tätä palstaa, niin ei voi vältyä sellaiselta ajatukselta, että nyt on demarimafia oikein urakkahommissa.
luulevatko nuo tolvanat, jotta kansa on niin tyhmää, että se uskoo ja nielee kaiken propakandan mitä puna-yle tuottaa.
Nyt on demupelleillä hirttänyt pakkomielle vaihe päälle Vanhasen suhteen.
Vanhanen on ihan hyvä, ja kansansuosioa nautiva pääministeri, vaikka demarit näpytelevät sormet hellinä ljohdatteleviin lehtiuteluihinsa Vanhaselle epäsuotuisia vastauksia.
Onkohan niin, jotta itse toimittajakuntakin istuu täydelä palkalla vastaamassa omaan tarkoitushakuiseen uteluunsa itselle mieluista vastausta.
Näin on muuten marjat pihlajan , kautta katajaisen kansan marjan, että demarit huutavat kun niillä on hätä.
oliskohan tuo hätä sitä luokkaa, että kun seuraava galluppi julkaistaan on demujen kannatus joo peräti viisitoista prosenttia, vaikka virhemarginaalin yläpää onkin heidän kohdallaan käytössä, toisin kuin muille puolueille, etenkin keskustalle, näytetään virhemarginaalilla alennetua lukua.
näin on taivahan tähtöset asennoituneet tällä rupeamalla.
Voi demu raukkoja, kun ovat hukanneet järkensä lisäksi myös harkintakykynsä.
Tuhoavat itse itsensä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.