Vanhanen väistelee

Pääministeri Vanhanen yrittää kiinnittää asiassa huomiota osin epäolennaisuuksiin. Tiedotustilaisuutensa ensimmäisenä asiana hän otti esille sen, mikä on hänen oma osuutensa talojensa rakentamisensa. Sen jälkeen hän alkoi puhua tuppeen sahatusta koivupinosta, kun olisi pitänyt käsitellä hänen toimintaansa Nuorisosäätiön vastuullisissa johtotehtävissä. Näitä asioita koskeviin kysymyksiin Vanhasella ei ole edes mitään halua vastata.

Korruptioepäily eli rakennustarvikkeiden saaminen lahjuksena (eli siis ohjelmassa esitetty väite tästä) on vain yksi osa tätä kokonaisuutta. Vähintään yhtä merkittävää on kysymys siitä, ovatko Vanhanen ja Kaikkonen syyllistyneet rikokseen, kun he ovat Nuorisosäätiön vastuullisina toimijoina olleet päättämässä itselleen myönnettävistä vaaliavuista. Tämän päivän Hesarissa tämä asia nostetaan hyvin esiin. Siinä haastateltu oikeusoppinut on sitä mieltä, että kysessä voi olla kavallus ja/taikka luottamusaseman väärinkäyttäminen, jotka ovat kumpikin vakavia rikoksia. Itselläni heräisi samanlainen epäily, kun katsoin ohjelman. Vaikka nämä asiat kuten lahjusepäilykin ovat Vanhasen kohdalla rikoksina vanhentuneita, asiat pitäisi näiltä kaikilta osin tarkoin selvittää, millä on merkitystä yleisen edun ja Vanhaseen kohdistuvan luottamuksen osalta. Vanhasen olisi hyvä kertoa julkisuuteen myös oma näkemyksensä näistä asioista, mutta siitä hän näytti kieltäytyneen.

Nuorisosäätiön koko toiminta ja sen vastuullisissa tehtävissä toimineiden osallisuus pitäisi ottaa suurennuslasin alle. Nythän näytti siltä, että jotkut jo ehtivät heittää vastuuta eläkkeelle lähteneen toimihenkilön päälle, mutta tämä ei näytä suostuvan sylkykupiksi, mikä oikein onkin. Jotkut kepulaiset poliitikot ovat sotkeutuneet korviaan myöten näihin epäselvyyksiin. Poliittisen uskottavuuden vuoksi tämä asia tulisi selvittää perusteellisesti.

Kun esim. Vanhanen joutuu nyt odottelemaan näyttöä lahjusväitteen osalta, hän voisi keskittyä puhdistautumaan niistä epäilyistä, jotka liittyvät hänen toimintaansa Nuorisosäätiön vastuullisissa tehtävissä. Myös se, että näitä toimia aletaan nimittää joiltain osin rikoksiksi, on erittäin vakava väite. Myöskään tällaisia väitteitä ei saa sivuuttaa tutkimatta taikka peittää jonkun tuppeen sahatun koivupinon alle.

Itse olen Vanhasen kanssa samaa mieltä siitä, että olisi enemmän kuin kohtuullista ja reilua, että YLE esittäisi tarkemmat tiedot ohjelmassa esitettyjen väitteiden tueksi, jotta Vanhasella olisi mahdolisuus vastata niihin. Tarkemmat tiedot voitaisiin esittää Vanhaselle myös ilman julkisuutta niin, että Vanhanen ja ohjleman toimittajat sopisivat siitä, ettei Vanhanen myöskään julkista asiaa, jottei lähde paljastuisi. Jos sitten osapuolet voivat yhdessä todeta, että epäily oli perusteeton, YLE osaltaan ilmoittaa tämän julkisuuteen ja kertoo olevansa valmis tarvittaessa kantamaan oikeudellisen vastuun asiassa. Jos taas väite pitää, siinä pysytään ja ilmoitetaan, ettei Vanhasen selvitys tyydytä ja riitä vastaamaan esitettyyn väitteeseen. Siinä tapauksessa joudutaan odottamaan sitten jotain oikeusprosessia, jos Vanhanen edelleen pitäytyy kannassaan. Tällainen voisi olla tie suhteelliseen nopeaan ratkaisuun asiassa varsinkin, jos Vanhasen syyttömyys on kiistaton. Sitten olisi mahdollisuus keskittyä täysin näihin Nuorisosäätiötä ja sen toimihenkilöitä koskeviin epäselvyyksiiin.

22

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Entinen keskustalainen

      Matti yrittää sammuttaa tulipaloa tulipalon jälkeen ja samaan aikaan pohtimaan, mitä medialla on vielä takataskussaan - esim Ray´n ja Nuorisosäätiön kytköksistä.. Matti istui hallituksessa 20 vuotta ja sinä aikana nuo säätiön sotkut on syntynyt. Matin asettamat aikarajat on suorastaan lapsellisia ja säälittäviä, asiahan on Krp tutkittavana ja lisätietoja tippuu ainoastaan poliisille.. Matti ylitti urallaan toisen kerran kansainvälisen uutiskynnykset, edellinen oli Ruusunen-jupakka.. Toisaalta toivottavaa olisi, että Matti jatkaisi edelleen keskustan johdossa, 80% suomalaisista toivoo kepulle alamäkeä..

      • mistä.

        tuo 80 prosenttia voisitko täsmentää

    • koskee myös dem

      tästä Vanhasta vastaan esitetystä korruptioepäilystä niin tärkeän?

      Tärkeän siksi että vain Vanhanen ja sitäkautta keskusta saataisiin vastuuseen ja kuitenkin esität myös jo vakiintuneen "maan tavan"-mukaista vaihtoehtoa jossa osapuolet YLE/Vanhanen sopivat asian yksityisasiana.Sekä näet yksiselitteisesti vain keskustan/keskustapolitiikkojen sotkeutuneen "maan tavan" mukaisiin menettelyihin mitä liike-elämän kabinettisopimuksiin tulee.

      Vaikka keskustaministeri sattuisikin joutumaan vastuunkantajaksi omien virheelliseksi todettavien menettelytapojen vuoksi,niin itse pääkohtaa johon haetaan ennakkoratkaisua joka muuttaisi "maan tapaa"tulevaisuudessa.

      Enään ei hautaisi lähihistoriassa tapahtuneita vastaavanlaisia väärinkäytöksiä joita välittömästi mahdollisen Vanhasen "tuomitsemisen" jälkeen esiin saataisiin kaiveltua eri tahojen toimesta,ei ainakaan niitä jotka lainmukaan olisivat vielä tuomittavissa olevia.

      • mitä.

        väärin käytöksiä voisitko vähän tarkentaa

      • koskee myös dem
        mitä. kirjoitti:

        väärin käytöksiä voisitko vähän tarkentaa

        Ilmaisin kieltämättä asian erittäin epäselvästi

        "Vaikka keskustaministeri sattuisikin joutumaan vastuunkantajaksi omien virheelliseksi todettavien menettelytapojen vuoksi,niin itse pääkohtaa johon haetaan ennakkoratkaisua joka muuttaisi "maan tapaa"tulevaisuudessa."

        mutta lukeehan tuossa kuitenkin virheelliseksi todettavien menettelytapojen,,,,,,ei siis toteen näytettyjen

      • Kuten olet varmaan havainnut asia ei ole vaan minulle tärkeä, vaan nyt jo kaikki politiikan piirissä toimivat ja siitä kiinnostuneet haluavat asiaan selvyyden. Myös pääministeri itse pitää asian selvittämistä erittäin tärkeänä kuten hän itse sanoi.

        Tärkeäksi sen tekee tietysti se, että Vanhanen on valtioneuvoston jäsen, vieläpä pääministeri. Ministerien tulee olla rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja henkilöitä. Poliittine vastuuvirka perustuu luottamukseen. Kun tuo luottamus alkaa horjua, yhteistyöstä ei tule mitään. Sen takia esim. Anneli Jäätteenmäki aaikoinaan ja Ilkka Kanervan täämän hallituksen aikana saivat nopeat lähtöpassit. Hallitus haluaa vaalia mainettaan nuhteettomana ja säilyttää siten luottamuksen ulospäin, eduskuntaan ja kansalaisiin.

        Minun puolesta saa tonkia kaikkia epäselvyyksiä puolueesta riippumatta. Jostain syystä media, mukaan lukien Kepumedian, on tähän asti löytynyt tämän tasoista tongittavaa lähinna vain Keskustaan liittyen. Mutta kepulehdillä on täysi vapaus tehdä vastaavanlaista tutkijaa journalismia muita puolueita ja niiden kytköksiä kohtaan.

      • että.
        koskee myös dem kirjoitti:

        Ilmaisin kieltämättä asian erittäin epäselvästi

        "Vaikka keskustaministeri sattuisikin joutumaan vastuunkantajaksi omien virheelliseksi todettavien menettelytapojen vuoksi,niin itse pääkohtaa johon haetaan ennakkoratkaisua joka muuttaisi "maan tapaa"tulevaisuudessa."

        mutta lukeehan tuossa kuitenkin virheelliseksi todettavien menettelytapojen,,,,,,ei siis toteen näytettyjen

        taannehtivasti todetaan virheelliseksi ja pitäisikö siitä rangaista ja miten. Vanhanen sen paremmin kuin Heinäluomakaan ei omista säätiöitä ja saatu hyöty on välillinen kaikkihan tuon tietää.

      • koskee myös dem
        että. kirjoitti:

        taannehtivasti todetaan virheelliseksi ja pitäisikö siitä rangaista ja miten. Vanhanen sen paremmin kuin Heinäluomakaan ei omista säätiöitä ja saatu hyöty on välillinen kaikkihan tuon tietää.

        jatkossa koskee muidenkin puolue-ehdokkaiden/edustajien kytköksiä taustarahoituksen kautta niin säätiöihin kuin liike-elämäänkin,mukanluettuna tapaus Vanhanen.
        Toki ymmärrän täysin vasemmiston hillittömän innon käsitellä Vanhanen erillistapauksena,tai uskon vielä näillä tiedoilla ymmärtäväni,kuten myös niiden intressit joiden huolena on kytköksien esiintuleminen.

        Mikäli hallituksen tiedonannossa ei tänään selvästi istuvan pääministerin suulla ilmoiteta edes edellisten vaalien aikaisen vaalirahoituksen joutuvan kaikkien kansanedustajien osalta erityistarkastukseen,niin silloin kansalaiselle jää entistä vahvempi käsitys koplaamisesta ja hallituksen tekemästä sopimuksesta joka pistetää yhteisen hyödyn nimissä kassakaappiin.

        Asia ei ole uusi puolueille eikä edes kansalaisille ja asiaa on nimenomaan tutkittava taannehtivasti ennenkuin mitää vaalirahoituslakia aloitetaan sorvaamaan.

      • koskee myös dem
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kuten olet varmaan havainnut asia ei ole vaan minulle tärkeä, vaan nyt jo kaikki politiikan piirissä toimivat ja siitä kiinnostuneet haluavat asiaan selvyyden. Myös pääministeri itse pitää asian selvittämistä erittäin tärkeänä kuten hän itse sanoi.

        Tärkeäksi sen tekee tietysti se, että Vanhanen on valtioneuvoston jäsen, vieläpä pääministeri. Ministerien tulee olla rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja henkilöitä. Poliittine vastuuvirka perustuu luottamukseen. Kun tuo luottamus alkaa horjua, yhteistyöstä ei tule mitään. Sen takia esim. Anneli Jäätteenmäki aaikoinaan ja Ilkka Kanervan täämän hallituksen aikana saivat nopeat lähtöpassit. Hallitus haluaa vaalia mainettaan nuhteettomana ja säilyttää siten luottamuksen ulospäin, eduskuntaan ja kansalaisiin.

        Minun puolesta saa tonkia kaikkia epäselvyyksiä puolueesta riippumatta. Jostain syystä media, mukaan lukien Kepumedian, on tähän asti löytynyt tämän tasoista tongittavaa lähinna vain Keskustaan liittyen. Mutta kepulehdillä on täysi vapaus tehdä vastaavanlaista tutkijaa journalismia muita puolueita ja niiden kytköksiä kohtaan.

        ja asian nostaminen mukamasti uutena politiikan ilmentymänä on itsensä pettämistä...

        siispä mielestäni pitäisi palata riittävästi ajassa taaksepäin,jotta saataisiin todellista näyttöä mädännäisyydestä mitä kunta- ja valtion hallinnossa on harrastettu politiikan ja sidonnaisuuden avulla.

        "vaan nyt jo kaikki politiikan piirissä toimivat ja siitä kiinnostuneet haluavat asiaan selvyyden."

        Miksi vasta nyt ?

    • läpikotaisin

      Vanhanen saattaa väistellä mutta Yle valehtelee. Se on vakavaa, todella vakavaa.

      Yle on yhden henkilön väittämän varassa tehnyt jutun, jossa syyttää pääministeriä rikoksesta. Muita todisteita ei ole saatu, vaikka vuosi on pengottu. Juttu julkaistiin koska "ohjelma-aika oli lyöty lukkoon". Tuo kai tarkoittaa sitä, että juttu piti saada tehtyä olipa asiaa tai ei.

      Mielenkiintoista on nähdä, lähteekö Jungner ennen määräaikaisen pestinsä päättymistä, vai uhraako hän Korvolan joka saisi potkut. Ylen vajoaminen Seiskalehden tai Hymyn tapaiseksi, jopa iltapäivälehtiä pahemmaksi likasankojournalismin edustajaksi on vakavaa. Kaunajournalismi ei saa voittaa laatujournalismia, niinpä päitä tippuu se on selvää.

      Nuorisosäätiön toimet tulee tutkia, aivan kuten toteat. Samoin SDP:lle vaalitukea jakaneen Väinö Tanner säätiön, joka harjoittaa samantyyppistä opiskelijoille suunnattua asuntotuotantoa. Ja kaikki muutkin ns. ylkeishyödylliset säätiöt joilla näitä poliittisia kytköksiä on. Erityisen paljon niitä on RKP:n lähipiirissä, SDP tulee varmaan kakkosena eikä Kokoomuskaan kaukana ole. Kepulla on nämä omat säätiönsä jotka ovat jo osin julkisuuden pyörityksessä. Tutkittavaa siis riittää. SDP:ssä saattaisi Kepuakin syvempi puhdistus jos kaikki tukipäätökset tutkittaisiin.

      Se, että maan tapa on ollut kierrättää säätiöiden rahaa puolueille ja ehdokkaille ei tietenkään poista Vanhasen ja Kaikkosen syylliyyttä leväperäisyyteen nuorisosäätiön asiainhoidossa, mutta tutkinta pitää olla lähtökohdaltaan tasapuolista eikä saa missään tapauksessa perustua vain julkisuuden määrään.

      • antaa.

        median raivolle ainakin osaselityksen, Vanhasen kaatamisen jälkeen asia voitaisiin haudata ja entinen meno jatkuu ja politiikot voivat jatkaa kun mitään ei olisi tapahtunutkaan.

      • Jostain syystä epäselvyyksiä on löydetty lähinnä Kepun osalta. Ei edes Kepumediat ole esittäneet mitään vastaavaa muita puolueita kohtaan. Esim. RKP:n säätiöiden säädekirjoissa on mahdollistettu puoluetukien jakaminen ja tukien jakaminen RKP:n ehdokkaille. En tunne itse asiaa, mutta tällaisen käsityksen olen saanut julkisuudessa esitetyistä tiedoista. Toki on mahdollista, että RKP-läisessäkin säätiössä tukea on jaettu itselle niin, että tuesta päättänyt on säätiön vastuullinen toimihenkilö ja saaja tämä sama henkilö. Jos tällaista esiintyy, niin tongittakoon vaan.

      • tahoja
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Jostain syystä epäselvyyksiä on löydetty lähinnä Kepun osalta. Ei edes Kepumediat ole esittäneet mitään vastaavaa muita puolueita kohtaan. Esim. RKP:n säätiöiden säädekirjoissa on mahdollistettu puoluetukien jakaminen ja tukien jakaminen RKP:n ehdokkaille. En tunne itse asiaa, mutta tällaisen käsityksen olen saanut julkisuudessa esitetyistä tiedoista. Toki on mahdollista, että RKP-läisessäkin säätiössä tukea on jaettu itselle niin, että tuesta päättänyt on säätiön vastuullinen toimihenkilö ja saaja tämä sama henkilö. Jos tällaista esiintyy, niin tongittakoon vaan.

        tahoja jotka tukee säätiöiden toimintaa ei sitä ole missään ole kielletty ja mikä on tuottoisampi kohde kuin politiikot jotka myöntävät avustuksia säätiöille, asian tekee hankalaksi se että politiikkoja istuu säätiöiden hallitusissa eli tavallaan myöntävät avustusta itselleen, tämä koskee kaikkia johtavia puolueita ja siitä on turha syyllistää vain yhtä puoluetta.

      • miten on
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Jostain syystä epäselvyyksiä on löydetty lähinnä Kepun osalta. Ei edes Kepumediat ole esittäneet mitään vastaavaa muita puolueita kohtaan. Esim. RKP:n säätiöiden säädekirjoissa on mahdollistettu puoluetukien jakaminen ja tukien jakaminen RKP:n ehdokkaille. En tunne itse asiaa, mutta tällaisen käsityksen olen saanut julkisuudessa esitetyistä tiedoista. Toki on mahdollista, että RKP-läisessäkin säätiössä tukea on jaettu itselle niin, että tuesta päättänyt on säätiön vastuullinen toimihenkilö ja saaja tämä sama henkilö. Jos tällaista esiintyy, niin tongittakoon vaan.

        Tunnen tarkemmin esim Tanner säätiön, jonka säädekirjassa ei takuulla määritellä tehtäväksi politiikan tukemista. Silti Tanner säätiö on tukenut SDP:n ehdokkaita. Olisiko syytä tutkia?

        Sama on nämä SDP:n sivistyssäätiöt joiden tehtäväksi on säädetty koulutus ym. Nekin jakaa puoluetukea. Onko rahan antaminen puolueelle sivistustyötä.

    • -Jäbä

      Eikös RAY jo selvitä onko nuorisosäätiö toiminut laittomasti? Ja krp tutkii Ylen ohjelman lahjontaväitettä. Mitä vielä pitää panna suurennuslasin alle, vai etkö malta odottaa, että nämä selvitykset valmistuvat ja julkistetaan?

      Se, että Vanhanen ja Yle selvittäisivät asian vain kahden kesken, ei taida olla hyvä idea, koska sellaisesta herää epäily, että Yle on poliittisen painostuksen alla pantu painamaan asiat villaisella.

      Ylen olisi nyt kerrottava mitä tavaraa on toimitettu ja kuka on toimittanut, jotta pallo siirtyy takaisin Vanhaselle. Titolähteen paljastamistahan Vanhanenkaan ei pyydä.

      -Jäbä

      • RAY voi selvittää omalta osaltaan Nuorisosäätiön toimintaa. Asiaan liittyy kuitenkin paljon muitakin kytköksiä kuten esim. se, ovatko Vanhanen ja Kaikkonen myöntäneet itselleen taloudellista tukea luottamusasemassa. Lisäksi RAYlla on ollut vuosikaudet aikaa selvittää asioita ja valvoa sitä, että sen antama tuki kestää päivänvalon. Kun RAYnkin johdossa on ollut kepulaisia poliitikkoja, tällaisten selviytysten uskottavuus on kyseenalainen. RAYhan on itse tavallaan osallinen asiassa. Kyse on myös siitä, onko se antanut lain vastaisesti tai ainakin valvomatta ja holtittomasti tukea Nuorisosäätiölle, jonka omaisuus on lihonut valtaviin mittasuhteisiin näiden tukien avulla. Kaiken kaikkiaan toiminnassa on eri osapuolia eli RAY, ARA, Nuorisosäätiö, Kepun poliitikot ja rakennusalan grynderit. Tämä soppa tuotiin ohjelmassa hyvin esiin ja se on myös mitä poliittisin ongelma. Kuten ohjelmassa kerrottin veronmaksajat ovat huomattavilla summilla maksaneet tämän lystin eikä suinkaan kansanterveyden hyväksi kuten RAYn peliautomaateissa lukee.

        Ei minulla ole niin kiire näiden selvitysten kanssa. Suurempi kiirehän se sinulla näyttää olevan, kun et jaksa odottaa KRP:n tutkimusten tuloksia vaan vaadit YLEa kertomaan todisteet nyt ja heti julkisesti eikä vain poliisin tutkijoille.

      • -Jäbä
        Mielipidepankki kirjoitti:

        RAY voi selvittää omalta osaltaan Nuorisosäätiön toimintaa. Asiaan liittyy kuitenkin paljon muitakin kytköksiä kuten esim. se, ovatko Vanhanen ja Kaikkonen myöntäneet itselleen taloudellista tukea luottamusasemassa. Lisäksi RAYlla on ollut vuosikaudet aikaa selvittää asioita ja valvoa sitä, että sen antama tuki kestää päivänvalon. Kun RAYnkin johdossa on ollut kepulaisia poliitikkoja, tällaisten selviytysten uskottavuus on kyseenalainen. RAYhan on itse tavallaan osallinen asiassa. Kyse on myös siitä, onko se antanut lain vastaisesti tai ainakin valvomatta ja holtittomasti tukea Nuorisosäätiölle, jonka omaisuus on lihonut valtaviin mittasuhteisiin näiden tukien avulla. Kaiken kaikkiaan toiminnassa on eri osapuolia eli RAY, ARA, Nuorisosäätiö, Kepun poliitikot ja rakennusalan grynderit. Tämä soppa tuotiin ohjelmassa hyvin esiin ja se on myös mitä poliittisin ongelma. Kuten ohjelmassa kerrottin veronmaksajat ovat huomattavilla summilla maksaneet tämän lystin eikä suinkaan kansanterveyden hyväksi kuten RAYn peliautomaateissa lukee.

        RAYn selvityksiin luotan siinä mielessä, että siellä on toimitusjohtajana demari, Sinikka Mönkäre. Se kenelle on rahaa aikoinaan jaeltu, vaatisi tiedon myös jakamisen perusteista. Kun sinäkään et ilmeisesti tunne kepun nuorisosäätiön säädekirjaa, niin voinemme olettaa, että rahaa on jaettu ehdokkaille, jotka ovat ilmoittaneet edistävänsä nuorisokasvatusta ja nuorten itsenäistä asumista. Näin ollen rahaa voi perustella jaetun säätiön säädekirjan sisältämään tarkoitukseen.

        Se, että yle ohjelmassaan syyttää pääministeriä lahjoman vastaanotosta sanomalla, että lahjus on tarkemmin määritteleätön, kallis rakennustarvike-erä nimettömältä rakennusliikkeeltä, on minusta asia, josta pääministerillä on oikeus ennen oikeudenkäyntiä saada tieto, mitä tavaraa, millä hinnalla ja kuka hänelle on lahjukseksi toimittanut.

        Tietolähdettähän ei kukaan vaadi paljastettavaksi, joten lähdesuojaan vetoaminen on hiukan heppoista, minusta ainakin.

        -Jäbä

      • 16''
        Mielipidepankki kirjoitti:

        RAY voi selvittää omalta osaltaan Nuorisosäätiön toimintaa. Asiaan liittyy kuitenkin paljon muitakin kytköksiä kuten esim. se, ovatko Vanhanen ja Kaikkonen myöntäneet itselleen taloudellista tukea luottamusasemassa. Lisäksi RAYlla on ollut vuosikaudet aikaa selvittää asioita ja valvoa sitä, että sen antama tuki kestää päivänvalon. Kun RAYnkin johdossa on ollut kepulaisia poliitikkoja, tällaisten selviytysten uskottavuus on kyseenalainen. RAYhan on itse tavallaan osallinen asiassa. Kyse on myös siitä, onko se antanut lain vastaisesti tai ainakin valvomatta ja holtittomasti tukea Nuorisosäätiölle, jonka omaisuus on lihonut valtaviin mittasuhteisiin näiden tukien avulla. Kaiken kaikkiaan toiminnassa on eri osapuolia eli RAY, ARA, Nuorisosäätiö, Kepun poliitikot ja rakennusalan grynderit. Tämä soppa tuotiin ohjelmassa hyvin esiin ja se on myös mitä poliittisin ongelma. Kuten ohjelmassa kerrottin veronmaksajat ovat huomattavilla summilla maksaneet tämän lystin eikä suinkaan kansanterveyden hyväksi kuten RAYn peliautomaateissa lukee.

        Ei minulla ole niin kiire näiden selvitysten kanssa. Suurempi kiirehän se sinulla näyttää olevan, kun et jaksa odottaa KRP:n tutkimusten tuloksia vaan vaadit YLEa kertomaan todisteet nyt ja heti julkisesti eikä vain poliisin tutkijoille.

        MPP on oivaltanut asian ytimen, joka on todellakin epäily vaalirahan junailemisesta omaan kampanjaan. Eli asialla Vanhanen ja Kaikkonen - avustavana linkkinä RAY:ssä Vihriälä.

        Vanhasen kaksi viimeistöä "tiedotustilaisuutta" ovat olleet sellaisia, että toimittajilla ei ole ollut mahdollisuutta tehdä edes kysymyksiä Vanhaselle.

        Vanhanen on asettunut kaiken yläpuolelle - ilmesesti tajuten, että media lähestyy nyt asian kovaa ydintä.

        Lentokentällä Vanhanen nöyryytti toimttajia lukemaan kysymykset peräperää. Ja jätti sitten pitkän monologin pääteeksi vastaamatta kaikkiin.

        Eilen Vanhanen ei sallinut yhtään kysymystä "tiedotustilaisuudessaan".

        Uusi Suomi.fi sivulla on video, jossa STT:n toimittaja kysyi 3 kertaa selkeästi: "Jääväsittekö itsenne, kun Nuorisösäätiössä käsiteltiin vaalitukia"?. Vanhanen käänsi katseensa pois ja ei ollut kuulevinaan.

        Kyse ei siis ole pelkästään siitä väitetystä rakennusmateriaalista. Kyseessä on myös epäily yhteiskunnan varojen ohjailusta omaan vaalikampanjaan. Siihenkin olisi Vanhaselta hyvä saada vastaus, mutta luulen, että saamatta tuo vastaus jää.

      • Kahtakin kokonaisuutta?

        KRP tutkii myös Ylen toimet
        29.09.2009 15:46, päivitetty 29.09. 16:26

        Keskusrikospoliisi selvittää pääministeri Matti Vanhasen (kesk) osuuden lisäksi myös Ylen menettelyn talonrakennusjupakassa.

        Apulaispäällikkö Tero Kurenmaa sanoo Helsingin Sanomille, että ensin selvitetään, onko syytä epäillä lahjusrikosta tai rikkomusta Vanhasten talon rakentamisessa.

        KRP on kiinnostunut esimerkiksi siitä, maksoiko Nuorisosäätiölle urakoinut rakennusliike Vanhasen talon materiaaleja.

        Poliisi selvittää myös, onko Yleisradion Silminnäkijä-ohjelmassa tehty perätön ilmianto lahjusrikkomuksesta.

        Nyt tarkastellaan, onko kummassakaan tapauksessa syytä epäillä rikosta. Mahdollisesta esitutkinnan aloittamisesta päätetään tämän selvittelyn jälkeen.

        Kurenmaa sanoo verkkolehti Uudelle Suomelle, että vaikka Silminnäkijän väitteet osoittautuisivat todeksi, tapaus ei välttämättä johda toimenpiteisiin.

        - Tällaiset rikokset, joissa tuomio olisi alle kaksi vuotta vankeutta, vanhenevat yleensä viidessä vuodessa, Kurenmaa sanoo Uudessa Suomessa.

        Ylen ohjelman mukaan lahjusväitteet sijoittuvat yli kymmenen vuoden taakse.
        IS-STT

      • KOP KOP KOP
        16'' kirjoitti:

        MPP on oivaltanut asian ytimen, joka on todellakin epäily vaalirahan junailemisesta omaan kampanjaan. Eli asialla Vanhanen ja Kaikkonen - avustavana linkkinä RAY:ssä Vihriälä.

        Vanhasen kaksi viimeistöä "tiedotustilaisuutta" ovat olleet sellaisia, että toimittajilla ei ole ollut mahdollisuutta tehdä edes kysymyksiä Vanhaselle.

        Vanhanen on asettunut kaiken yläpuolelle - ilmesesti tajuten, että media lähestyy nyt asian kovaa ydintä.

        Lentokentällä Vanhanen nöyryytti toimttajia lukemaan kysymykset peräperää. Ja jätti sitten pitkän monologin pääteeksi vastaamatta kaikkiin.

        Eilen Vanhanen ei sallinut yhtään kysymystä "tiedotustilaisuudessaan".

        Uusi Suomi.fi sivulla on video, jossa STT:n toimittaja kysyi 3 kertaa selkeästi: "Jääväsittekö itsenne, kun Nuorisösäätiössä käsiteltiin vaalitukia"?. Vanhanen käänsi katseensa pois ja ei ollut kuulevinaan.

        Kyse ei siis ole pelkästään siitä väitetystä rakennusmateriaalista. Kyseessä on myös epäily yhteiskunnan varojen ohjailusta omaan vaalikampanjaan. Siihenkin olisi Vanhaselta hyvä saada vastaus, mutta luulen, että saamatta tuo vastaus jää.

        Usko ken halus.

    • Wäinö Tennari

      niin kuin aina. Että voi ihminen olla tollo.

    • kanssa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1242
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      338
      709
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      112
      659
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe