Junger (sdp)

Mitä kuuluu YLEn rahoitukselle?

Vuoden 2010 tv-maksusta sovitaan hallituspuolueiden kesken todennäköisesti kuluvan kuun lopussa. YLEn hallintoneuvosto esitti korotukseksi 4 prosenttia. Korotusesitys on selkeästi pienempi kuin YLElle aiemmin luvattu 6,1 prosenttia. Hallintoneuvoston esityksen kanssa voidaan kuitenkin elää, ja se on yleinen taloudellinen tilanne huomioiden ymmärrettävä esitys.

Julkisuudesta ja taustakeskusteluista voidaan jo nyt arvioida valtioneuvoston lopullisen tv-maksukorotuspäätöksen asettuvan haarukkaan 2 - 4 prosenttia. Jokainen prosentti tarkoittaa YLElle noin 4 miljoonaa euroa.

Erikseen on vielä päätettävä mediamaksusta. Tuo päätös tapahtuu hallituksen esityksen perusteella eduskunnassa. Tällä hetkellä mediamaksu on edelleen valmistelussa Viestintäministeriössä.

Mitä nopeammin lakiesitys etenee eduskuntaan, sen parempi. YLEn tulevaisuuden suunnittelu on mahdotonta näin ison kysymyksen ollessa auki. Tiukimpien leikkauspuheenvuorojen perusteella kun YLEltä oltaisiin viemässä vuositasolla jopa 50 miljoonaa euroa Lintilän työryhmän esittämästä.

Itse en suostu uskomaan, että omistajamme tekisi noin lyhytnäköisen päätöksen. Olemme kuitenkin alustavasti hahmotelleet toimenpiteitä, joita 30 miljoonan euron leikkaus aiheuttaisi. Hahmotelmat on esitelty henkilöstölle ja hallintoneuvostolle. Nämä hahmotelmat on joissain lehdissä leimattu uhkailuksi. Minusta kyse on avoimuudesta. Omistajan pitää tietää päätöstensä seuraukset.

YLEn hallitus miettii ensi vuoden budjetin lähtökohtia lokakuun alussa. Tuolloin meillä on toivottavasti tiedossa ainakin tv-maksun ensi vuoden korotus. Kun korotus joka tapauksessa on aiemmin luvattua pienempi, ja kun lisäksi jo arvonlisäveron korotus vei meiltä vuositasolla vajaat 4 miljoonaa euroa, on selvää, että aiemmat pidemmän aikavälin taloussuunnitelmamme eivät enää pidä paikkaansa. Tilanteen selkeytyessä joudummekin arvioimaan, miltä osin voimme kattaa syntyvän vajeen velanotolla, omaisuuden myynnillä tai kulujen leikkauksilla. Lisätuloja ei näin lyhyellä aikavälillä ole odotettavissa.

Kuten henkilöstöinfossa totesin, paniikkiin ei ole syytä. Meillä on tilaa ja aikaa tehdä kauaskantoisia ratkaisuja. Päätöksiä joudumme kuitenkin tekemään vielä tämän vuoden puolella. Sitä mukaan, kun omistajalta syntyy YLEn rahoitusta koskevia päätöksiä, voimme ryhtyä yhdessä henkilöstöjärjestöjen kanssa miettimään, miten tästä eteenpäin.

Tiedän, kuinka turhauttavaa on odottaa omistajan ratkaisuja epävarmuudessa. On hyvä muistaa, että näiden taloushaasteiden takana ei ole YLEn tai yleläisten toiminta. Te olette tehneet loistavaa työtä. Yksi osoitus siitä on, että kuluvan vuoden budjetti on edelleen menossa kohti tasapainoa.
067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kommentoi. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu