Pet Soundsin ylimaallinen popkauneus lienee ylivertainen saavutus Beatlesin samassa uuden rock-musiikin kehitysaallossa tehtyyn kuuluisaan Sgt. Pepper -levyyn nähden. Pet Soundsin kappaleiden taso ja sovitusten ainutlaatuisuus saavat toisaalta useinkin vastinetta Beatles-viisikon monipuolisesta laulusarjasta, jonka parhaita hetkiä ovat kolme ensimmäistä kappaletta (jotka luovat intiimin tunnelman paremmin kuin muut jatkumot albumilla), She's Leaving Home ja A Day in a Life. Albumikokonaisuuden temaattisuus ja teemallisuus, jotka Pet Sounds toi todellisina innovaatioina popmusiikkiin ehkä ennenkuulumattomalla tavalla, toteutuvat ihanteellisesti ja jatkavan edistyksellisesti myös Beatlesien albumilla Sgt. Pepper. Niin epämusiikilliset ja -analyyttiset termit kuin tunne ja ilmaisuvoima ovat PS:n ja SP:n kokeilevassa materiaalissa ehdoton etu verrattuna progekikkailijoihin ja kikkelijazzareihin niitten ollessa huonoja.
Mutta kumpi on parempi teos? PET SOUNDS TIETYSTI!
Mutta kumpi on parempi teos? PET SOUNDS TIETYSTI!
Vastaukset 29
Vanhimmat
-makuasia mistä pitää,mielentila mistä pitää..kiistely hedelmätöntä.
-makuasia mistä pitää,mielentila mistä pitää..kiistely hedelmätöntä. kirjoitti "aatami" ja on aivan oikeassa, tosin se että kiistely muka olisi hedelmätöntä on suorastaan banaani väite. (Öh...pahoittelen, vanha vitsi, mutta en voinut vastustaa)
Kumpi on parempi? No Pepper Sounds tietenkin. Mutta mielenkiintoinen kysymys kuitenkin, tietääkseni muuan P.McCartney jolla otaksutaan olleen aika paljon tämän Pepperin kanssa tekemistä, (siis siinä tapauksessa että nämä huhut hänen kuolemastaan juuri ennen kyseisen levyn tekoa eivät tosiaankaan
pidä paikkaansa.) on maininnut Pet Soundsin suosikkilevykseen ja pitää sitä parhaana pop-levynä kautta aikain.
Mutta jos levyjä verrataan, niin yksi tekijä jota voisi pohtia on se, että Beatles soitti itse levynsä bändi-osuudet. Pepperillä on kaksi biisiä jolla yhtyeen jäsenet eivät soita eli She's leaving home ja Within you without you. Syy tähän soittamattomuuteen lienee ilmeinen jos kuuntelee kappaleita.
Tiettävästi Pet Sounds levyllä vain B.Wilson soittaa BB:stä, jos hänkään. BB:n heput lauloivat mutta ammattistudiomuusikot B.Wilsonin ohjaamina soittivat, joten tässä mielessä Pepper on "rehellisempi" yhtyelevy.
Toisaalta B.Wilson yksin sävelsi ja sanoitti, kaiketi myös pääosin sovitti Pet Soundsin materiaalin, Pepperillä oli kaksi lauluntekijää. Sitten vielä Harrison yllätti JL:n ja PM:n laulullaan, joka oli s:n kova, ja saihan yhtye apua orkesterisovituksiin G.Martinilta ja tältä mikä hänen nimensä nyt olikaan (She's leaving home:n sovittaja), joten tässä mielessä Pet Sounds voisi olla jollainlailla enemmän hiellä tehty levy.
Pepperiä arvioidessa tulee myös muistaa, että vain singlenä julkaistut Penny Lane ja Strawberry fields forever olivat alunperin tulossa tuolle albumille. Ne irroitettiin Pepperistä koska manageri Epsteinin mielestä tarvittiin uusi Beatles-single, ja kun Lennonin ja McCartneyn mielestä he julkaisevat singlet singleinä ja LP:t LP:nä, joten singlellä julkaistut laulut jätettiin LP:ltä pääsääntöisesti pois. Myös Harrisonin Only a northern song olisi voinut olla mukana albumilla, mutta onneksi(?) ei ollut.
Mutta kumpi oli parempi, jos kumpikaan?, No jos mittaa paremmuutta sillä kuin useasti kyseisiä levyjä on tullut soitettua, niin ainakin minulle Pepper on se parempi. Mutta Pet Sounds myös on erittäin hyvä levy ja klassikko siinä missä Pepperkin on. Pet Sounds taitaa olla BB:en paras albumi, mutta onko Pepper paras Beatlesalbumi? Itse pidän enemmän RS:sta, R:sta ja AR:sta. Jopa alunperin kokoelma-albumina julkaistu, mutta myöhemmin ikäänkuin "viralliseksi Beatles albumiksi" kaanonisoitu MMT:kin tuntuu aika-ajoin paremmalta, ja toisinaan sitten taas ei.
----joo,mut kuuntelepa nyt vielä mitä soopaa siel Pet Sounds levyllä on,muutaman erinomaisen pop-laulun seassa..millään Beatles-albumilla ei oo niin heikkoa materiaalia.Piste.
sovitusten osalta - ja kaikki biisit ovat helmiä. Väite, että siellä olisi "soopaa", kertoo vain että levyn on korkeintaan kuunnellut kerran tai pari. Ei välttämättä tajua kaikkien laulujen hienoutta, varsinkin jos on yksinkertainen musiikin vastaanottokyvyn osalta. Tosin en tiedä, mikä on keissi sun kohdalla.
Pitää muistaa Pet Soundsin pioneeriasema eli se näytti suuntaa koko popmusiikille, Sgt. Pepper lähinnä orastavalle progressiivisen rockin varhaissuuntaukselle. Pet Sounds oli todellakin aikaansa edellä, Pepper myöskin mutta se rakensi osittain Pet Soundsin varaan (enemmän kuin mitä Pet Sounds Beatlesin Rubber Soul -levyn varaan, jonka Brian Wilson mainitsi teoksensa innoittajaksi). Beatles oli uuttakeksinyt popbändi ja keksi toki uutta myös Pippurillaan, mutta jotenkin nämä kuuluisat levyt on luontevaa kuunnella putkeen huomatakseen, mikä oli kenen keksimää tai esiintuomaa, ja Wilsonin suurinnovaatio tuntuu merkittävämmältä työltä.
Aihe on loppuunkuluttu. Beatlesit eivät suunnitelleet yhtäkään levyn orkestrointia, toisin kuin Wilson suunnitteli kaikki Pet Soundsin soitinnukset ja sovitukset. George Martin auttoi Beatlejä tässä työssä, mitä he eivät osanneet (Macca ehkä ihan pikkuisen ymmärsi, onhan hänen biiseihinsä tehty enemmän klassishenkisiä sovituksia kuin Lennonin). George Harrison oli kolmas lauluntekijä Beatlesissa, Brianin lisäksi muita merkittäviä säveltäjiä ei Beach Boysissao ollut - Wilson myös kirjoitti Pet Sounds -levyn 13 kappaleesta 12, mikä on yli tuplat Paulin tai Johnin Pepperille kirjoittamien laulujen määrään nähden.
että Brian Wilson oli lahjakkaampi säveltäjä kuin John ja Paul, ainoastaan kahdestaan olivat Wilsonin tasolla.
"Pitää muistaa Pet Soundsin pioneeriasema eli se näytti suuntaa koko popmusiikille, Sgt. Pepper lähinnä orastavalle progressiivisen rockin varhaissuuntaukselle."
Haluaisitko vähän tarkentaa. Todelliset progeilijat (esim. King Crimson, Yes, Genesis, Zappa...) eivät juurikaan Pepperistä vaikutteita ammentaneet (no, ehkä Chris Squiren pullistuneesta egosta saamme kiittää Paulin innovatiivista bassottelua). Sen sijaan Pepperin vaikutus oli suuri ELO:n ja Queenin kaltaisten bändien musiikissa. Esim. A Night At The Opera on paljosta velkaa Pepperille, samoin ELO:n On The Third Day ja Eldorado. Mutta ovatko nämä aitoa progea vaiko? Mielestäni eivät, vaikka progehtavaakin kikkailua em. levyiltä löytyy.
pet soundsin jyräsi jo revolver.
Paul McCartneyn mukaan pop-musiikissa ei ole tehty myöhemmin mitään yhtä hyvää kuin Pet Sounds ja Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band. No niin varmasti olisikin, jos maailmassa ei olisi muuta musiikkia kuin Beach Boys ja Beatles (ja Gerry & The Pacemakers).
"Pet Soundsin ylimaallinen popkauneus lienee ylivertainen saavutus Beatlesin samassa uuden rock-musiikin kehitysaallossa tehtyyn kuuluisaan Sgt. Pepper -levyyn nähden."
Pet Soundsilla ei ole mitään tekemistä rock-musiikin kanssa, ja Sgt. Pepperilläkin hyvin vähän. Jos rock-musiikin kehityksestä puhutaan, Whon (-> punk rock), Velvet Undergroundin (-> post punk), Doorsin (-> goottirock) ja Hendrixin (-> heavy rock) 1965-1967 luoma soundi on vaikuttanut kaikkeen myöhempään rockiin paljon enemmän kuin Pets Soundsin Burt Bacharachin ja kamarimusiikin yhdistelmä tai Sgt. Pepperin psykedeelinen vaudeville/music hall -iloittelu.
"Pet Soundsin kappaleiden taso ja sovitusten ainutlaatuisuus saavat toisaalta useinkin vastinetta Beatles-viisikon monipuolisesta laulusarjasta, jonka parhaita hetkiä ovat kolme ensimmäistä kappaletta (jotka luovat intiimin tunnelman paremmin kuin muut jatkumot albumilla), She's Leaving Home ja A Day in a Life."
Sgt. Pepperin kappaleiden järjestys on epäilemättä mietitty ovelasti ja tarkkaan. Tässä arvostelussa on analysoitu asiaa hyvin:
"What bugs me about this record is that it follows the Standard Formula For Making An Album Seem Better Than It Actually Is (see my review of Led Zeppelin's fourth album for another example). Let's review:
First: Open with a flourish (title track), lead in to two of the other best tracks on the album ('With A Little Help From My Friends', 'Lucy In The Sky With Diamonds') so the first side seems extraordinarily strong, even though it sorta progressively drops off in quality after that ('Fixing A Hole', 'She's Leaving Home').
Then: Hide all the substandard songs at the beginning of side 2, so everyone is still too wowed by the first side to truly notice. ('Benefit Of Mr. Kite', 'Within You Without You', 'When I'm Sixty Four')
Last: Finish with the biggest, most serious bang you can possibly make. As a result, the weak tracks are forgotten, and everyone thinks this album is simply infallible. (title track reprise -> 'Day In The Life')"
http://www.capnmusic.org/beatles.htm
"Albumikokonaisuuden temaattisuus ja teemallisuus, jotka Pet Sounds toi todellisina innovaatioina popmusiikkiin ehkä ennenkuulumattomalla tavalla, toteutuvat ihanteellisesti ja jatkavan edistyksellisesti myös Beatlesien albumilla Sgt. Pepper."
Mikä on Pet Soundsin teema, paitsi että musiikki kuulostaa yhtenäisesti sovitetulta ja että melkein kaikki kappaleet kertovat... Teinirakkaudesta? Siinäpä omaperäinen aihe 60-luvun puolivälin musiikissa! Sanotaanko kuitenkin niin että Bob Dylanin Blonde on Blonden (rockin historian ensimmäinen kaksoisalbumi, joka julkaistiin samassa kuussa kuin Pet Sounds) biisien teemat ovat hieman kiinnostavampia ja aikuisempiakin (ja Pet Soundsin tullessa markkinoille Velvet Underground äänitti jo esikoislevyään, kuin toisella planeetalla - eli tällä planeetalla, eikä Brian Wilsonin tai Paul McCartneyn eskapistisissa unelmissa). Ensimmäinen temaattinen ja teemallinen pop-levy (ja vieläpä tupla-albumi kaiken lisäksi) sinänsä on Frank Zappan Freak Out joka julkaistiin vain muutamaa kuukautta Pet Soundsia myöhemmin.
Mikä on Sgt. Pepperin teema, paitsi että Beatles poseeraa Pepperin bändinä kannessa ja että nimikkokappale toistuu levyllä kaksi kertaa, alussa ja ennen viimeistä biisiä? Frank Zappa äänitti 1966/1967 NELJÄ teema-albumia (Freak Out!, Absolutely Free, Lumpy Gravy ja We're Only in It for the Money) ja Pete Townshendkin yhden (The Who Sell Out), mutta Brian Wilson ja Paul McCartney eivät ainuttakaan, käsitteen tiukassa merkityksessä. Ei ihme että Zappaa vitutti, kun Sgt. Pepperiä ylistettiin "ensimmäiseksi temaattiseksi lp:ksi", kun Zappa oli kesällä 1967 oikeasti tehnyt niitä jo kaksi itse. Zappa maksoi kalavelkojaan levyllä We're Only in It for the Money, jonka kansi oli ensimmäinen monista Sgt. Pepper -parodioista ja joka temaattisesti muutenkin on mahtavaa Beatles-tyyppisen viikonloppuhippiyden pilkkaamista ja ivaamista kaikin mahdollisin keinoin.
"Niin epämusiikilliset ja -analyyttiset termit kuin tunne ja ilmaisuvoima ovat PS:n ja SP:n kokeilevassa materiaalissa ehdoton etu verrattuna progekikkailijoihin ja kikkelijazzareihin niitten ollessa huonoja."
Kyllä King Crimsonin ensimmäisen levyn tai alkuaikojen Soft Machinen ja Robert Wyattin tunne ja ilmaisuvoima saavat Pet Soundsinkin (ja varsinkin Sgt. Pepperin) siltä osin kuulostamaan aika Mikki Hiiri -tasoiselta.
Tässä muuten vuonna 1966 julkaistuja levyjä, jotka ovat parempia ja/tai tärkeämpiä kuin Pet Sounds:
- The Beatles: Revolver (heh)
- The Byrds: 5th Dimension
- Bob Dylan: Blonde on Blonde
- The Fugs: The Fugs
- The Kinks: Face to Face
- The Mothers of Invention (Frank Zappa): Freak Out!
- The Rolling Stones: Aftermath
Tai no jaa, ehkä Pet Sounds menee tasoihin Beatlesin, Byrdsin ja Kinksin kanssa.
Ja tässä joitakin vuonna 1967 julkaistuja levyjä, jotka ovat parempia ja/tai tärkeämpiä kuin Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band:
- Captain Beefheart & His Magic Band: Safe As Milk
- The Doors: The Doors
- The Doors: Strange Days
- The Jimi Hendrix Experience: Are You Experienced?
- The Mothers of Invention (Frank Zappa): Absolutely Free
- Pink Floyd: The Piper at the Gates of Dawn
- Red Crayola: Parable of Arable Land
- The Velvet Underground: The Velvet Underground & Nico
- The Who: The Who Sell Out
Tai no jaa, ehkä Sgt. Pepper's menee tasoihin Whon kanssa.
Ja nyt töihin, jatketaan Beatlesien ruoskimista taas toiste...
-heh,taas tää maanikkoasenteen omaava velvet u,fugs,prince,yms.-himofani kävi purkautumas....helepottiko eres?.... :)
"Mikä on Pet Soundsin teema, paitsi että musiikki kuulostaa yhtenäisesti sovitetulta ja että melkein kaikki kappaleet kertovat... Teinirakkaudesta?"
Laulu- ja soitinsovitusten yhtenäisyys ja kappaleiden lyriikat, jotka kertovat sekä teinirakkaudesta että Brian Wilsonin skitsofrenisen mielen liikkeistä. Koska olet niin Beach Boys- ja Beatles-vastainen, et huomaa että esim. Who'n levyt voidaan lyriikan osalta jakaa tasaisesti joko pikkupoikien yhteiskuntauhoksi (My Generation) tai muka-taiteelliseksi "mielenkiintoiseksi" progeteemallisuudeksi (Tommy). Silti The Who oli hyvä bändi, samoin Frank Zappa uraauurtava, ja Beach Boys ja Beatles olivat myös.
Olet rock-asiantuntija, joka asettelee sanat ja tosiasiat tavalla, joka saa arvostetut yhtyeet näyttämään huonolta. Beach Boysin ja Beatlesin erinomaisuutta ei kannata vähätellä, jos tahtoo olla uskottava seurassa, jossa muutkin tietävät jotakin. Sivuhuomautuksena heitän, että pidän aika monista muista bändeistä, ja pääasiassa kuuntelen klassista, jota sinäkin - Idänkävijä - varmaan diggaat. ;D
Mutta suuri verbalikko ja tietäjä olet, käytät sitä arvokkaaseen asiaan, provokaatioon tavalla joka joskus häiritsee. Esim. silloin kun väität Aftermathia Pet Soundsia paremmaksi.
"Who'n levyt voidaan lyriikan osalta jakaa tasaisesti joko pikkupoikien yhteiskuntauhoksi (My Generation) tai muka-taiteelliseksi "mielenkiintoiseksi" progeteemallisuudeksi (Tommy)."
Muka-taiteellinen "mielenkiintoinen" progeteemallisuus ei kyllä kerro vielä yhtään mitään siitä, mitä ne teemoja lyriikat käsittelee. Monitahoisempia ovat kuitenkin kuin yksittäiset teinirakkauslaulut. Hyvässä tarinassa on aina kerroksia ja kyllähän Townsendillä kertojanlahjoja oli/on (joskin tekotaiteellisuuden puolellakin välillä käytiin).
"Ei ihme että Zappaa vitutti, kun Sgt. Pepperiä ylistettiin "ensimmäiseksi temaattiseksi lp:ksi", kun Zappa oli kesällä 1967 oikeasti tehnyt niitä jo kaksi itse." Eiköhän Zappaa vituttanut vielä enemmän se että ei osannut kirjoittaa singlejä joita joku olisi viitsinyt ostaa, B:t sen sijaan osasivat.
Mihin tuosta listastasi tärkeämmistä ja merkittävämmistä levyistä oli 1967 osalta unohtunut Creamin Disraeli gears, tai Procol Harumin eka LP. Olettaisin että noiden levyjen vaikutus siihen mitä rock-musiikissa myöhemmin tapahtui oli paljon suurempi kuin Beefheartin tai Zapan vaikutus, täydellisen ylimaineisesta VU:sta nyt puhumattakaan. Ja mikä V oli Red Crayola, sen vaikutus lienee vähäinen tai paikallinen, kun ei All music:kaan tunnu oikeastaan tuntevan.
Mitä tulee listaan vuodelta 1966, niin OK, mutta Fugsia nyt ei kuuntele pirukaan, ja Zappan Freak out on täydellistä roskaa. Vaikkapa Creamin Fresh Cream ja Buffalo Springfieldin BS Again olisivat parempia valintoja.
Ja korjataan saman tien oma moka, Buffalo Springfield again ilmestyi näköjään 1967, mutta eka LP jonka nimi oli sama kuin yhtyeellä, tuli 1966. Ja tämä/nuo levy(t) vaikutti(vat) ainakin epäsuorasti tulevaan rockmusiikkiin enemmän kuin nuo tuossa edellä nyreksimäni Fugsin, Zapan, Beefheartin, VU:n tai Red Crayolan levyt.
nekin tekotaiteellisuuteen albumeilla Smiley Smile ja The Beatles. Aika monet ovat sortuneet. Mutta sanoisin, että Who oli hieno bändi, vaikka heillä tekotaiteilua oli kanssa kivasti. Ja Beach Boys ja Beatles olivat rautaa!
ööh... eli siis sun mielestä kaikki kolme oli hienoja bändejä, jotka sortuivat ajoittain tekotaiteellisuuteen.
olivat hienoja bändejä, jotka sortuivat joskus tekotaiteellisuuteen. Koska popbändien suuren B-alkuisen kaksikon The Beatles ja The Beach Boys levyjä pidetään kevyinä, ilmaisin ettei tekotaiteellisuus ole vain progepellejen etuoikeus, niin sanat asetellakseni. ;D Ja hei! tjudeohi
Zappakin oli vaikuttaja Sgt Pepperin takana.
valkoinen tupla tekotaiteellinen? Mielenkiintoinen näkemys paisti revolution nr 9 kohdalla - muut pojat piti mölinät kassakaapissa
kuullostaa epämääräiseltä ulinalta. Lähinnä sellaista pääsi ulkobeatle Yoko Ono. Kaunista vai "kaunista", se on makuasia. Karvarintaisena kansalaisena en diggaa.
Velvet Underground & Nico on äänestetty useasti kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmaksi levyksi.
Samantasoisia laulusarjoja saa kuulla vain klassisesta musiikista. Pet Sounds on parempi albumi kuin Sgt. Pepper, piste ja sillä selvä - asia ei ole ollenkaan kiistanalainen. Mutta Beatles teki enemmän klassikoita kuin Beach Boys.
Brian Wilson ja Paul McCartney ovat POP-musiikin kovimmat Abba-miesten ja joidenkin (kuten Leevi and the Leavings) ohella. Proge on oma alueensa, joka on populaarimusiikkia kompleksisimmillaan, sieltä löytyy hyviä juttuja rajallinen määrä ja järkyttävästi paskaa.
ei viisaasti mainitse Beach Boysia mutta kylläkin Beatlesin.Sgt.Peppers oli Beatles albumi toisessa mielessä kuin Pet Sounds.Mielestäni Pet Sounds on Brian Wilsonin ,palkattujen ammattimuusikoiden ja sanoittajan luomus.Olen ymmärtänyt että Jardine,Love ja muut Wilsonit suostuivat enemmän tai vähemmän vastahakoisesti BB:n maailmankiertueen jälkeen (ilman Briania) laulamaan valmiisiin pohjiin stemmat.Ei Pepperskään mikään tasajako tuossamielessä ollut,mutta selvästi koko bändin levy.
oli myös paras huumemömmöissä alusta loppuun tehty levy.On hengenvaarallista nuorille muusikoille yrittää päästä edes lähelle tätä tasoa.Myrkytyskeskuksen numero on 09471977 jos näin sieniaikaan aiotte tehdä pop-musiikin historiaa.
Kuuntelin Pet Soundsin pitkästä aikaa kytkettyäni vinyylisoittimen kanyyliin.
Olin pettynyt. Suuret mielikuvat ja muistot olivat rapisseet. Hienoja biisejä ja täytettä falsetissa.
Tosiasia on, että 60-luvulla Lontoo svengasi. Musiikkimaailma tunsi toisensa. Beatlet, Rollarit... kaikki olivat kamuja.
Vuonna 65 USA:ssa mies vilahtaa Beatlesien haastattelussa taustalla ja toimittaja kysyy kuka se oli: "kaverimme McGuin (vai oliko se Crosby) Byrdseista". Pink Floyd oli vierailemassa Pepperin äänityksessä. Clapton oli levylläkin. Jagger lauloi taustoja pariinkin rallatukseen. Hendrix...
Kaikki imivät vaikutteita kaikilta - nauttivat musiikista.
Pepper on kulahtanein Beatles -levy. Pet Soundisin pari on Revolver. Beatleilla oli aikaa, rahaa ja arvovaltaa kokeilla studiossa. Sitä ei kaikilla ollut. Siksi he osaltaan avasivat tietä muille. Kaikkia kokeiluita ei ole edes julkaistu (tuskin edes kannattaa).
Ja Beach Boyssien tekemiset jäivät yhteen levyyn. Smile jäi kassakaappiin Pepperin julkaisun jälkeen ja Brian joutui sairaalaan.
Beatleilla oli LAHJOJA tarpeeksi;siksi he tekivät mitä tekivät.
En muuten ihmettele, miksi Smile jäi tekemättä, odotukset olivat suuret.
Uskaltaisitko kyseenalaistaa Biitles-iskelmien merkityksen?
Mitään korkeaa tasoa eivät hey jude, yesterday, eleanor rigby tai she loves you edusta.
Kokeile jotain soitinta ja soita nuo biisit. Ovat aika kevyttä joikuamista.
Kokeile sitten soittaa mikä tahansa vastaanpituinen Bachin etydi.
Huomaat että klassinen piiskaa popin hengiltä muutamassa suloisessa sekunnissa.
ollut aivan samanlainen kevyt poppijuttu kuin Rubber Soul tai Pet Sounds - jopa kevyempi.
Oikea musiikki on esimerkiksi Palestrinassa ja Händelissä - nämä teokset ne ovat niitä jotka voi kääntää mihin tahansa asentoon ja tarkastella niitä millä tahansa tutkaimella (harmoniatutkaimella, melodiatutkaimella tai rakennetutkaimella) ja aina vain musikki vaikuttaa varsin hyvältä!
Beatles ei kestä oikeasti kriittistä musiikillista katsantoa: se ei ole vahvaa kuin maksimissaan yhdellä tai kahdella noin sadasta olemassa olevasta tavasta!
Ja kuule, aivan sama pätee kaikkeen Biichbois-kamaan.
sehän on selvä