masennukseen ja masentuneisiin ovat joskus yllättävän pöyristyttäviä. Masennus, vakava sairaus, sotketaan ohimenevään alakuloisuuteen joka helpottaa liikunnalla, tai surullisuuteen tms. Käsketään piristyä. Jopa hoitohenkilökunnassa on tälläistä asennetta varsinkin somaattisella puolella. Selvittäkää hyvät ihmiset ennen kuin lausutte käsityksiä asioista ensin mistä todella on kysymys! Toki masennusta ei voi ymmärtää kuin sen itse kokenut.
Ihmisten asenteet
Tiina
15820
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tiina ottaa puheeksi merkittävän ongelman. Suuri osa ihmisistä ei ymmärrä että kyseessä on sairaus ja mitkään itsehoitokeinot eivät siinä tilanteessa enää auta.
Voisi verrata että nilkkansa nyrjäyttänyt saa sen levolla ja kuntoutuksella hoitoon. Sitten pitäisi nilkkamurtuman saaneiden parantua samalla tavalla.
Eivät tuota näytä ammatti-ihmisetkään tajuavan. Jos apua menee hakemaan, ne katsovat, että kun mielenterveydestä ei ole ennestään mitään merkintöjä, ei mitään vikaa ole.
Minulta ovat menneet ihmissuhteet täysin tämän masennuksen takia. Joku sanoi, ettei viitsi kirjoittaa, kun aina vain valitan. Toinen taas oli tuttavalle sanonut, ettei viitsi olla yhteydessä, kun olen aina alakuloinen.
niin ei töitä kenellekään hoitoalalla jollei ole ollut vaikeaa masennusta.
Onko muuten tuo kehoitus "piristy" otettava niin henk.kohtaisesti?
Pitäiskö sanoa,että "välttäkää piristymistä" vai mitä?
Pitäiskös siis hoitsujen tosiaan olla kuin zombien,että tuntuis paremmalta?
Menisitkö hammaslääkärille,jolta puuttuu puolet hampaista?
Kysyjä esitti mielestäni todellisen ongelman. Usein vähätellään ihmisten kokemuksia "kun mullakin oli masennusta". Tätä asennetta tapaa hoitajien ja lääkäreiden parissa ja sille on syytä tehdä jotain.
ja jatkuvasti esiin,että "jos ei ole ollut niin ei voi ymmärtää"
Toisaalta vähän kumma miksi kaikista sairauksista ainoastaan masennus on mahdoton ymmärtää?
Vertaa vaikka syöpään tai paranoijaan.
"Pitäisko siis hoitsujen olla kuin zombien, että tuntuis paremmalta?"
Heidän ja psykiatrien pitäisi olla ensin zombeja, että ymmärtävät mitä aiheuttavat maksaville asiakkailleen. Tämän lisäksi masennuslääkkeet aiheuttavat liikalihavuutta ja erektiohäiriöitä, mutta he eivät ota vastuuta aiheuttamistaan sairauksista.
Olen kokenut samaa kuin Sinä, Tiina. Ihmisten asenteet ovat valistuksesta huolimatta täynnä ennakkoluuloja. Kehotus piristyä on sama kuin halvaantuneelle sanoisi että kävele! Masennus ei kuitenkaan ole tarttuva tauti, vaikka joskus tuntuu, että ihmiset kuvittelevat niin.
Masennus on taistelua omasta olemassaolosta: hengenvaarallinen tauti, joka voi johtaa kuolemaan.
Voimia Sinulle!!!
Hyvin lausuttu. Saman myös kokenut ja sehän on kirjaimellisesti taistelua olemassaolosta ja kysyy ehdotonta peräänantamattomuutta, jotta saat lopulta sen luvan elää.
Hyvinkin pitkästä masennustilasta voi onneksi tulla toimintakykyiseksi siksi sitä pyytäisi, että läheiset ja ystävät yrittäisivät jaksaa olla masennuksen kanssa kamppailevan vierellä silloin kun on vaikeinta. Kyllä ihminen sitten kantaa itsensä ja myös muistaa häntä tukeneita kun on päässyt jaloilleen.
Voimia ja halaus kaikille, joita tämä koskee!!
Lyllä sairaaloisen masentuneet terveyttä ja mieltä parantaa liikunta ja kaikenlainen aktiivitoiminta. Mutta eihän se sairautta paranna ja kun on todella olo herpaantunnut niin ei jaksa liikkua ja harastaa.
Miettikääpä hyvät ihmiset miten ne ihmiset ennen pärjäsivät? Eikö silloin ollut masentuneita? Lääkkeitä ei ainakaan ollut. Muutos lähtee edelleen ihmisestä itsestään. Kemiallisesti ajateltuna masennus on seurausta liian pitkään jatkuneesta stressistä. Eli munaisten tuottama adrenaliini (stressitila) nostaa kortisolitasoja joka taasen tuhoaa aivojen serotoniinireseptoreja. Ennenhän stressi oli ajoittaista, mutta nykyään ihmiset kokevat stressiä aivan vääristä asioista. Työpaikoilla stressi on seurausta huonosta ihmisten johtamistaidoista. On vain kaksi vaihtoehtoa, joko ihminen muuttaa suhtautumistaan stressin aiheuttajiin tai sitten pyrimme muuttamaan ympäristöämme stressittömämmäksi.
Psykokemiassa kannattaa muistaa myös kaikki ne myrkyt joita vapaa-ehtoisesti tungemme kurkusta alas. Teollisuus vähät välittää hyvinvoinnistasi. Kanattaa ottaaa oppia esi isistämme, jotka sotivat ja eivät masentuneet. Ehkä heidän ruokavalionsa ja sosiaalinen verkosto oli kunnossa, koska lääkkeitä ei ollut. Paitsi lobotomia lähimenneisyydessä.
sitä itsekin kokeneena (ja toistuvasti, pahana) potee silti huonoa omaatuntoa, että olenkohan sittenkin vain todella laiska, joten ei ihme etteivät muut osaa suhtautua. Itselleni on aina ollut tärkeää selviytyä edes rimaa hipoen pakollisista velvollisuuksista, vaikka hyvin lopulliset suunnitelmat pyörineet mielessä. Välillä olen jaksanutkin juuri nurinkurisesti niiden avulla. On tiennyt, että yksi vaihtoehto on aina olemassa, kun mikään ei kuitenkaan onnistu. Tiedä sitten häntä, jokainen ihminen kokee asiat yksilöllisesti.
Ammatti-ihmisiltä kaipaisi jonkinlaista asiallisuutta, ja kiinnostusta vaikeuksista. Toinen on se tekopirteä "ymmärtäminen",mikä ärsyttää. Maallikoille en edes yritä selittää, niin tyhmiä huomautuksia on tullut.
Ennenkin on ollut masennusta, mutta asiasta ei puhuttu. On typerää vähätellä masennusta muotisairautena.
Masennusta on vaikea ymmärtää, koska sitä pidetään vain mielialana. Syövästä useimmat tajuavat, että se ei ole itsestä kiinni ja vainoharhasta pidetään n.k hulluna.
Ei lääkkeitä tule antaa turhaan, mutta jos olisin saanut ajoissa lääkitystä, en ehkä olisi nyt kroonisesti sairas. En tajua, miksi jotkut ovat niin agressiivisia kun masennuksesta puhutaan?
En voi sille mitään, että suututtaa nämä ihmettelijät ja muka neuvoa antavat ihmiset. Masennustakin on erilaisia ja toiset ovat sairaampia.
Eikä minua tarvitse ymmärtää, en odota ihmettä. Mutta Tiina on oikeassa,miettikää ennenkuin huomauttelette.
Mua ahdistaa itseäni tosi paljon se fakta, että yritän itse kovasti edes jotenkin sinnitellä ja sitten kuuluu kommentteja lähipiiristä, että : " lähdeppäs nyt ulos kävelemään niin piristyt " " ei se kumma ole, että sua masentaa kun olet yksin neljän seinän sisällä " " mitä sä oikein jollekkin psykiatrille meet juttelemaan? "
Tuntuu vaikeelta kun kukaan läheltä ei vaan tajua ja ymmärrä.. ahdistaa vi*usti...
Jep. Joidekin ihmisten suhtautuminen masennukseen on ikävä kyllä juurikin sitä luokkaa, että ihmetellään vaan kerta toisensa jälkeen , että "no, mites se nyt tolleen?" ja ajatellaan, että masennus on joku harmiton ohimenevä vaihe ja taputus olalle sekä "kyllä se siitä" -tokaisu riittää. Aina riittää joka paikassa näitä, jotka uskoo, että "ylös, ulos ja lenkille" -ohjenuoran täytyy tepsiä pahimpaankin masennukseen.
Se on niiden ihmisten ongelma jotka eivät siihen osaa suhtautua. Itse tiedän, että sairastan masennusta. Enkä sitä salaile. Tottakai harmittaa jos joku suhtautuu veemäisesti, mutta silti...