Katyn

Stalinin käskyttämästä Katynin joukkomurhasta kertova leffa tulee tänään TV1:ltä klo 21. Mielenkiintoista ja murheellista katsottavaa.
13253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

aikalaisten muistelmiin tapahtumista joten siihen voi uskoa paremmin kuin Moskovan historiaan.

Äänestä
  • HEIPPA!

    MITÄ TARKOITTAA SOTAHISTORIA, SOTATAKTIIKKA JA SOTAPOLITIIKKA SEKÄ LIKAINEN SOTA?

    Kerropa Herra Työeläkeläinen vastaus siihen kysymykseen, että MIKSI tältä keskustelupalstalta on poistettu Tivolimestari, Puutarhamestari ja Kivimestari rp:n kirjoitukset. Minusta KATYN-tapauksessa ainakin tälläistä Yksityisetsivä rp:tä kuin meikäläinen kiinnostaa se, että mistä ihmeestä Saksan Natsit saivat tietää ns. KATYN-murhapaikan ja myös se on ainakin meikäläisen ihmettelyn kohde, että MIKSI Teräsmieshallinto on jättänyt uhreilleen taskuihin henkilöpaperit.

    Vaikka aikaisemmassa kirjoituksessaan Herra Työeläkeläinen väitti jotain sellaista, että Saksan Natsit julkaisivat KATYN-uhrien henkilötietoja tipottain, niin minä ainakin muistan lukeneeni, että Natsi-Saksan lehdistössä tiedot KATYN-yhreista oli kerrottu yhdessä ryppäässä ei pikkuhiljaa tipottain. Minusta sekä KATYN-tapaus että TALVISOTA on kummallinen ja ihmeellinen Historiatieteelliseltä kannalta arvioiden. Kun tuntee Sotahistoriaa, niin minusta KATYN-tapaus ja myös se, että miksi SINIMUSTAT-yhteisö eli Suomen Äärioikeisto ei halua julkaista Talvisodan sotataktisia karttoja, herättää ainakin tälläisessä Yksityisetsivässä kuin meikäläinen ihmetystä ja kummastelua jostain kumman syystä.

    Niin YKSITYISETSIVÄ haluaa kysyä sitä, että MIKÄ on TOTUUS ja vielä kerran TOTUUS niin KATYN-tapauksessa kuin myös TALVISOTA-kuviossa. Niin mikä on TOTUUS Hyvät SINIMUSTAT-yhteisön jäsenet kuten Työeläkeläinen, T URPO, Antipuniikki, Pappa-Manninen, Kyselijä X, Avara Katsanto ja Kumppanit jne?

    OLE TOTINEN TOVERI

    Äänestä

  • LINNAMESTARI kirjoitti:

    HEIPPA!

    mutta et ole valmis sitä henkisesti hyväksymään. Hyväksyntä tekisi uskontosi noudattamisen vaikeaksi ja siinä on syy psyykkiseen torjuntaan. Meiltä tuo pidäke puuttuu ja siksi meidän on helppoa omaksua oikea tieto.

    Sinulla ei näköjään ole tietoa eikä edes kunnon mielipidettä koska joudut tietämättömyytesi piilottamaan roskien joukkoon tuohon siansaksaan.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    MITÄ ON TOTUUS JA VIELÄ KERRAN TOTUUS?

    Miksi Te Herra Työeläkeläinen ette edes yritä perustella väitteitänne? Minä olen omasta mielestäni halunnut toimia eri tavalla kuin Te Hyvät SINIMUSTAT, sillä ymmärtääkseni USKOMUSTODISTE on täysin eri asia kuin TIETOTEORIATODISTUS. Minä LINNAMESTARI kuulun siihen ryhmään, joka kannattaa ja tukee Marxilainen REVISIONISMI rp:tä eli olen Marxilainen REVARI, joten en ole Anarkisti eli Leninisti.
    Minusta Te Hyvät SINIMUSTAT teette pahan virheen, kun leimaatte kaiken sen, joka kuuluu ryhmään VASEMMISTO, KOMMUNISMI ja SOSIALISMI pelkäksi uskontokuvioksi.

    Muuten kuuntelin juuri Herra Pääministerin lyhyen tiedotustilaisuuden sadon, ja joka oli hyvin yksinkertainen eli vain se, kun Pääministeri esitti vaateen YLE:lle. Mikä oli VAADE? Se oli se, että YLE:n toimittajien täytyy pystyä todistamaan se heidän väitteensä, että NUORISOSÄÄTIÖ olisi perustanut liiketoimintansa Lahjoman hyväksi käyttöön. YLE:n toimittajien antamien tietojen mukaan Päämisteri Vanhanen olisi teettänyt ns. Omat Matin Talot sellaisilla aluerakentajilla, jotka myös hoitivat Nuorisosäätiön rakennushankkeiden käytännön toteutuksen eli rakentamisen. Niin kun muistelee menneitä, niin ihan samalla tavalla kuin nyt Nuorisosäätiö-tapauksessa toimivat myös Vanhan Hyvän Ajan Rakennusurakoitsijat 1960-1970-1980-luvuilla. Onhan hyvä muistella myös ns. RÖTÖSHERRA-jahtia.

    Niin Hyvä Herra Työeläkeläinen SUOMI on VAPAA MAA ja kuuluu myös HYVÄ LÄNSI -yhteisöön, joten varmasti väite- ja puoluetasolla kaikki korostan kaikki on kunnossa. Kuitenkin YKSITYISETSIVÄ ihmettelee sitä, että koska VAPAA PUOLUE -ELÄMÄ erityisesti KOKKARI- ja KEPULI-remmin ympäristössä vaatii maltaita rahan muodassa, joten ainakin HYVÄ KYSYMYS on se, että mistä Suomen Puoluelaitos saa tarvitsemansa rahavarat. HYVÄ KYSYMYS on myös se, että antavatko rahamiehet kuten Herra Työeläkeläinen suuria rahamääriä täysin ilmaiseksi esimerkiksi Kokkareille.

    Mikä voisi olla se HINTA, jonka Puoluelaitos joutuisi ehkä maksamaan siitä hyvästä, että tarvittava rahamäärä tulee puoluelaitoksen tilille nyt ja myös tulevaisuudessa jatkuvana virtana? Oletteko Te Hyvät Kokkarit ja Kepulit unohtaneet sen, että Suomessa on KAAVOITUSMONOPOLI? Mitä tarkoittaa Kaavoitusmonopoli? Ainakin sitä Kaavoitusmonopoli tarkoittaa, että KUNTA joutuu vahvistamaan eli hyväksymään kaiken sen, joka rakentamiseen liittyy ja kuuluu.

    Muistan eräänkin tapauksen, jossa noudatettiin ns. Joustava Taktiikka rp:tä ja joka tarkoitti sitä, että aluerakennuskohteessa X ensimmäinen kaavoitussuunnitelma käsitti korkeintaan nelikerroksisia taloja ja myös aluerakennustehokkuus oli yleisten suositusten mukainen. Kun sitten lopulta rakentajat aloittivat työnsä, niin talojen kerroskorkeus oli noussut kymmenkerroksiseksi ja aluerakennustehokkuus oli kohonnut noin viisikertaiseksi alkuperäiseen kaavaehdotukseen verrattuna. Nyt on sitten HYVÄ KYSYMYS se, että saivatko Rakennusurakoitsijat ilmaiseksi erittäin suuren edun, joka oli rakennustehokkuuden nousun seurausta. Mitä Te Herra Työeläkeläinen ajattelette? Varmasti Te Hyvät SINIMUSTAT olette sitä mieltä, että ainoastaan PAHA ITÄ rp:ssä kuten Venäjällä sekä KEVSOS-maissa voi olla vallalla kovan tason KORRUPTIO mutta ei HYVÄ LÄNSI rp:ssä kuten SUOMI, RUOTSI, TANSKA, NORJA jne.

    Kun on keskustellut ihmisten kanssa ja lukenut erilaisia Totuuden Torvi -lehtiä, niin on alkanut ihmettelemään kaikenlaista kuten esimerksi sitä, että mikä on TOTUUS ja vielä kerran TOTUUS niin KATYN-tapauksesta kuten TALVISOTA-kuviossa sekä myös siitä asiasta, että mitä KORRUPTIO tarkoittaa HYVÄ LÄNSI rp:n tapauksessa. On ollut keskustelussa KAKSOISAJATTELU eli PUHU YHTÄ, TEE TOISTA, TOIMI KOLMATTA ja AJATTELE NELJÄTTÄ. Minä eriyisesti olen ihmetellyt sitä, että mitä voisi käytännössä tarkoittaa SINIMUSTAT-yhteisön eli Äärioikeiston UUSI ULJAS YHTEISKUNTA.

    Onko liikaa pyydetty Hyvät SINIMUSTAT se, että Te katsoisitte peiliin ja miettisitte samalla sitä, että katsooko peilistä takaisin Täydellinen PYHIMYS vai vain ihan tavallinen ONNEN SOTURI, joka luulee ja uskoo tietävänsä kaiken mahdollisen? Minusta on myös kummallista se, että miksi SINIMUSTAT ja Suomen Äärioikeisto eivät tunnu sietävän minkäänlaista arvostelua. Jos arvostelet ja esität vastaväitteitä, niin ainakin minusta Te leimaatte vieläpä ilman todisteita kaiken Kommunismi- tai Sosialismi-sekoiluksi. MIKSI Teillä vain on TOTUUS hallinnassanne? MIKSI Te olette unohtanut sen perusasian, että VALE, EMÄVALE ja SOTAHISTORIA on erittäin tuttu sananparsi kaikkien heidän keskuudessa, jotka ovat Historian Harrastajat rp:n kuvioissa mukana tavalla tai toisella?

    paljon mekastusta - asiapuoli perin vaatimatonta

    Äänestä

  • mahtaa olla (if any) kirjoitti:

    paljon mekastusta - asiapuoli perin vaatimatonta

    Luultavasti..

    "Katynin metsä oli Neuvostoliiton keväällä 1940 toteuttaman puolalaisten upseerien ja kansalaisten joukkomurhan tapahtumapaikka. Neuvostoliitto väitti yli 20 000 puolalaisen joukkomurhaa saksalaisten tekemäksi mutta oli itse siihen syyllinen, minkä Mihail Gorbatšov lopulta myönsi 1980-luvun lopulla." http://fi.wikipedia.org/wiki/Katyn

    Äänestä

  • LINNAMESTARI kirjoitti:

    HEIPPA!

    MITÄ TARKOITTAA SOTAHISTORIA, SOTATAKTIIKKA JA SOTAPOLITIIKKA SEKÄ LIKAINEN SOTA?

    Kerropa Herra Työeläkeläinen vastaus siihen kysymykseen, että MIKSI tältä keskustelupalstalta on poistettu Tivolimestari, Puutarhamestari ja Kivimestari rp:n kirjoitukset. Minusta KATYN-tapauksessa ainakin tälläistä Yksityisetsivä rp:tä kuin meikäläinen kiinnostaa se, että mistä ihmeestä Saksan Natsit saivat tietää ns. KATYN-murhapaikan ja myös se on ainakin meikäläisen ihmettelyn kohde, että MIKSI Teräsmieshallinto on jättänyt uhreilleen taskuihin henkilöpaperit.

    Vaikka aikaisemmassa kirjoituksessaan Herra Työeläkeläinen väitti jotain sellaista, että Saksan Natsit julkaisivat KATYN-uhrien henkilötietoja tipottain, niin minä ainakin muistan lukeneeni, että Natsi-Saksan lehdistössä tiedot KATYN-yhreista oli kerrottu yhdessä ryppäässä ei pikkuhiljaa tipottain. Minusta sekä KATYN-tapaus että TALVISOTA on kummallinen ja ihmeellinen Historiatieteelliseltä kannalta arvioiden. Kun tuntee Sotahistoriaa, niin minusta KATYN-tapaus ja myös se, että miksi SINIMUSTAT-yhteisö eli Suomen Äärioikeisto ei halua julkaista Talvisodan sotataktisia karttoja, herättää ainakin tälläisessä Yksityisetsivässä kuin meikäläinen ihmetystä ja kummastelua jostain kumman syystä.

    Niin YKSITYISETSIVÄ haluaa kysyä sitä, että MIKÄ on TOTUUS ja vielä kerran TOTUUS niin KATYN-tapauksessa kuin myös TALVISOTA-kuviossa. Niin mikä on TOTUUS Hyvät SINIMUSTAT-yhteisön jäsenet kuten Työeläkeläinen, T URPO, Antipuniikki, Pappa-Manninen, Kyselijä X, Avara Katsanto ja Kumppanit jne?

    OLE TOTINEN TOVERI

    Ja keskiluokkaisia? Tavalliset työväenluokaista lähtöisin sotilaat kotiutettiin ja vain rikkaat upseerit jotka eivät suostuneet yhteistyöhön puna-armeijan kanssa likviseerattiin. Niin pitääkin tehdä porvariille ja se oli ihan oikein. Vain työläisen henki on arvokas ja toveri Stalin ei tappanut Puolan työläissotilaita vaan ainostaan oikeistolaiset upseerit. SE OLI OIKEIN JA NIIN PITÄÄKIN TEHDÄ! YMMÄRRÄTTEKÖ ASIAN? HÄÄÄÄH????

    Äänestä

  • LINNAMESTARI kirjoitti:

    HEIPPA!

    MITÄ TARKOITTAA SOTAHISTORIA, SOTATAKTIIKKA JA SOTAPOLITIIKKA SEKÄ LIKAINEN SOTA?

    Kerropa Herra Työeläkeläinen vastaus siihen kysymykseen, että MIKSI tältä keskustelupalstalta on poistettu Tivolimestari, Puutarhamestari ja Kivimestari rp:n kirjoitukset. Minusta KATYN-tapauksessa ainakin tälläistä Yksityisetsivä rp:tä kuin meikäläinen kiinnostaa se, että mistä ihmeestä Saksan Natsit saivat tietää ns. KATYN-murhapaikan ja myös se on ainakin meikäläisen ihmettelyn kohde, että MIKSI Teräsmieshallinto on jättänyt uhreilleen taskuihin henkilöpaperit.

    Vaikka aikaisemmassa kirjoituksessaan Herra Työeläkeläinen väitti jotain sellaista, että Saksan Natsit julkaisivat KATYN-uhrien henkilötietoja tipottain, niin minä ainakin muistan lukeneeni, että Natsi-Saksan lehdistössä tiedot KATYN-yhreista oli kerrottu yhdessä ryppäässä ei pikkuhiljaa tipottain. Minusta sekä KATYN-tapaus että TALVISOTA on kummallinen ja ihmeellinen Historiatieteelliseltä kannalta arvioiden. Kun tuntee Sotahistoriaa, niin minusta KATYN-tapaus ja myös se, että miksi SINIMUSTAT-yhteisö eli Suomen Äärioikeisto ei halua julkaista Talvisodan sotataktisia karttoja, herättää ainakin tälläisessä Yksityisetsivässä kuin meikäläinen ihmetystä ja kummastelua jostain kumman syystä.

    Niin YKSITYISETSIVÄ haluaa kysyä sitä, että MIKÄ on TOTUUS ja vielä kerran TOTUUS niin KATYN-tapauksessa kuin myös TALVISOTA-kuviossa. Niin mikä on TOTUUS Hyvät SINIMUSTAT-yhteisön jäsenet kuten Työeläkeläinen, T URPO, Antipuniikki, Pappa-Manninen, Kyselijä X, Avara Katsanto ja Kumppanit jne?

    OLE TOTINEN TOVERI

    Ja kukas se taas täällä jaksaa jauhaa utopioitaan. No sepänsällipä tietenkin perää hävinneitä karttojaan. Ja nyt jopa yrittää vääristellä pitkään piilloteltua totuutta puolalaisten upseerien joukkomurhasta.

    Eihän tämä Stalinin joukkomurha eroa monista hänen teettämistään joukkomurhista kuin tekotavaltaan. Kokonaisia kansoja ja kansanosia pakkosiirrettiin ja näännytettiin kuoliaiksi elinkelvottomissa oloissa. Mm. kulakit. Ja kuinka monta Suomesta paratiisiin houkuteltua inkeriläistä ym. sai kuulan kalloonsa?
    Tietääkö herra Vankilanmestari tätä?

    Äänestä

  • Rajanvartija kirjoitti:

    vaan ihan Suomesta lähteneitä punarosvoja jotka jäivät sinne piiloon 1918.

    Äänestä

Kyseisen "propagandaelokuvan" ? Kyllä aatteen hurmos on ollut vahva kun on ammuttu niskaan tuhansia ihmisiä.Sen on täytynyt tuntua "vapauttavalta".

Äänestä

ja menestyksekkäin. Viholliselle aiheutettiin yli 20 000 miehen tappiot, käytännössä ilman omia tappioita. Kumma kyllä, Katynin taistelua muistellaan paljon vähemmän kuin jotain Kurskia, Berliiniä jne.. Jaettiinkohan Katynin taisteluun osallistuneiille neuvostosankarin merkkejä? Setukka voisi tietää, miten on asianlaita.

Äänestä
  • Muistan katsoneeni vanhan dokumentti ohjelman asiasta
    Siinä muistettiin miten, oliko se 50 tai 60 luvulla, haudat avattiin ja maailman lehdistolle kerrottiin että he kuolivat kesällä, ja tekijinä on täytynyt olla saksalaiset
    Joukossa oli yksi usasta tullut naispuolinen lehtimies joka kysyi miksi heillä on talvivaatteet päällä kun kuolivat kesäaikaan, ja sai vastaukseksi että siellä on joskus kylmää kesäaikaan

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Stalinin käskyttämästä Katynin joukkomurhasta kertova leffa tulee tänään TV1:ltä klo 21. Mielenkiintoista ja murheellista katsottavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu