Liian hissukka tuo Kimi on lajissa joka vaatii koko tiimiltä yhteistyötä. Kimi ei tätä tee vaan hyppää rattiin ja sitten kotiin Jennin viereen.
Olisi kannattanut odottaa muutama vuosi kun miehistyy ja vasta sitten olisi ryhtynyt formulakuskiksi. Nyt joutuu lopettemaan uran potkuihin ja sehän on nöyryyttävää. Kantaa sitä päällään koko loppuiän ja siinä on jo vaarana että viina ottaa kokonaan vallan, siihen on jo hyvät edellytykset.
Ettei tulisi vaan uutta Nykästä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kimi on tiimipelaaja siinä missä muutkin mutta molopää-Montezemolon kommenteista voi lukea ne ääneen sanomatta jääneet sanat:
KIMI EI OLE LATINO JA ME HALUAMME KUUMAVERISEN LATINON.
Eli toisinsanoen eräänlaista rasismia tuokin. Joskin rasismi kohdistuu tällä kertaa pohjoismaalaiseen ihmiseen.