SIEVINEN

Jani Sievinen

"Niin pienet kuin suuretkin haasteet ratkeavat yhteisymmärryksessä ja yhdessä toimien. Annetaan EU:lle uusia työkaluja, tehdään muutos yhdessä!"

Jani on kolmen lapsen isä ja toiminut yrittäjänä vuodesta 2003 lähtien. Sievinen asuu vaimonsa ja lastensa kanssa Vihdin Nummelassa. 16 vuoden ajan hänen elämänuransa on rakentunut huippuurheilusta, olympia- ja MM-tasolla vuosina 1990–2006. Noina vuosina Jani tottui toimimaan kansainvälisessä ympäristössä ja edustamaan Suomea monipuolisesti erilaisten ihmisten kanssa. Perheenisän, huippu-urheilijan ja yrittäjän sinnikkyydellä ja kovalla työllä Sievinen haluaa tehdä työtä tavallisen ihmisen arjen puolesta EU:ssa.
055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


½!"#¤%&/ kirjoitti:

Jani Sievinen

"Niin pienet kuin suuretkin haasteet ratkeavat yhteisymmärryksessä ja yhdessä toimien. Annetaan EU:lle uusia työkaluja, tehdään muutos yhdessä!"

Jani on kolmen lapsen isä ja toiminut yrittäjänä vuodesta 2003 lähtien. Sievinen asuu vaimonsa ja lastensa kanssa Vihdin Nummelassa. 16 vuoden ajan hänen elämänuransa on rakentunut huippuurheilusta, olympia- ja MM-tasolla vuosina 1990–2006. Noina vuosina Jani tottui toimimaan kansainvälisessä ympäristössä ja edustamaan Suomea monipuolisesti erilaisten ihmisten kanssa. Perheenisän, huippu-urheilijan ja yrittäjän sinnikkyydellä ja kovalla työllä Sievinen haluaa tehdä työtä tavallisen ihmisen arjen puolesta EU:ssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu