Kartellit

Nyt sitten on KHO ratkaissut asian ja Lemminkäinen sai 68 milj euron sakon kartellista ja yhteensä sakkoja ropsahti 82,5 milj euroa asfalttifirmoille.
Miten Lieksa sitten huolehtii asioista koska kaupunki on näin ollen maksanut ylihintaa asian vuoksi?
Saamani vastauksen mukaan teknisen viraston ja hallinnon virkamiesten tulee valvoa asia.
Markku Korpinen
3166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Muistetaan ylistää sinua sitten kun perivät ja saavat korvauksia.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kuulehan moni asia menee niin kauan jotta tällä ikää jo asioita ajatellen mahdan horsmaa pukata.siihen mennessä kun jotakin joku muu ajattelee virkamiehistä ja kaupunginhallituksessa, jotka pitäisi asioita hoitaa.
    Toisaalta kun tietää vielä nämä Lieksan kuviot, sekä näkee pielisentiellä jarrutusjäljet.MK

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tämän päivän Lieksan" aviisi" tiesi kertoa että Lieksa on saamassa kymmeniä tuhansia euroja tämän kartelli asian vuoksi ja on palkannut lakimiehen asiaa hoitamaan kertoo Kaupunginjohtaja joka itse on lakimies. ja asian tiimoilta on ollut useita kirjelmiä.Vinkin tästä asiasta olen olen saanut asiaa tuntevilta tahoilta kirjeenä jonka vuoksi tiedustelin asiaa.Olen myöskin saanut melkoista asiatonta ryöpytystä näillä palstoilla,varmaan vieläkin mutta asia asiana ja melkoinen paksu nahka on koska monta ruoskanjälkeä on jo nahassa.
    Varmaan niin on ollut olen osaltani niitä tiedusteluja tehnyt ja asiasta kirjoittanut muutenkin,Kaupunki on tässäkin asiassa tiedustellut kuntaliitolta neuvoa ja siitä on dokumentit olemassa.MK

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


markkukorpinen kirjoitti:

Nyt sitten on KHO ratkaissut asian ja Lemminkäinen sai 68 milj euron sakon kartellista ja yhteensä sakkoja ropsahti 82,5 milj euroa asfalttifirmoille.
Miten Lieksa sitten huolehtii asioista koska kaupunki on näin ollen maksanut ylihintaa asian vuoksi?
Saamani vastauksen mukaan teknisen viraston ja hallinnon virkamiesten tulee valvoa asia.
Markku Korpinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu