Heräsi yhtäkkiä tällainen ajatus ja into kirjoittaa tänne. Mitä minä oikein tekisin, jos en olisi päivittäin tuntitolkulla tietokoneen ääressä enkä lisukkeeksi katsoisi vielä hieman televisiota? Viitsisikö sitä lojua päivät pitkät kotonaan ilman näitä viihdykkeitä, vaikka ulkomaailma ahdistaisikin?
Havainnollistava esimerkki:
Olen ollut viime kevään ylioppilaskirjoituksista lähtien tyhjän päällä ja tiesin jo silloin, että velvollisuuteni alkavat seuraavan kerran vasta ensi tammikuussa. Lähettelin työhakemuksia ja kävin parissa haastattelussakin, mutta töitä en saanut. Olen sittemminkin lähetellyt hakemuksia suuntaan ja toiseen, mutta eipä niistä ole mitään kuulunut. Totta puhuen, en ollenkaan ihmettele miksi. En minäkään palkkaisi työkokemuksetonta urpoa joka vielä jäätyy haastattelussa, jos vaihtoehtoja löytyy. Ja varmasti löytyy.
Jäin siis vielä kotiin ja sillä tiellä on nyt oltu jo likimain puoli vuotta. Päiväni kuluvat suurimmaksi osaksi tietokoneella. Päivääni mahtuu myös hieman tv:n katselua kun tietokone alkaa puuduttaa. Teen kyllä välillä jotain pientä ja kuntoilenkin päivittäin, mutta tietokone vie leijonan osan jatkuvasta vapaa-ajastani. Ei niin että olisin riippuvainen tietokoneesta, sillä nyt on vain niin hyvä tappaa luppoaikaa, jota minulla on useammankin edestä. En ole koskaan ollut kovin aktiivinen sosiaalisesti, mutta nyt, ilman päivittäistä pakonomaista altistumista esimerkiksi opiskeluissa, tuntuu että olen pudonnut täysin kärryiltä. Ei tällainen elämäntyyli nyt loppujenlopuksi tunnu edes kovin pahalta, mutta tulevaisuus vain ahdistaa. Miten tällainen eilisen teeren poika selviää kun lentää pesästä?
Niin, siitä tietokoneen roolista... Kun tuntuu, että kaikki on liian vaikeaa, eikä mikään maksa vaivaa, on helppo vain antaa olla kun on tietokone. Tulisiko tarmokkaammin kehitettyä vaikkapa sosiaalisia taitojaan, jos kotona vallitsisi vain sanoinkuvaamaton tylsyys ja olisi suorastaan pakottava tunne poistua kotiovesta ulos? En toki unohda omaa henkilökohtaista osaani tässä tragediassa, mutta tekijöitä on monia. Olisinko nyt erilainen ihminen ja eri tilanteessa, jos kodin viihdykkeitä ei olisi koskaan keksittykään, kas siinä hauska ajatusleikki.
Voimia syksyyn ja jaksakaa yrittää ihmiset. Pitänee yrittää itsekin.
Havainnollistava esimerkki:
Olen ollut viime kevään ylioppilaskirjoituksista lähtien tyhjän päällä ja tiesin jo silloin, että velvollisuuteni alkavat seuraavan kerran vasta ensi tammikuussa. Lähettelin työhakemuksia ja kävin parissa haastattelussakin, mutta töitä en saanut. Olen sittemminkin lähetellyt hakemuksia suuntaan ja toiseen, mutta eipä niistä ole mitään kuulunut. Totta puhuen, en ollenkaan ihmettele miksi. En minäkään palkkaisi työkokemuksetonta urpoa joka vielä jäätyy haastattelussa, jos vaihtoehtoja löytyy. Ja varmasti löytyy.
Jäin siis vielä kotiin ja sillä tiellä on nyt oltu jo likimain puoli vuotta. Päiväni kuluvat suurimmaksi osaksi tietokoneella. Päivääni mahtuu myös hieman tv:n katselua kun tietokone alkaa puuduttaa. Teen kyllä välillä jotain pientä ja kuntoilenkin päivittäin, mutta tietokone vie leijonan osan jatkuvasta vapaa-ajastani. Ei niin että olisin riippuvainen tietokoneesta, sillä nyt on vain niin hyvä tappaa luppoaikaa, jota minulla on useammankin edestä. En ole koskaan ollut kovin aktiivinen sosiaalisesti, mutta nyt, ilman päivittäistä pakonomaista altistumista esimerkiksi opiskeluissa, tuntuu että olen pudonnut täysin kärryiltä. Ei tällainen elämäntyyli nyt loppujenlopuksi tunnu edes kovin pahalta, mutta tulevaisuus vain ahdistaa. Miten tällainen eilisen teeren poika selviää kun lentää pesästä?
Niin, siitä tietokoneen roolista... Kun tuntuu, että kaikki on liian vaikeaa, eikä mikään maksa vaivaa, on helppo vain antaa olla kun on tietokone. Tulisiko tarmokkaammin kehitettyä vaikkapa sosiaalisia taitojaan, jos kotona vallitsisi vain sanoinkuvaamaton tylsyys ja olisi suorastaan pakottava tunne poistua kotiovesta ulos? En toki unohda omaa henkilökohtaista osaani tässä tragediassa, mutta tekijöitä on monia. Olisinko nyt erilainen ihminen ja eri tilanteessa, jos kodin viihdykkeitä ei olisi koskaan keksittykään, kas siinä hauska ajatusleikki.
Voimia syksyyn ja jaksakaa yrittää ihmiset. Pitänee yrittää itsekin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itse ainakin olen koneella 24/7 koska ei ole kavereita tai sosiaalista elämää enkä jaksa seiniä katsella koko ajan joten tietokone on ainut asia josta saan jotakin tekemistä päiviini, ilman tietokonetta luultavasti sekoaisin.
"ilman tietokonetta luultavasti sekoaisin. "
Voisi tapahtua monille muillekin.
On tietty ihmisjoukko joka saisi seuraa ilman konettakin, mutta toisille tuo seuran saaminen olisi mahdottomuus tai jos ei mahdottomuus niin erittäin vaikeaa. Ilman konetta koko sosiaalinen ympäristö voisi puuttua kokonaan.
Sitä mietinkin, että lähtisikö hetken seinien tuijottelun jälkeen katselemaan maailmaa ja kehittämään jotain tekemistä, kun ei olisi tätä "pelastavaa" nettiä. Eihän muutamia vuosia sitten kiinteitä nettejä ollut paljoakaan, eikä hitailla puhelinmaksumodeemeilla kai monikaan netissä roikkunut 24/7. Ideanahan tässä on juuri se helppous. Nettiin on helppo jäädä roikkumaan, kun kaikki muu tuntuu vaikealta, vaikka todellisuudessa olisi ehkä parempi tehdä ne vaikeat asiat.
Mikä sosiaalinen ympäristö? Sekö että käy lukemassa foorumeita ja silloin tällöin kirjoittaa sinne sanasen? Vai tarkoitatko jotain syvempää yhteyttä? Että netissä tutustutaan johonkin porukkaan jonka kanssa hengaillaan ihan oikeassakin maailmassa? Kuulostaa utopistiselta.
Pahoittelen kysymysten tulvaa, mutta olen tainnut jäädä vähän ulos tästä nettiympäristöstä vaikka siellä paljon seikkailenkin.
2 vuotta sitten lokakuussa minulle kävi niin onnellisesti, että monitori hajosi enkä heti hankkinut uutta tilalle, ja parin kuukauden päästä huomasi että paljon parempi olla ilman tietokonetta, jolloin tulee oltua enemmän ihmisten ilmoilla ja uusia kavereita löytyy jatkuvasti. Kotona ei ole tv:tä eikä toimivia ruutuja joten siellä tulee käytyä lähinnä nopeasti nukkumassa - hammasharja tosin on repussa aina mukana joten useimmiten käyn kavereiden luona nukkumassa, arkipäivisin töissä ja harvemmin kotona. Suosittelen tällaista elämänrytmin vaihdosta kaikille yksinäisille.
Jotain tällaista ajattelinkin... Mahtava juttu. Olisi mielenkiintoista kuulla lisääkin. Minkälaisessa jamassa olit ennen kuin monitorisi hajosi?
Ei se tietokone ole ongelmien syypää. Toki on joitakin "yksittäisiä tapauksia" joilla tietokone voikin olla yksi ongelmista, mutta valtaosalla niitä sosiaalisia kontakteja ei olisi ollenkaan ilman tietokonetta. Netin kautta on myös monilla ihmisillä 99% helpompaa luoda kontakteja kuin livenä.
Tuo asia tosin ei riipu ainoastaan tietokoneesta vaan paljon myös henkilöstä itsestään. Mitä tekee sillä koneella ja saisiko muutenkin seuraa, jos ei olisi tietokoneen parissa.
Netti tarjoaa myös hyvät mahdollisuudet seuran hakemiseen joten kannattaisi käyttää aikaa myös tuohon puoleen.
Joillakin ihmisillä tosin netti voi rajoittaakin "sosiaalista kanssakäymistä" koska heillä on vahvat sosiaaliset piirit tai tietävät paikat joissa voisi tutustua ihmisiin, mutta eivät jaksa käyttää niitä koska ovat jollakin tavalla tottuneet netissä roikkumiseen. Omaa aktiivisuuttahan tutustuminen aina vaatii.
Yksi hyvä tapa on tietysti etsiä myös mahdollisia kursseja yms. kaikilta aloilta (netti tarjoaa aika hyvät mahdollisuudet tuohon) ja mitä isompi paikkakunta niin sitä varmemmin löytyy itseään kiinnostavaa tekemistä. Sitten vain menee mukaan tämmöisiin tapahtumiin.
Tietokone & netti tarjoaa pikemminkin paljon enemmän mahdollisuuksia kuin jos niitä ei olisi. Täytyy vain käyttää ne mahdollisuudet hyödyksi.
Taidan olla hieman erilainen ongelmapotilas kuin valtaosa tällä palstalla. On minulla aika paljonkin tuttuja, en vain ole nähnyt ketään muutamaan muutamaan kuukauteen. On minulla kai paikkojakin joihin mennä. Mutta aloitukseni pääasiallinen idea olikin se, että koska sosiaaliset tilanteet tuntuvat lähinnä ahdistavan ja rasittavan minua, tuntuu helpommalta ja mielekkäämmältä jäädä kotiin, koska täällä tosiaan on tuo tietokone jolla ajanvietto on hauskaa ja vaivatonta. Ja mietin, että miten tästä elämästä selvitään kunnialla loppuun.
Ehkä seuraava kertoo jotain persoonastani. Kun ala-aste aikoina kaverit soittelivat johonkin, todella usein vastaukseni oli lyhyesti "en jaksa". Kun tytöt kyselivät alanko olla, en alkanut. Ei sillä etteikö tytöt olisi kiinnostaneet, en vain pystynyt.
Hetkinen, tämä ketjuhan kuuluisi kai jollekkin aivan toiselle palstalle.