kilpparissa levää

Tuttavallani on kaksi punakorvakilpikonnaa ja olen jo pitkään ihmetellyt onko se normaalia että niissä kasvaa aikas paljon levää?
3420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

pitäisi tietää miten tuttavasi kilppareita hoitaa, olettaisin että ne ovat liian pienessä akvaariossa jossa on liian pieni suodatin ja vesi ei pääse kiertämään tarpeeksi eikä samalla puhdistumaan akvaarion suodattimen toimesta

vääränlainen valokin saa aikaan levän kasvua, pohjalla pilaantuvat konnan ruoat jne.

paha arvailla kun ei tiedä miten konnia hoidetaan, tuskin ihan oikealla tavalla kuitenkaan...

konnapariskunta vaatii jo melkein tuhat litraisen akvaarion ja suodattimien tulee silloin olla ulkosuodattimia, niitä saisi olla parikin yli 2000-5000l akvan vettä tunnissa kierrättäviä

Äänestä
  • Ei näillä kahdella kilpparilla taida olla kuin arviolta 200 litran allas ja yksi tavallinen sisäsuodatin jolla vesi ei juurikaan pääse kiertämään. Lisäksi pohjalla leijuu paljonkin roskaa. :(

    Äänestä

  • levää, levää... kirjoitti:

    Ei näillä kahdella kilpparilla taida olla kuin arviolta 200 litran allas ja yksi tavallinen sisäsuodatin jolla vesi ei juurikaan pääse kiertämään. Lisäksi pohjalla leijuu paljonkin roskaa. :(

    .. KOSKA IHMISET OPPIVAT OTTAMAAN SELVILLE ETUKÄTEEN LEMMIKKINSÄ VAATIMUKSISTA JA HOITO MENETELMISTÄ ENNEN KUIN HANKKIVAT KOTIINSA EKSOOTTISIA LEMMIKEITÄ !!! VOI KOSKA ??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


levää, levää... kirjoitti:

Tuttavallani on kaksi punakorvakilpikonnaa ja olen jo pitkään ihmetellyt onko se normaalia että niissä kasvaa aikas paljon levää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu