Hallitus on sopinut mediamaksun käyttöönotosta vuonna 2012. Maksun määrä tarkentuu syksyllä 2011. Ylen rahoitusta pohtiva työryhmä ehdotti aiemmin noin 175 euron vuosimaksua.
Hallitus päätti myös siitä, että työryhmä miettii helpotuksia erityisryhmien mediamaksuun. Yritysten maksuihin tulee liikevaihtoon perustuva porrastus.
Viime keväänä kansanedustaja Mika Lintilän (kesk) vetämä parlamentaarinen työryhmä ehdotti, että nykyinen televisiomaksu korvataan mediamaksulla, joka kerättäisiin asuntokunnilta ja tietyn kokoisilta yrityksiltä.
Työryhmä puhui siis noin 175 euron suuruisesta maksusta. Yleisradion hallintoneuvosto puolestaan katsoi, että maksun suuruudeksi sopisi 199 euroa.
Elokuussa Sanomalehtien liitto julkisti teettämänsä mielipidetutkimuksen, jossa vastaajat torjuivat mediamaksun. Yleisradion pääjohtaja Mikael Jungner sekä kulttuuriministeri Stefan Wallin (r) arvostelivat tutkimusta puolueelliseksi. Wallin myös katsoi, että mediamaksu voisi olla enemmänkin kuin Yleisradion hallintoneuvoston esittämä 199 euroa.
Syyskuussa pääministeri Matti Vanhanen (kesk) pohti mahdollisuutta vapauttaa mediamaksusta ne, jotka kirjallisesti todistavat, etteivät käytä mitään välineitä Yleisradion ohjelmien seuraamiseen.
Vanhasen pohdiskelujen mukaan ilmoituksen voisi tehdä vaikka veroilmoituksen yhteydessä rastittamalla ruutu, jossa kansalainen vakuuttaisi, ettei hänellä ole televisiota eikä hän käytä Yleisradion palveluita internetin eikä muiden välineiden kautta.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Mua on ärsyttänyt eniten ne, jotka katsoo, mutta ei maksa. Nyt ei pääse enää nekään luistaan! Jeiiiii!
Jungner valitti uutisissa, että tulevaisuudessa ei rahat riitä. Joudutaan kuulemma rajusti säästämään ja 400 työntekijää odottaa potkut.
Mutta iloisia uutisia! FST ei säästä senttiäkään, vaan jopa lisää rahaa luvassa.
YLE:n hallintoneuvosto on kiivaiden pakkoruotsittajien käsissä, johdossa kukas muukaan kuin Kimmo Sasi.
FST:stä pitää vähentää 400 henkeä !
.
että esim. yksityisyrittäjä joutuu maksamaan tv-luvasta kotona ja työpaikalla (jossa ei edes yleensä ole mitään tv-vastaanotinta?)
Yrittäjät maksavat mediamaksun nelinkertaisena. Yhden maksun kotiinsa ja kolminkertaisen maksun yrityksellensä. Kaavailujen mukaan maksu koskee kaikkia yrityksiä joiden liikevaihto on yli 400 000 euroa. Tämän kokoinen yritys on vielä pienyritys, joille on taas yksi uusi maksu tulossa rasitteeksi. Mahtavat yrittäjät olla riemuissaan!
mielenkiintoisen massiivisen perintärumban. Se johtaa siihen, että mediamaksu poistetaan muutamassa vuodessa.
Kyseessä on uusi tasavero kansalaisille.
media maksu kaikille,no miksi ei sitten kaikki maksa autonkatsatuksetsa , tupakkaveroa , nuohosmaksua ymmm.
Arkadian mäen mafia huutelee mennen tullen mitä sattuu, kun sokeetkin joutuu maksaan ja hyvin sairaat tämä rikkoo ihmisoikeuksia siitä vaan Europantuomis istuimeen lähettäkää paperit menee, Media maksu ei ole millään perusteella lain mukainen, samoin kun Lex Nokia missän on Nokian voitelu rahat kertokaa jo Arkadian mafia joukko...
Jos järkevästi ko. asia hoidettaisiin, pudotettaisiin kanavien luku niin, että todella suomalaiskanavia olisi ne 2 ja ruotsalaisille yksi, jossa tuotettaisiin myös venäjän-, farsin- ym. pienryhmien kielellä ohjelmaa. Nyt ei ole kunnon suomalaiskanavaa ollenkaan, joten kyllä tuo ns. mediamaksu on otettu r-kielisten ohjelmien lisäämisyrityksenä. Näin ruotsalaisuuden ylitarjonta kaikkine lisukkeineen olisi sitä "vahvaa ruotsalaisuutta". Kyllä RKP kavereineen pitäisi ymmärtää, että suomalaisuuteen ei kuulu ruotsalaisuus eikä ole koskaan kuulunut. Aivan eri asia on, jos on pakosta joutunut olemaan Ruotsille alamainen.
Olisi viisasta, jos nuo Suomen historian väärentäjät ottaisivat itseään niskasta kiinni ja ryhtyisivät näkemään asioita maan varsinaisen väestön kokemusten kannalta. Toivottavasti suomen kieli tulee olemaan ainoa virallinen kieli ennen tämän ajan loppua.(Se taasen taitaa tulla jo meidän iän aikana! Tulee tilinteon hetki, uskoitpa tai et.)
"Olisi viisasta, jos nuo Suomen historian väärentäjät ottaisivat itseään niskasta kiinni ja ryhtyisivät näkemään asioita maan varsinaisen väestön kokemusten kannalta."
Ketä tarkoitat Suomen historian väärentäjillä? Suomen historiankirjoitus on ollut varsin vankasti suomalaiskansallisissa käsissä ihan sieltä tieteellisen historiankirjoituksen syntymästä 1800-luvulla lähtien.
ovat aikaisemmin olleet r-kieliset. He ovat kirjoittaneet vain oman näkemyksensä ja ruotslaisuuden kannalta. Kun nyt on tullut suomalaisakin tutkijoita( ilman voitelurahaa), kirjoitetaan myös suomalisen kokemuksia ja näkemyksiä ja mitä todella on tapahtunut. Suomalaiselle kaikki Ruotsin alamaisuudessa oleminen ei ole ollut herkkua. Jos tuodaan vain voittaneen näkemykset (ja Fredenthalilla höyasteetynä), ei historiaa ole kirjotettu toden mukaan.