Taja Halonen

Halonen olisi nyt äiti rahoille. Paljastuu häneltäkin uutta, mm tänään tuli aika raskauttavaa tietoa. Siinä ei menettäisi mitään, esim vuoden lopussa olisi siviilissä.

Perusteluna olisi: kun on ollut ainoa, presidenttinä. Ainoa joka olisi mallillaan voinut vaatia muutkin olemaan ilman korruptiota.

Ketään muuta asiaan ei kuunnella kuin preidenttiä.

Juuri oli radiossa (ei SDP toimittaja) ja froferrori jotka totesi yhteen äänen tämän näin. Ilman erovaateita, kylläkin.

Yksi monista Halosen
korruptioista> >
Myös Sdp sai sääntöjen vastaista säätiörahaa

Myös sosiaalidemokraatit ovat saaneet säätiöiltä vaalitukea vastoin säätiöiden omia sääntöjä, uutisoi Yleisradio.

Yle nostaa esiin Urheiluopistosäätiön, joka on tukenut Sdp:n vaaliehdokkaita kuten Tarja Halosta presidentinvaaleissa ja Jani Sievistä EU-vaaleissa.

Urheiluopistosäätiön asiamies Yrjö-Olavi Aav kertoo STT:lle, että säätiö on ostanut Sdp:ltä taidetta 10 000 eurolla. Sievistä tuettiin 1 400 eurolla osallistumalla tämän kampanjaseminaariin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Urpi sanoi että tuo raha laillista. ?

Heinäkuomalta ei edes kestänyt paljoa kysellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eroaa ? kirjoitti:

Halonen olisi nyt äiti rahoille. Paljastuu häneltäkin uutta, mm tänään tuli aika raskauttavaa tietoa. Siinä ei menettäisi mitään, esim vuoden lopussa olisi siviilissä.

Perusteluna olisi: kun on ollut ainoa, presidenttinä. Ainoa joka olisi mallillaan voinut vaatia muutkin olemaan ilman korruptiota.

Ketään muuta asiaan ei kuunnella kuin preidenttiä.

Juuri oli radiossa (ei SDP toimittaja) ja froferrori jotka totesi yhteen äänen tämän näin. Ilman erovaateita, kylläkin.

Yksi monista Halosen
korruptioista> >
Myös Sdp sai sääntöjen vastaista säätiörahaa

Myös sosiaalidemokraatit ovat saaneet säätiöiltä vaalitukea vastoin säätiöiden omia sääntöjä, uutisoi Yleisradio.

Yle nostaa esiin Urheiluopistosäätiön, joka on tukenut Sdp:n vaaliehdokkaita kuten Tarja Halosta presidentinvaaleissa ja Jani Sievistä EU-vaaleissa.

Urheiluopistosäätiön asiamies Yrjö-Olavi Aav kertoo STT:lle, että säätiö on ostanut Sdp:ltä taidetta 10 000 eurolla. Sievistä tuettiin 1 400 eurolla osallistumalla tämän kampanjaseminaariin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu