytykseen. Onkin aloitettava ruotimaan esim. lauantain hesarin toimittajasta. Mistä lehdessä olleet 7 sarjan kysymykset ovat tulleet. Siinä kysymyssatsissa on suurin piirtein hahmoteltu painostuksen pääsuunnat.

Sama rypäs hoteli Kanervan, mutta nyt napsahti kirves kiveen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu