"- Sellaista puutavaraa ei minun talossani ole, Vanhanen totesi Iltalehdelle eduskunnan kuppilassa."
Niin ei talossa, mutta mökissä, tuttavan talossa tms. luultavammin.?????
Täytyy oppia kuuntelemaan; mitä sanotaan ja pääministerimme tapanahan on leikitellä sanoilla. Sanomassaan hän kieltää vain, että "sellaista puutavaraa" olisi hänen talossaan.
Niin ei talossa, mutta mökissä, tuttavan talossa tms. luultavammin.?????
Täytyy oppia kuuntelemaan; mitä sanotaan ja pääministerimme tapanahan on leikitellä sanoilla. Sanomassaan hän kieltää vain, että "sellaista puutavaraa" olisi hänen talossaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ylen toimittaja tarkensi väitteensä joka koski Matti Vanhasen taloa. Nurmijärven talon rakentamista. Ohjelman tietojen takana oli valaehtoisen todistuksen antanut luotettava lähde.
Niinpä niin täällä tietää, että Vanhanen on saanut ilmaiseksi lautaa, joka luultavimmin onkin jaettu tuttaville ja viety mökille. Siis Niinpä niin tietää tuota lähdettä paremmin mitä on oikeasti, anteeksi luultavimmin, tapahtunut.
Täytyy sanoa, että Niinpä niin osoittaa sellaista tyhmyyttä, ettei moista ole tälläkään palstalla nähty. Vaikka täällä sentään on näitä kepulireppanoita pilvin pimein.
sinun vastauksessasi. Niinpä niin!
Tuskin kukaan jakaa lautatavaraa tuttavilleen. Mikäli se erikoishöylätty lautatavara, jonka on saanut, ei kivitaloon ole sopiva, silloin puutavara palautetaan. Kukaan ei oikeasti uhraa uskottavuuttaan kaverien vuoksi tai pienellä bisneksellä. Kotiinsa voi toki lahjatavaraa ottaa, mikäli ei ole moraaliltaan kovin tiukka.
Vanhanen voi myös katsoa ansainneensa ylimääräisen tuen lautojenkin muodossa, onhan hän urakoinut mittavan määrän asuntoja nuorille ja tukenut samalla rakennusalan työllisyyttä. Lautapinot ovat silloin varsin pieniä bonuksia, vaikka olisivatkin erikoisesti höylättyjä.
Vanhanen kiertelee ja hänen moraaliarvojansa on perusteltua epäillä, siitä ei ole kukaan kuitenkaan saanut viitteitä, että hän olisi erityisen antelias.
Secundum veritatem
Niinpä