Asun Helsingissä ja olen naimisissa. Mun mies on tottakai paras ystäväni, mutta tyttökaverit puuttuu. Minulla on kaksi todella hyvää ystävää, mutta toinen asuu englannissa ja toinen hollannissa. Lukiokavereiden kanssa ei enää ole mitään yhteistä, enkä jaksa nähdä heitä. Tuntuu että en saa heidän kanssa viettämästä ajasta mitään irti, toisin kuin hyvien ystävieni kanssa meillä on mahtavia keskusteluja ja aidosti hauskaa. Olen NIIN onnellinen että toinen näistä ystävistäni muuttaa suomeen keväällä, se auttaa paljon! Mutta kuinka selviän talven yli? Olen opiskelija, mutta koulukavereista ei sattunut löytymään sellaisia kavereita joiden kanssa näkisimme vapaa-ajalla. Koulussa kyllä on hauskaa luokkakavereiden kanssa, mutta kun menen kotiin tunnen itseni niin säälittäväksi. Mieheni käy omien kavereidensa kanssa ulkona välillä, mutta minä kun en käytä juurikaan alkoholia, niin en halua lähteä minkään känniporukan kanssa uloskaan. Tuntuu että olen kuin vanha yksinäinen mummo joka vaan neuloo kotona ja toivoo että puhelin soisi ja ystävä haluaisi tulla luokseni kahvittelemaan. Mutta ei.
Mulla ei ole ystäviä vaikka oon ihan "normaali" ja sosiaalinen
Yksinäinen ja säälittävä?
9847
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miksi otsikossasi lukee että "sinulla ei ole ystäviä", mutta jo heti ensimmäisessä lauseessa myönnät että olet paitsi naimisissa, myös jotain ihan muuta kuin aidosti ystävätön? Jotain rotia nyt, hei. Pidä niistä ("edes") muutamasta tutustasi kiinni! Aidosti yksinäiset närkästyvät ja kadehtivat tuollaista meininkiä.
minäkin jo närkästyin, kun ensin lukee ettei ole ystäviä yms yms ja sitten onkin naimisissa, on koulukavereita yms..........
sinulla ei ole siis ystäviä paikkakunnallasi.
haluatko niitä edes? mitä toivot ystävältä, mitä olet valmis itse antamaan? haluatko ystäviä arkeen vai vain luppoajalle, viikonlopuiksi meno seuraa?
minulla on vähän samanlainen tyytymättömyys kuin sullakin. kaupungissa ei asu yhtään ystävääni.
yritän netinkautta tutustua ihmisiin ja sitäkautta ehkä sitten saada arkeen ystävän.
itse en kaipaa kauheasti menoa, enkä oikeen omaa keskustelu taitoakaan. tuntuu kans vähän ettei minulla ole mitään mitä antaa toiselle. eikä rahaa huvita kuluttaa tapahtumiinkaan.
olenko siis turha?
Mulla ei ole miestä/poikaystävää EIKÄ muitakaan ystäviä. Sen lisäksi en opiskele enkä käy töissä, joten ei ole kavereita sielläkään. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä vaikken kovin vanha olekaan. Vieläkö valitat kauheaa kohtaloasi? "miten pärjään talven yli.." Nyyh.
Miten mä pärjään loppuelämäni, sanos se, nih!
MIKSI aliarvioida toisen yksinäisyyttä tahi vähätellä sitä vertaamalla omaa kurjuuttaan vielä syvemmäksi. Kukaan ei voi tietää, kuinka syvällä tämä tuntematon oikein uikaan..
Mutta sitten itse asiaan: minäkin olen yksinäinen ja se yksinäisyys on nakertanut jo vuoden. Vuoden. Koira pitää mut kiinni siinä jossakin - ja sen kautta olen tutustunut toisiinkin ihmisiin. Olen sosiaalinen, mutta jotenkin ne arjen ystävävyyssuhteet nyt opiskeluaikojen jälkeen eivät vain oikein tunnu muodostuvan.
Nyt onneksi lähden ulos kahden kaverin kanssa, oikeastaan ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen tällä paikkakunnalla. Ihanaa - jospa tämä olisi uuden alku?
Vuoden.. :D Olen ollut kaveriton n. 6 vuotta. Joku saa pistää paremmaksi.
toimi jonkin aikaa, mutta ei aina halua näyttää niille kuinka itellä menee huonosti.
Enää ei niillekään osaa sanoa mitään. Mulla ei kavereita. Ok, mieskaveri on mut ei oikeestaan puhuta mistään. Ruvetaan vaan takkuamaan asioista.
Ei helppoa hankkia ystäviä, kun ei halua paljastaa heikkouksiaan. Tuntuu vaan kurjalta, haluaisin jakaa ajatuksia tai edes olla sellasen lähellä, joka ymmärtää.
Mulla ei oo ollu kavereita yli 8 vuoteen, ollenkaan, ja oon vasta 18v.
Tästä ei varmaan huonommaksi voi mennä?
Juu ei ole todellakaan reilua ruveta vähättelemään toisen tuntoja ja "kerskumaan" kuinka paljon pahemmin itsellä menee. Halpamaista tuollainen. Voimia aloittajalle ja muillekin joilla menee huonosti! t. yksinäinen myös