Esa J seuraava lähtijä

Käyttäytyy kuin joku viisivuotias pois ja heti.
9609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ulos vaan Esa J ja ihan sen takia, että katsoo oikeudekseen saada mököttää ja kiukutella asioista ja pilata toistenkin olon sillä. Samat asiat ne muutkin joutuu kokemaan.
Minna vois kanssa lähtee, täysin turha. Mitään keskustelua, mielioiteitä tms ei hänen suustaan kuulu, päiväkirjahuoneessa ei näy, eikä ole mitenkään muutoinkaan esillä, lukuunottamatta seksiä, josta jo kaikki on nähtykkin.

Äänestä
  • Nääh.Sampo joutaa lähtemään.Osakkeet laski ja pahasti poreallassessioiden jälkimainingin takia.Todella ikävää toimintaa,miten aina syyttää asioista muita ja itsensä kohottaa pulmuseksi.

    Ensin tyrkytti itseään Raksulle ja viertti sitten syyt tälle.

    Sitten tyrkyttää Ninolle,niin että vanhus meni ihan sekaisin.Sampo olisi voinut siirtää Ninon slummiin,jos koki tämän ahdistavaksí,mutta päättikin jättää samalle puolelle ja nyt sai senkin ulos. Sampo the Dick Teaser joutaa ulostautua seuraavaksi.

    Äänestä

  • yksin yhdellä patjalla ja muut 3 slummilaista jakavat toisen patjan. Ei nouse ylös aamulla syömään vaikka kuulutus herätyksestä tuli jo ajat sitten. On niin pentu! Kiristelee niitä leukaperiään joka mutkassa. Kenen kasvattama tuo pojan jullikka on? En ihmettele että eukko karkas kun vielä pystyi....

    Äänestä

  • Katotko edes 24/7? et taida, Esaj on hyvin paljon äänessä ja yksi talon harvoista väripilkuista, mieluummin katson Esaj mökötyksiä kuin jotain Markoa joka puuskuttaa kaiken aikaa eikä äänessä paljoa ole.
    Muutenkin Esaj on hyviä juttuja ja pirteä persoona! Esaj plussaa.

    Äänestä

  • esa j käy, mut laittakaa nordicbet sivuilla esa a veto 100x kertoimella ja siihen 100e niin, äänestätte sen ulos niillä rahoilla ja jäätte viel voitolle :D

    Äänestä

siellä kenelläkään olisi naama pysynyt peruslukemilla
jos olisi joutunut kärsimään yhteisrangaistuksen, Asonko vai kenen.

Äänestä

Kitisee ja marisee ku teinityttö.Sen olis pitäny saada enemmän remmiä pienenä.

Äänestä

kuka pössö keksi tä pigprtotheri tekee enemmä vahinkoa ku tajuaa ja nuo soumalaiset tarttis 10tuntia tapakasvatusta päiväs onko kaiikki helsinkiläiset nykyään tommosia ja ravaako sielä 60 % väestä sosus rupee jurppi toi ohjelma mulla on vaimo filippineiltä ja toi antaa suomesta aika pöljäkuva filippiineille suoraan sanottuna meitä pidetää tyhminä en tajua kuinka tvstä voidaa näyttää alastonta miestä tgai naista tähä aikaa koko aja tai naimista kyl mäsen ymmärrä et naimista tulee tvstä mut jotai rajaa oon ite 27 enkä käsitä noita idiootteja takuulla saavat olla sosus loppu elämänsä mä en mun firmaan tollasia pöllöjä kaipaa ja kaikki mikä liittyy 6 kanavaan saattaa olla hintsusa et kannata jos tollasta paskaa näyttävät ja tärvelevät muitenki mainee

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pigprother kirjoitti:

Käyttäytyy kuin joku viisivuotias pois ja heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu