Tänään Hesarissa oli Jukka Tarkan kirja-arvostelu prof. Henrik Meinanderin uudesta historiateoksesta, joka käsittelee sodan ajan tapahtumia.
Tarkka mainitsee, että Meinander korjaa kirjassa "yleisen luulon", että ruotsinkieliset olisivat olleet yleisempiä ns. rauhanoppositiossa kuin suomenkieliset.
Toiseksi Meinander korostaa sururykmentin panosta vuoden 1944 torjuntataistelussa.
Kun on kysymyksessä surutaiteilija tai svekotietelijä, niin pääaiheen varjolla ujutetaan svekopropagandaa ja surujen toimien valkopesua.
Jukka Tarkka Hesarin linjaa noudattaen jätti kritiikin tyystin pois.
Erkon lehti jatkaa vakaalla ruotsinmielisellä linjallaan....
Tarkka mainitsee, että Meinander korjaa kirjassa "yleisen luulon", että ruotsinkieliset olisivat olleet yleisempiä ns. rauhanoppositiossa kuin suomenkieliset.
Toiseksi Meinander korostaa sururykmentin panosta vuoden 1944 torjuntataistelussa.
Kun on kysymyksessä surutaiteilija tai svekotietelijä, niin pääaiheen varjolla ujutetaan svekopropagandaa ja surujen toimien valkopesua.
Jukka Tarkka Hesarin linjaa noudattaen jätti kritiikin tyystin pois.
Erkon lehti jatkaa vakaalla ruotsinmielisellä linjallaan....
Vastaukset 13
Vanhimmat
Meinander tieteilee laskelmoiden svekohengessä kirjoittaen historiaa uusiksi.
Åke Lindman teki "suomalaista sotaelokuvaa" tarkoituksena vain vääristellä totuutta sururykmentin hyväksi.
Kjell Westö valkopesi Västankvarnin lahtausporukan kirjassaan.
Svekosäätiöt kiittää ja palkka juoksee.
Kirjaa lukematta tehty kirja-arvostelusi muistuttaa aika paljon sitä elokuva-arvostelua, jonka rotudosentti kirjoitti Lindmanin elokuvasta. Hänhän arvosteli taannoin Lindmanin elokuvan sitä katsomatta tai edes käsikirjoitusta lukematta. Tosin Talan puolustukseksi on sanottava, ettei hän ollut voinut katsoa elokuvaa kun sitä ei oltu vielä tehty eikä lukea käsikirjoitustakaan koska sitäkään ei oltu vielä kirjoitettu.
En ole lukenut kirjaa, enkä niin väittänytkään. Kirja tuskin vielä on yleisesti saatavillakaan.
Kaikki avauksen tiedot ilmenivät Tarkan kirja-arvostelusta.
Tuli Lapiolle huti...
"En ole lukenut kirjaa, enkä niin väittänytkään. Kirja tuskin vielä on yleisesti saatavillakaan."
Et tietenkään ole lukenut. Ei sellaista kukaan toki epäillytkään. Ei Talakaan ollut nähnyt elokuvaa, jonka arvosteli. Erona oli tietysti se, että sinä arvostelit kirjan, jota et ole lukenut ja Tala arvosteli elokuva, jota ei oltu tehty.
Eikä nämä saatanan ruotsalaiset sisäsiittoiset ääliöt tajua, että se oli saksalainen Lento-osasto Kuhlmey joka 1944 ratkaisi taistelun. Olen muuten kerran tavannut yhden saksalaisen joka oli tuossa osastossa. Sanoi vain, että saavat suomalaiset ja ruotsalaiset olla kiitollisia siitä, ettei Puna-Armeija päässyt Tukholmaan tai Helsinkiin.
Kannattaa lukea mitä Puna-Armeijan joukot tekivät Unkarissa, Romaniassa ja Itäisessä Saksassa. Itä-Berliini ei ollut paratiisi vuonna 1945.
Historia on muutakin kuin faktaa
Helsingin Sanomat 1.10.2009
http://personal.inet.fi/koti/jukka.tarkka/HeSa-Meinander-Suomi 1944.htm
Henrik Meinander
SUOMI 1944
Sota, yhteiskunta, tunnemaisema
Siltala 2009
428 sivua
Jukka Tarkka
[email protected]
Historianprofessori Henrik Meinander tähyää uuteen suuntaan. Hän ei kalua tapahtumahistorian yksityiskohtia eikä lähdekritiikin knoppeja vaan hakee isoja näkymiä korkealta ja syvältä.
Hän tutkii, miten Suomen viime sotia pitäisi katsella kun yhteiskuntailmastoa pian hallitsevan sukupolven isovanhemmillakaan ei ole tunne- ja muistijälkeä talvi- ja jatkosodasta.
# Menneisyydenhallinta voi helpottua kun yksilötason kokemukset eivät enää vaikuta historian arviointiin. Mutta se voi myös vaikeutua. Henkisen etäisyyden kasvaessa unohtuu helposti, että historiassa toimineet poliitikot ja sotilaat tiesivät ympärillään vallinneesta tilanteesta paljon vähemmän kuin me nyt.
Miten tiedon puute, luulot, uskomukset ja tunteet vaikuttivat päätöksiin? Voiko menneisyydestä syntyvä kuva olla oikea, jos lähteinä on vain faktoja, mutta puuttuu tuntumaa yhteisön ilmapiiriin ja hengenliikkeisiin?
Tämä on äärimmilleen vaikeutettu tutkimustehtävä, mutta Meinander osaa asiansa, ja hänen kääntäjänsä Paula Autio pysyy menossa mukana. Tekstissä on esseistin eleganssia kuin Max Jakobsonilla, ja tutkijan täsmällisyyttä kuin Tuomo Polvisella. Harvinaista herkkua.
Kun tähystyssektorina on 360 astetta, koko sota-aikaa ei voi kattaa. Meinander rajaa analyysinsä vuoteen 1944. Se on edustava otos Suomen toisessa maailmansodassa kokemasta.
Suurpommituksiksi sanotut ilmahyökkäykset rikkoivat asemasotavaiheen uneliaisuuden. Jouduttiin kansallisen tuhon partaalle, käytiin kahdet pahat rauhanneuvottelut, ratkottiin sotilaallisen ja poliittisen johdon valtasuhteet, jallitettiin kaksi diktaattoria ja lopulta alettiin panna täytäntöön välirauhansopimusta, jonka viimeiset rippeet lakkasivat vaikuttamasta vasta 1990-luvun alussa. Kaikki tämä mahtui vuoteen 1944.
# Suomalaiset ovat tottuneet puhumaan talvi- ja jatkosodista erillisinä, mutta yhteen kuuluvina asioina. Meinander muistuttaa, että ne olivat pieniä sivujuonteita toisessa maailmansodassa, joka vaikutti näihin kahteen verrattomasti enemmän kuin ne toisiinsa.
Suurvaltajohtajat eivät ajatelleet, miten heidän toimensa vaikuttivat Suomeen. Silloin harvoin kun he tekivät jotakin nimenomaan Suomelle, tarkoitus oli useimmiten vaikuttaa johonkin muuhun kuin Suomeen.
Meinanderin mittakaava kääntää monet nurkkapatrioottiset pitämykset päälaelleen. Stalin ei ollut vain pikkuvaltioiden pyöveli. Useimmat hänen Suomeen vaikuttaneista ratkaisuistaan olivat itse asiassa suursodan kannalta järkevää valtiomiestyötä, vaikka ne olivat ainakin kaksi kertaa vähällä viedä Suomen täyteen katastrofiin.
# Meinanderin oppituolina on ruotsinkielinen professuuri, mutta hän pitää kieleen liittyvät huomionsa hyvin maanläheisinä, ja siis mielenkiintoisina.
Hallitusherrojen pitäessä neuvoa Mannerheimin kanssa Suomen kohtaloista puhuttiin todennäköisesti ruotsiksi.
Hän kiistää vahvoilta näyttävin perustein sen yleisen uskon, että ruotsinkielisten enemmistö olisi kannattanut rauhanoppositiota. Se oli asennerakenteeltaan suunnilleen samanlainen kuin suomenkielisten enemmistö.
Jalkaväkirykmentti 61:llä oli avainosa Talin-Ihantalan suurtaistelun ratkaisevalla hetkellä kun suomalaisten puolustus alkoi menestyä. Se porukka puhui ruotsia.
# Kirjassa on mainio katsaus siihen, miten humanistinen hengenviljely ja viihdetuotanto vaikuttivat sota-ajan yhteiskuntailmastoon. Ja samalla sinkoilee painavia puheenvuoroja sotahistorian tutkijoiden klassisiin kiistakysymyksiin.
Hakeutuminen yhteistyöhön Saksan kanssa oli johdonmukainen seuraus siitä, mitä kesällä 1940 tiedettiin ja arveltiin. Toisinkin olisi ehkä voitu tehdä, mutta ei ole takuita siitä, olisiko se johtanut toteutunutta parempaan lopputulokseen.
Kesän 1944 torjuntavoitto ei heti tuntunut käännekohdalta, vaikka nyt tiedämme sen olleen sitä. Miehet rintamalla, ministerit Helsingissä ja kenraalit Mikkelissä eivät heinäkuun ensimmäisellä viikolla voineet tietää, että pahin oli ohi. Me tiedämme.
Nyt voimme arkiston rauhassa laskea, että Suomen varustus oli elokuussa 1944 parempi kuin koskaan. Ehkäpä liittosopimusta vastaava Rytin sitoumus Hitlerille olikin tarpeeton. Silloin kukaan ei vaan voinut tietää, miten suursodan kaoottinen loppuvaihe vaikuttaisi Suomeen.
Tuntemattoman sotilaan jermujen irvailu hyvänä kakkosena maaliin tulleesta pienestä sisukkaasta Suomesta sisältää suuren totuuden. Sen totuuden, että Suomi tuli maaliin 1944. Muut Hitlerin rinnalla sotineet ja Neuvostoliiton vaikutuspiiriin joutuneet valtiot pystyivät siihen vasta 1990-luvun alussa.
Neuvostoliitto oli ensimmäisenä maalissa1944, mutta puoli vuosisataa sen jälkeen se katosi kartalta. Se voitti sotilaallisesti, mutta hävisi historiallisesti. Suomi melkein hävisi sodassa, mutta voitti historiallisesti.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Kulttuurin henki sodan keskellä
Eino Kailan pääteos Syvähenkinen elämä ilmestyi vähän ennen kuin Helsingin suurpommitukset muuttivat asemasotaan turtuneen ilmapiirin. Kailasta tuli kuuluisuus, mutta vasta hänen alettua radioesitelmänsä loogisesta empirismistä. Uusi teknologia on muovannut kansallista tietoisuutta jo ennen internet-aikaa.
Viihdekirjallisuus eli loistokauttaan. Runsaassa elokuvatarjonnassa yhdysvaltalaisten filmien osuus oli vähän suurempi kuin saksalaisten. Yleistä ankeutta lievensi Olavi Virran laulamien romanssien alakulon erotiikkaa. Klassisen musiikin tähdet kiersivät rintamateattereissa ja kansanmiehet kohtasivat oopperakirjallisuuden helmet.
Rauhanoppositioon kuuluneeseen kansanedustaja Atos Virtaseen rakastunut Tove Jansson kirjoitti ensimmäisen Muumi-kirjansa vähän ennen Kannaksen suurhyökkäystä. Muumipeikko oli Atoksen oloinen hahmo, ja viattomia uhkasi peikkolaaksossa tuho, josta kuitenkin pelastuttiin kammottavien vaiheiden jälkeen
Minä en lue kirjoja jotka vähättelevät Suomea ja Saksaa, mutta ylistävät Neuvostoliittoa ja Ruotsi. Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole sillä kommunisti Olof Palme loi ja kehitti pohjoismaisen hyvinvointi mallin.
Ruotsinkielisten poikkeavasta osallistumisesta kertovat muun muassa seuraavat esimerkit, jotka ovat virallisesta sotahistoriasta (Sotatieteen laitos, Suomen sota 1941-1945).
Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Kannaksen ainoa ruotsinkielinen joukko JR 24 osallistui Länsi-Kannaksen taisteluihin. Porlammin-Yläsommeen taisteluissa se harhautti ylempää sodanjohtoa. Se ilmoitti katkaisseensa vihollisen perääntymistien, kuten annettu tehtävä edellytti. Todellisuudessa tie oli avoin ja vihollisen käytössä. Ylempi johto suunnitteli jatkotoimet tämän väärän tilanneilmoituksen perusteella. Kului 4 vuorokautta, ennen kuin se sai tietää asian oikean laidan. Hallbäck, Heinrichs, Winell olivat tämän ruotsinkielisen joukon ruotsinkieliset johtajat pataljoonasta divisioonaan (Osa 3. s. 282-284).
Perääntymisvaiheessa ruotsinkielinen JR 61 tuotiin puolustukseen Viipuriin Kivisillan salmelle 22.6.44. Vihollinen yritti täällä hyökkäystä kahtena päivänä, mutta tykistö torjui sen hyökkäykset heti alkuunsa (Osa 7. s. 298-300 ja s. 310-311). Tästä eteenpäin sodan loppuun saakka JR 61:n lohkolla vihollisen hyökkäystoiminta pysyi taantuneena ja tykistötuli jatkui "vähäisenä häirintänä", toteaa sotahistoria (Osa 7. s. 493). Rykmentti menetti 22.-26.6. haavoittuneina ja kaatuneina yhteensä 160 miestä (Osa 7. s. 311). Samaan aikaan 22.6. kerrotaan suomalaisen I/JR 6:n taistelusta: "Pataljoonan tappiot kasvoivat tunti tunnilta, lopulta satoihin miehiin, ja mm. 10 upseeria kaatui tai haavoittui aamun kuluessa" (Osa 7. s. 301). Tässä siis yksi rykmentin kolmesta pataljoonasta menetti yhden aamun aikana satoja miehiä, kun JR 61:n kolme pataljoonaa menetti viiden päivän aikana 160 miestä. Sankarirykmenttiä tehdään kyseenalaisista aineksista.
Suomalaiset rykmentit olivat osoittaneet tuota sankaruutta jo 12 päivää ennen kuin JR 61, joka kaiken kaikkiaan osallistui suurhyökkäyksen torjuntaan vain noina viitenä päivänä, sai ensimmäisen kosketuksen viholliseen. Muun muassa suomalainen rykmentti JR 48 teki tuona venäläisten 30 päivää kestäneen suurhyökkäyksen torjunnan aikana 7 hyökkäystä ja 8 vastaiskua, torjui 14 hyökkäystä, joista 2 rynnäkköä, ja oli kerran vaarassa joutua saarroksiin.
Ruotsinkielisille, joiden mielestä virallinen historia on väärää tietoa, oman sotahistorian (Rinta rinnan) kirjoittanut Antti Juutilainen kirjoittaa Aamulehdessä: "Talin tiikereinä tunnettu jalkaväkirykmentti 13:n II pataljoona ja sen veljespataljoona III P samasta rykmentistä".
- Näistä pataljoonista sotahistoriassa sanotaan muun muassa:
Tilanne 25.6.: "Tämän linjan eteläsiipeä puolustanut III/JR 13:n komppania oli nähtävästi pelännyt saarrostusuhkaa ja poistunut klo 13.30 seudussa taakse, jatkanut Ventelänselän yli matkaa 3. Pr:n alueelle, sekä kulkenut hajautuneen III/JR 13:n kokoamispaikalle Särkijärvelle". (Osa 7. s.342).
Näin divisioonan puolustuslohkolla yhden komppanian asemat oli jätetty tyhjäksi asiasta kenellekään mitään ilmoittamatta. Komppania siirtyi ovelasti naapuriprikaatin alueelle, jossa kukaan ei tiennyt mikä sen tehtävä oli, minkälaisen käskyn mukaan se toimi, ja niin se sai kenenkään estämättä marssia selustaan 15 kilometriä rintamasta.
25.-26.6, tilanteesta sanotaan: "Pataljoonien yhteisenä ensi tehtävänä oli Talinmyllyn valtaaminen ja siitä tehdyn suunnitelman mukaisesti Er.P 14 aloittikin illalla kahdella komppanialla etenemisen, mutta II/JR 13 pysyi paikallaan". Tästä syystä divisioonan komentaja antoi sille uuden käskyn liittyä sen toisella siivellä etenevän III/JR 48:n hyökkäykseen, mutta II/JR 13 ei noudattanut tätäkään käskyä. Ei siis vaikka divisioonan komentaja katsoi aiheelliseksi uudistaa sille annetun käskyn (Osa 7. s. 353-354).
27.6. JR 13:n III pataljoona hajosi ilman taistelua ja häipyi taakse. Suomalaiset määrättiin hoitamaan sen tehtäviä oman hommansa ohella (Osa 7. s. 366).
28.6. JR 13:n II pataljoona lähti metsiä myöten pakoon ja jätti raskaat aseensa, vaikka ei ollut edes kosketuksessa viholliseen. Jälleen ilman lupaa (Osa 7. s. 378).
Nämä tapaukset ovat esimerkkejä ruotsinkielisten yleisestä käyttäytymisestä. "Talin tiikerit" ehtivät tekemään nämä temput, vaikka ne olivat mukana vain 18 päivää 30 päivää kestäneen suurhyökkäyksen torjunnassa. Virallisen sotahistorian kertoma ei synnytä mielikuvaa "tiikereistä", vaan aivan päinvastaisen ajatuksen.
Aamulehti 14.5.-97: Ruotsinkieliset kieltäytyvät usein varusmiespalvelusta Vaasan läänissä. "Vaasan sotilasläänin alueella riittää pohdittavaa asevelvollisista jo ennestäänkin, sillä siellä on väestöpohjaan suhteutettuna erittäin korkeat asevelvollisuuden asepalveluksesta kieltäytyvien määrät erityisesti ruotsinkielisten keskuudessa".
- "Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan MTS:n pääsihteerin, tohtori Silvo Hietasen mukaan Vaasan läänin luvut ovat korkeat verrattuna vaikkapa Hämeen tai Turun ja Porin läänin väestöpohjaan".
Perinne siis elää, sodan aikana rintamakarkureista 62 % oli ruotsinkielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä oli vain 10 %.
tota % luku ei pidä paikkanssa. Sitä paitsi ruotsinkieliset tekevät asevelvolisuus uudenmaan prikatissa... Tuo on tuollainen uusnatzi menetelmä: vähätellään, kielletään ja muutetaan historia niin että se sopii omaan tarkoitukseen.
Tämä on sotahistoriallisesti tutkittua tietoa. Sitä ei voi muuttaa edes suomenruotsalaisella rahalla. Tämä kertoo myös sen, että suomenruotsalaiset ovat aina valmiita riistämään isänmaata. Tiukan paikan tullen suomenruotsalaiset häipyvät veneellä ruotsiin. Pitääkö Munsalan soutukerho muuten vielä kokouksia ?
...ole nettifennojen linjalla. No olipas sekin yllätys, ja uutinen. NOT!
Kylläpä äälilö jaksaa ylistellä Venäjää. Jos Hitler olisi voittanut niin ruotsalaiset olisivat ylistäneet Hitleriä ja vaatineet Hitleriltä, että pitää päästä suomalaisia herra rotuna hallitsemaan.
Käsittääkseni Hitler halusi kuitenkin alistaa kaikki Pohjoismaat ja koko maapallon paitsi Japania Saksan hallintaa.
Italiakaan ei vaikuttanut kovin itsenäiseltä ja Mussolini oli pelkkä sätkynukke. Berliinistä Italiaa ja muita Akselivaltoja hallittiin. Eduard Dietl vaan sanoi, että annetaan Suomen olla itsenäinen demokratia sodan aikana, jotta ei hyviä liittolaisia vieraannuteta ja muute vihamielisiksi.
Se on Jukka Tarkka. Älä puhu tuota tyttömäistä homo fantsua slangiasi jonka opit kun imutit steffaa.