arabi on myytävänä eikä annettaväna mikään ilmaiseski.

nokia aja smasungin tutkimus

hyvä sunnuntai päivä.

joo, olisin todella toivonut et minun ideani mikä lähettin teille olisi mennyt oikean paikaan pohdittavaksi, mm research and developmentosastolle, siksi luulen että markinointi osasto on täysin väärä kohde.

lisäksi olisin toivonut että minun ehdotukseni tulisi tulkitta samalla tavalla kuin sarasvuon trainer's hous in kaltaiset ideat.

tahdon silti oikaista teille etei pitäis otaa vakavasti ideani tai ylipääisään koko ajatukseni , se on pelkä idea joinka voi heitä roskiksen tai ei. elikka ostaa sitä.
yksinkertainen:
teräkseen ja metali, sähkö ja muovi yhritykset suomessa,,, samalla saadan synnutettu uuta aalton virta työpaikoja suomessa y m...

ylipääinsään se on pelkä ajatus joka sain,, ja joka yrittin kaupitellä teille,,joka voi olla errittäin huono tai loukava, y m mielestämme, mutta ku tunntu sille etein pääse kenelekään nokialle eres puhumaa, niin päätin suomi 24 keskustelu platsoille, siksi tiedän lukian luvut täälä ovat valtavat, vaika luvut ovat jumissa.

se voi olla myös erinomainen idea ., tai idiooti idea, mutta sitä ei vain tartee käyttä, eikä mätkitä, siksi mikä mua ihmettytää on vain se et monia ajatukseni mikä julkaisin tähän sivustoon viime helimkuutä ovat melkein käikki otettu käytöön,, tourismille tarkoitettu uusi matka puhelin keksimiseen,,,joka heti joku sitä toteutti, mutta lisäsi siine paranuksia,,,,ja muukalaiset ja siirtolaisteen tarpeet mm wester union om,inaisuus matka puhelin,, ja että nokia pitäsi keksia omaan omaa operaatori mm sateliiti, , kyyllä niitä kaikki joku tai nokia oti tai otettin heti käytön ja miettin aikoon keskutella tästä lakimiehenin kansa,,,,

tää kaikki ideni ovat puhdas kauppan teko ideat, elikkä ne oo myytävänä , eikä vain noin vain viettävänä jos ollan rehellisia, juuri trainers housin tavan kaltaiset ideat.myytävänä.

taustani tästä olen joo ollu yhteyttä nokian kansa puhelitse,jä sähkö postitse ja nokialla on tästä kunnolla tarkasti kaikki tietoni .

niin takaisin ideani:
canon, grundig, elektrolux, samsung, arthur martin,,ja lista on lopputon ,,,,,niin nokialla on rajaamaton mahdolisuus pohtia tälläisteen
yrityksen tuoteen myös valmistelu , kehittelu, , yhdistelu, ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,että saadan suomessa lisä työpaikat ja rajun nousuun mm jos nokia ei ole kiinostunut minun ideani niin muuten kaikea hyvä , ja hyvä jatkoa ja menestystä nokialle., ja antakoon ideallani olla.
arabi.,maroc

5

822

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ,

      ideasi kärsiä esitystavastasi,

      kirjoituksesi oli todella sekavaa ja täynnä virheitä.

      • arabi,mar

        mutta,, se on mikä on tarkea et nokia luopuu jenkin matkapuhelin yrityksin valmistajien taistellusta, ja kseskeyttä kaikki sen resoursit matksimaan samsungia.

        samsungin ja LG pelkä elektronnica liike vaihto on noin 125 miljärdia vuodessa,,, elikkä noin 4 kerta nokia nokian nähden verratunä,,,

        ajatus on et etelä koreassa samsungin on samassa asemassa kuin nokia suomessa,,,
        miksi ?korean talous on sekin riipuvainen samsungin liikevaihtosta.

        aivan, samsungin laaja tuoteen välikoiman vuoksi.

        nokia myy matka puhelimian hienosti, olen todella iloinen ku mee hyvin nokialle,,ja toisinpäin on toisinpäiki,,,,,,,,,ajattelu tavallanni ja kokmuksellenin, ranskan asuataakseni, ja koko maailmaan talouden vuosi kymmenen seurantanin ansisosta ja pääle koulutsellenin myös olen todenyt seuraavasti:
        nokialla on erinomainen tavaran laadun mainee.

        nokialla on kekemuksia muihin tuoteisin valmistelusta, vaikka asiat nyt ovat eri ku sillin ku valmistu muuta ku ,matka puhelimia,,

        nokialla on suomessa loyaalinen kansa,osaamistä, ym.....

        nokia voi ruveta valömistella muitä tuoteetä, ( katso toisessa nokia vs samsungin aiheeni täälä)

        uusia tuoteeta nokialla voi syyntia noin pari sata lisä,, mm talo electroniika, vapaa ajan tuoteet,, tai joppa kokonaisia settia m m ketiö settit,,olo huone setti,,, navigaatorit,,, tv,, kunnon tieto tieto koneet, ilmaistointi, lämpä ja kylä pämou, ilmaikierto laiteetta,,,,ja lista on lopputon,,,

        nokialla on ennenäkemätön osaamis kyky,,,mmm matkapuhelimen osaamiseen,,,,,,,,,yhdistetään näitä ominaisuukset muihin tuoteisin,,,,,,,,,,,,erinomaiseen yhduistelmä on loppu tulos...

        nokian tuoteen ku niitä' ruvetään niin nokia tulisi tästä ainotlaatuinen mailaman laajudesti, eikä sen tartee tilittä kenelekään,mm jenkilaisile ku ne suutu sile ku se rupesi valmistelemaan mini läppäritkin myös,,, ne kaikki jenkilais jätti yrytykset oavt tiedostaneet ruvetansa myös valömistalla matka puhelimia vastineeksi tästä,,,kiinälais ja taiwani laiset ovat romahtamassa koko älypuhelimien hinnat pian, venejältä on tulut se merki et olin oikeassa, lähiidässä sama juttu, black byryilla mene lujaa,,, poliitikka vetää maa hallituksia suosia jenkialais yritykset,, jnee.

        ollan optimistia toki ,,

        muiden tuoteen valmistussa voi todeta et jotku tuoteen voivat kilpailun vuoksi olla kannattamattomia, mut muut tuoteen varmasti jää varmasti katteetta,,,liike vaihot, kehity, osaamis on törkeä pelaja täsää.

        kauppan tekossa ,silloin nokia rupesi hakuttella isoa maailmaan kakki elektroniican tukku kaupiata, mm giganti, carefour,,,,,,,,,,,,ym,,,,,kaupitella ja myydä tukku hinnalla laaja , luotettavalla, takuulla varustettu, hyvän maineen,,,laadun,,,jä pääsäänöliseti isolla rahalla ja sitoavalla määrätyllä kauppalla määrätuejn ajan maailmaan laajudesesti.

        cheneider , lg, elektroilux, canon, nikon, AEG,grundig, boch,philips, ja lista onb lopputon,, ei näille mee huonosti,,totta liike vaihto ja voittolla ne ajaa koko touhunsa,,,,

        suomessa kerran ku lisä nokian tehtaita ruveta rakenella,, suomalaisille tulisi syntua uusia aaltojien työpaikat,,,,suome brutto kansan tuotee nouse,, nokia osakeet hinnat tulisivät lentää piviin heti uutisten jälkeen, kaikki luotaa nokian myyti voluumi , se on hieno, mutta kuika kaun, kilpalu on kova tulossa ja politiikalla on merkittävä vailkutus kauppan tekoon,,, jenkit ovat raivona ku niile mee huonosti, mailmaan rahat on vaihatnyt asunpaika, lähiitdään, kiinaan, indiaan,africanssa,,.

        toisaalta suomalas älihakijoille, ja muut sähkö, metali, ym yrityksilla tulisi tarvetta myös lisä työvoimaan,,,,,

        ja uatetaan mekin tää maa mekin viahteeksi antamalla ihmisille työtä.,,,
        mm ,, muovi, aluminum, rauta, papperim kartontim, kuljetus, kainsainvälinen kyljetuksen vakuutus,,vero isanmaalamme, liike vaihto,,lisä turistia, kaupiatta, ymmmmmmmmmmmm tulisivät nekin palakt lisä väkea,,,

        mutta puun ja paperi kartoinki jalostakjille mm stora , ja muut nekin tulisivät hydyntää tästää myös;

        miksi; kerron; ostin hijättäin pesukoneen, se tuli ehjänä kotiini, se pakausta oli;mm puuta, ja muvia, ja kartonkia, ja käytö ohjeen opas,,,,,,,,,

        maailmassa rakenettan ja tullaan rakenta lisä, jokainen maa rakenta omalla väielle talon, kaupaat, infrastructruses, niitä electronnica , kaikissa näissä rakentelun hankeetä maailman laajudesti on mahdolisuus nokialle myydä ja menestya, .

        lista on lopputon, mut jatketaan myöhemin.

        suomeen pankin johtaja juuri eilen maoinitsi etei protectionismi on ratkaisua, vain uusiaen aaltoen tuoteen luomisen ja uusis markinat ym olisivat suomella tosi kivä .

        kaikea hyvä sydemmessäni kaikkille ja nokialle.

      • juuso.......
        arabi,mar kirjoitti:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Samsung_Group

      • ,kjgdf
        juuso....... kirjoitti:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Samsung_Group

        Samsung’s brand value grew more than fivefold from a mere 3.1 billion dollars in 1999 to 16.2 billion dollars in 2006, according to the annual company brand value ratings by Interbrand, the world’s largest brand consulting company. According to Strategy Analytics, a market research organisation, Samsung’s global mobile phone market share went up from 5.0 per cent in 1999 to 11.6 per cent last year, and its sales volume increased seven times from 16.65 million units to 114 million units.

      • juuso,,,,
        ,kjgdf kirjoitti:

        sales volume increased seven times from 16.65 million units to 114 million units.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4923
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1489
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1129
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe