Toivon kovasti Kimille löytyvän paremman tallin

Kimi ansaitsee paremman tallin, tallin jossa häntä arvostetaan aidosti ja jossa hän saisi kunnolla kilpailukykyisen ja toimivan auton.

Vuonna 2007 se talli oli vielä Ferrari mutta silloin tallipäällikkönä oli Jean Todt ja tallin inssinä Ross Brawn. Näillä tekijöillä saatiin aikaan auto jolla mestaruus tuli jo ensimmäisenä vuotena. Siihen aikaan Ferrarilla todella arvostettiin Kimiä eikä vain sanottu kauniita sanoja "me rakastamme Kimiä ja Kimi on hyvä tyyppi ja upea kuski" jotka on pelkkää sanahelinää kun katsoo mikä on se totuus eli että Kimiä ei siellä arvosteta. Niin ja sitten 2008 vaihtui tyypit ja autot alkoi mennä alamäkeä, hyvä jos silloin tällöin harvoin tulee bodium-paikkoja. Samalla alkoi dissaus.

Makaroonit ja spanialaiset on niin sisäsiittoista ja sisäänpäinlämpiäviä että sopivat toisilleen, eivät arvosta muita kuin toisiaan. Tiedä sitten onko niillä toisilleen jotain velkaa toisilleen jotka pitää maksaa tuolla tavalla.
Lisäksi kun katsoo miten hassua on että espanjalaiset haluaa keinolla ja hinnalla millä hyvänsä sen Alonzon sinne Ferrarille että pitää pyytää spanialainen pankki avuksi maksamaan lahjuksia että palkkaisivat Ferrarille juuri heidän oman kultapoikansa.

En silti vielä allekirjoita väitettä että Kimi siirtyy McLarenille, jos siirtyy ollenkaan. Mä kun en usko huhuihin vaan vain virallisiin tiedotteisiin. Silti toivon että sellainen tiedote tulee jossa kerrotaan Kimin tehneen sopimuksen esim. McLarenin tai Brawn tallin kanssa.

Mielenkiintoista sitten on että miten käy jos Kimi lähtee Ferrarilta ja Alonso tulee tilalle ja Massa kuntoutuu....tuleeko sisällissota joka repii koko Ferrarin paloiksi...toivon oikeastaan niin käyvänkin, olisi ihan oikein niille selkäänpuukottajille makarooneille.
4126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kyllä muistaakseni jätti Ferrarin jo vuoden 2006 jälkeen, ja kyllähän se jo vuonna 2007 jotenkin huomasi että Ferrari olisi mieluummin nähnyt Massan juhlivan mestaruutta.

Schumacher on Ferrarin neuvonantaja, titteliä pidetään yleisesti kovin vähäisenä, sensijaan Schumacherilla on todellisuudessa Ferrarilla aika paljon valtaa ja ennenkaikkea vaikutusta, ja hänhän on vähä väliä rääpinyt siellä sun täällä Kimiä, ja tukee Massaa voimakkaasti. Joissain spekulaatioissa on jopa väitetty että Schumacher olisi muodostanut kisastrategioita jotka olisivat koituneen Kimin kisan kohtaloksi, mene ja tiedä.

Äänestä
  • Siis sehän piti vuoden verran sapattivapaata (vuosi 2008) ja sitten osti Hondan tallin pilkkahintaan ja perusti sen pohjalle oman Brawn-tallinsa. Noin mä sen muistelen..

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Siis sehän piti vuoden verran sapattivapaata (vuosi 2008) ja sitten osti Hondan tallin pilkkahintaan ja perusti sen pohjalle oman Brawn-tallinsa. Noin mä sen muistelen..

    Miksi lähteä arvailemaan, kun oikeat tiedot löytää netistä parissa sekunnissa? En edes viitsi postata linkkiä, jos vaikka oppisit itsekin googlaamaan. Brawn piti välivuoden 2007 Schumin lopettamisen jälkeen, palasi 2008 Hondan tallipäälliköksi ja osti puljun itselleen 2009.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Osaan kyllä käyttää nettiä, googlettaa ym ja osaan myös lukea ja ajatellakin, sattui vaan niin että SE LAISKUUS ISKI ja siksi lähdin arvailun tielle.

    No mitä väliä, ei tarvi kuitenkaan alkaa vittuilemaan. Muutenkin tää keskustelu on ihan turhaa. Lähinnä vaan kerroin ääneen toiveeni että asiat Kimin kohdalla kääntyisi parempaan suuntaan ja tosiaan pääsisi makaronimafioosojen tallista eroon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

älä luota italialaisiin kirjoitti:

Kimi ansaitsee paremman tallin, tallin jossa häntä arvostetaan aidosti ja jossa hän saisi kunnolla kilpailukykyisen ja toimivan auton.

Vuonna 2007 se talli oli vielä Ferrari mutta silloin tallipäällikkönä oli Jean Todt ja tallin inssinä Ross Brawn. Näillä tekijöillä saatiin aikaan auto jolla mestaruus tuli jo ensimmäisenä vuotena. Siihen aikaan Ferrarilla todella arvostettiin Kimiä eikä vain sanottu kauniita sanoja "me rakastamme Kimiä ja Kimi on hyvä tyyppi ja upea kuski" jotka on pelkkää sanahelinää kun katsoo mikä on se totuus eli että Kimiä ei siellä arvosteta. Niin ja sitten 2008 vaihtui tyypit ja autot alkoi mennä alamäkeä, hyvä jos silloin tällöin harvoin tulee bodium-paikkoja. Samalla alkoi dissaus.

Makaroonit ja spanialaiset on niin sisäsiittoista ja sisäänpäinlämpiäviä että sopivat toisilleen, eivät arvosta muita kuin toisiaan. Tiedä sitten onko niillä toisilleen jotain velkaa toisilleen jotka pitää maksaa tuolla tavalla.
Lisäksi kun katsoo miten hassua on että espanjalaiset haluaa keinolla ja hinnalla millä hyvänsä sen Alonzon sinne Ferrarille että pitää pyytää spanialainen pankki avuksi maksamaan lahjuksia että palkkaisivat Ferrarille juuri heidän oman kultapoikansa.

En silti vielä allekirjoita väitettä että Kimi siirtyy McLarenille, jos siirtyy ollenkaan. Mä kun en usko huhuihin vaan vain virallisiin tiedotteisiin. Silti toivon että sellainen tiedote tulee jossa kerrotaan Kimin tehneen sopimuksen esim. McLarenin tai Brawn tallin kanssa.

Mielenkiintoista sitten on että miten käy jos Kimi lähtee Ferrarilta ja Alonso tulee tilalle ja Massa kuntoutuu....tuleeko sisällissota joka repii koko Ferrarin paloiksi...toivon oikeastaan niin käyvänkin, olisi ihan oikein niille selkäänpuukottajille makarooneille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu