Kuljettajat tekivät aloitteen YTV:lle ja HKL:lle, mutta tuloksia ei tullut.
Kireät ajoajat johtuvat lähes aina siitä, että autoa ja kuljettajaa hyppyytetään linjalta toiselle.
Auton ja kuljettajan jäädessä odottamaan seuraava linjan lägtöaikaa, niin väliin jää yleensä elpymiseen tarkoitettua sekä auton tarkastamiseen liittyvää aikaa riittävästi.
Kun auto ja kuljettaja joutuvatkin ottamaan toisen linjan lähdön, niin tätä aikaa ei jää vaan usein tämä seuraava lähtö myöhästyy, kun auto ei ole edes saapunut edelliseltä linjalta ennen aikatauluun merkattua seuraavaa lähtöaikaa. Tämä yleensä vielä kumuloituu päivän mittaan niin, että jotain täytyy jättää ajamatta, jotta vuoro saataisiin aikatauluun kiinni.
Edellä kuvatunlaisen toiminnan vuoksi kuljettajat ottivat yhteyttä tilaajatahoihin, mutta ei edes lämmintä kättä sieltä tarjottu.
Matkustajien kurjuuteen ovat siten syypäitä tuottajien vuoroaikataulujen laatijat tilaajien HKL ja YTV ohella.
Edellä mainittuja tahoja ei siten kiinnosta laadukas asiakaspalvelu, kun ne eivät siitä juuri kärsi! mot

Vastaukset 3
Vanhimmat
Concordia on pahin tämän hyppyytyksen käyttäjä, siellä kuski on eläin ja virtsarakon pitää olla iso, ajoin siellä ja tiedän, miksi ajamattomia lähtöjä niin paljon? Oli kusista ajaaa talla pohjassa, ylinopeutta ja silti seuraava lähtö myöhässä, luottamusmiehet eivät tehneet mitään, olivat kuin suklaarasioita ja pomojen kanssa istuttiin aamukahveella ahkeraan, jätkä ajoi myöhässä, kuset housussa, jos valitti, nämä ajomestarit väsäs seuraavan listan pahemmaksi vielä,, onneksi pääsin Helbille ja pois Conkasta ja kusisesta akt-sopimuksesta.
Artai puhut tässä ketjussa asiaa, mutta miksi et muulloin? Kun mainostat varikolla akt-sopimusta, unohdat aina mainita Helbin paremman sairausturvan, pitemmän vuosiloman ja paremmat haittalisät, minä ajoi akt-sopimuksella Concalla ja oli kusiset ajot ja päivät.
Valituksen teki HKL eli nykyinen Helb jolla on kuulemma tosi löysät ajoajat.
Miksi valittaa jos kerran ajoajat riittää.
joten jääköön kommenttinsa omaan arvoonsa. Tuollaiset tyypit ovat alan pahimpia likaajia, eikä sovellu työhön. Tuskin rinkeli on helbilkläkään sillä sielläkin sentään joku taso on, vaikka huonompikin.