Pääministeri ei nauti Eduskunnan luottamusta

Sitä mieltä on Jakob Söderman. Mitähän varten?
10161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kerron; hän on SD kannattaja, eihän hän VOI olla muuta mieltä

Äänestä

matin tulee erota.

Äänestä
  • Turhaa ennakkotietoa, kansa jakautuu, niihin jotka uskoo totuuteen, toiset uskoo huuhaahan.


    tänään on eduskunnassa äänestys..odotetaan

    Äänestä

  • Sinisilmä* kirjoitti:

    Turhaa ennakkotietoa, kansa jakautuu, niihin jotka uskoo totuuteen, toiset uskoo huuhaahan.


    tänään on eduskunnassa äänestys..odotetaan

    Ei ol tavallista, että maan päänministeri joutuu näin pahan luottamuspulan eteen kesken vaalikauden.
    Jääkin nähtäväksi, säilyykö hallituksen toimintakyky sille kuuluvalle tasolle.

    Kuitenkin ollaan realistisella pohjalla, uusia vaaleja ei järjestetä ennekuin v.2011. Tämä on hyvä, koska väivaalit maksaisivat miljoonia euroja.

    Äänestä

Mielestäni kysymys on lähinnä siitä, nauttiiko Matti Vanhanen keskustapuolueen oman väen luottamusta.
Monissa perättäisissä vaaleissa keskusta on menettänyt asemiaan.

Vuoden 2010 keskustan puoluekokous päättää tästä asiasta. Ilkka Kanervan tapauksessa mediakohu nousi niin häiritseväksi, että kokoomus erotti itse ministerinsä.

Media on nykyään mahtitekijä; tämä on jokaisen todettava.

Äänestä

Hassua ajatella, että eduskunta voi sanoa, ettei luota hallitukseen, mutta hallituksen on kuitenkin toimittava, vaikka se ei voi antaa epäluottamuslausetta kansanedustajille.
Hallituksella on käsissään taantuma ja työttömyyden hoito, jatkuva velkaantuminen jne. ja silti sen on kuunneltava oppsition napinaa menneistä vaalirahoituksista sen sijaan, että puhallettaisiin samaan hiileen vaikeuksien voittamiseksi.
Jos vrheitä on tehty, laadittakoon yhteisvoimin toiset säännöt. On turhaa yrittää muutta menneisyyttä, se on elettyä aikaa. Sääntöjen laatiminen on heidän tehtävänsä. Tehkööt työnsä!
Kyllä tilanne on nyt käynyt selväksi kaikille, turhaa tätä märehtiä enempää.

Olen aina ihmetellyt poliitikkoja, kun he voivat sanoa miten pahasti tahansa, ja sitten jatkaa työtä yhteisvoimin, kun asia on haudattu. Ei voi välttyä ajatukselta, että teatteria se vain on, ja kansaa höynäytetään kuvittelemaan, että toiset ajavat asioita puhtain mielin ja jaloin tarkoituksin, ja ne toiset ovat pelkästään pyrkyreitä ja tuomittavia oman edun tavaoittelijoita. :)

Äänestä
  • Vasen laita ei luottanut ja sosdemit jätti äänestämättä kun muut äänesti, olihan sekin sitten tapa.
    Kyllä joutavia huutajia pitää joukossa olla, vaan aina ne äänestetään uudestaan sinne, on se kummaa onko ihmiset niin puolueen sokaisemia, ettei oman otsikon takana toimi mikään?
    Me vaadimme, onko siitä tullut nyt jotenkin 11. käsky?
    Elettävä on ja töitä tehtävä, ei muut kuin ansiotyössä olevat voi leimata korttia aamuin illoin, paljon on ilman korttia joilla on 7 päiväinen työviikko, ja vaatimukset että jaksaa työ- ja ympäristön paineet.
    Jaksaa tehdä kaikki mitä tehtävä on, kun kukaan muu ei niitä tee.
    Hupaisaa että yhteiskunnan pitää olla aina avussa, yhteiskunta olemme me kaikki sinikit, punikit, vihreät ja persut.
    Ja kun ottaa päähän pitää ottaa yhteys edustajaan jota on äänestänyt, sille vaan kaikki huolet, kun siitä on ollut niin hyvä kuvakin kadun varressa... prkl

    Äänestä

Luottamuslauseäänestys on pidetty ja luottamus saatu

Äänestä
  • Kyllä näin on äänestys pidettiin ja vasenlaita jätti tyhjät laput, äänestystä esimerkillisesti

    Äänestä

  • mitään tekemistä demokratian kanssa. ainahan luottamusta äänestetään vaikka muuta puhutaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aarre´ kirjoitti:

Sitä mieltä on Jakob Söderman. Mitähän varten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu