Otsikko oikeastaan kysymykseni kertoikin: Millainen teidän masennuksenne on?
Millaisia arkipäivänne ovat, mitä teidän ajatuksissanne liikkuu?
Itselläni syvä väsymys ja halu luovuttaa. Kaipaisin kovasti tukea ja kuuntelevaa olkapäätä, alinomaa.
Seurustelen, käyn koulua ja selviydyn päivästä toiseen jollain ihmeen voimalla. Terapiaa viikottain.
Menneisyyden traumat on selvitetty ja niistä on päästy yli, mutta väsymys senkun jatkuu. Nukun varmaan tulevaisuuteni, ei tästä uupumuksesta varmaan pääse yli koskaan.
Millaista teillä on?
Millaisia arkipäivänne ovat, mitä teidän ajatuksissanne liikkuu?
Itselläni syvä väsymys ja halu luovuttaa. Kaipaisin kovasti tukea ja kuuntelevaa olkapäätä, alinomaa.
Seurustelen, käyn koulua ja selviydyn päivästä toiseen jollain ihmeen voimalla. Terapiaa viikottain.
Menneisyyden traumat on selvitetty ja niistä on päästy yli, mutta väsymys senkun jatkuu. Nukun varmaan tulevaisuuteni, ei tästä uupumuksesta varmaan pääse yli koskaan.
Millaista teillä on?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Masennukseni parani viime kesänä 22 vuoden kärsimisen jälkeen, kun lopetin kahvinjuonnin ja muunkin kofeiininkäytön täydellisesti helmikuun puolivälissä. Poistin myös pakosta kaikki puriinipitoiset ruoka-aineet, kofeiiniriippuvuus aiheutti minulle puriini-intoleranssin. Enää en voi syödä lihaa, kanaa, pieniä kaloja, kuten silakkaa, ei alkoholia tippaakaan jne. Pienikin annos aiheuttaa seuraavana päivänä lihas- ja nivelkipuja ja ahdistuneisuutta, rauhattomuutta ja masennusta.
Kiitos vaan Pauligille, tunteella ja taidolla se pilasi minun elämäni.
Ja sinä tulet tänne esittämän New Age -hörhöilyjä. Häpeä!
Minä vastasin tosissani, masennus lähti noin neljässä kuukaudessa lopettamisen jälkeen kun oli ensin pahentunut aivan käsittämättömiin mittoihin. Kyllä depressio mainitaan sekä kofeiinimyrkytyksen että kofeiinin vieroitusoireiden diagnostisissa kriteereissä. Ei tässä ole kyse mistään New Agesta vaan lääketieteellisissä tutkimuksissa havaitusta yhteydestä depression ja veren korkeiden kofeiinipitoisuuksien välillä.
"Severe depression is correlated with high blood-caffeine levels."
http://emedicine.medscape.com/article/290113-overview
väsymyksestä.Ei väsymys, joka on fyysinen olotila riippumatta mistään psyykkisistä jutuista,terapialla ja asioiden vatvomisilla häviä.Terapian antajan olisi pitänyt tuo asia kertoa sinulle.Miksi hän ei sitä sanonut,niin kyseessä on ollut jälleen tyypillinen terapeutin pyrkimys saada itseleen asiakas ja manitbois-tilanne.Väsymys ja voimattomuus ovat asia/oiremuoto,joka todellakin kuuluu yleislääketieteen erikoislääkärin vastaanotolle.Terapeutti väsyttää ja masentaa tuossa tilanteessa ihmisiä liikaa.Turha vatvoa vanhoja asioita ja tuoda niitä pöydälle ja syytellä peräti omia vanhempiaan ja sisaruksiaan siitä,että on väsynyt.
Jokaisella ihmisellä on lapsuus,nuoruus,keski-ikä,jne.Hyvä että eletään kuitenkin tätä päivää ja pyritään pitämään yöunista ja vuorokaudenajoista kiinni ja syömään terveellisesti ja olemaan peräti ihannepainoisia.Myöskin liikunta ja ulkoilu terveessä kehossa ja terveessä hyvinvoivassa mielessä pysyy sopivassa määrässä -kolme kertaa tunnin ulkoilu viikossa tekee hyvää.
No en maksa mitään terapiasta, kun se on kunnallista... enkä syyttele ketään, eikä terapeuttikaan. Lähinnä ollaan ihmeissämme kun ei saada minua kuntoon.
Ja liikun paljon, syön hyvin ja nukun säännöllisesti.
traumoista on päästy yli.Valhetta.Traumat ovat sinun muistissasi ja et pysty niitä unohtamaan milloinkaan.Ne tulevat sopivassa tilanteessa sinun muististasi.Terapia ei pysty sinun muistiasi muuttamaan.
kirkasvalohoitolaite
http://www.valohoito.fi/
http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/1609
Minä olen myöskin sitä mieltä terapiasta ettei se kuulu muille kuin niille,jotka ovat kärsineet akuutin trauman( äkkikuolemantapaus,lento-onnettomuus,laivaonnettomuus ym. tämänkaltaiset, äkillinen vakavaan sairauteen sairastuminen ym.) Minusta terapiaanmenon syy tulee myöskin olla sen kaltainen,että siihen todella on syy eli ihminen ei pysty shokkitilanteen jälkeen toimimaan normaalisti.
Therapia maksaa,jolloin kannattaisi miettiä,miten itselle voisi saada hyvän olon niillä rahoilla,jotka menevät terapiaan/terapeutille.Kuten tuossa jo jokulaittoi sinulle linkin,niin rahoilla saat aivan upeaa valaistusta kotiisi ja uusia ihania tekstiilejä ja muuta vastaavaa.Niillä rahoilla saat ihania uusia vaatteita ja voit käydä kampaajalla ja kosmetologilla ja matkustella.Mutta kunnallinen therapia on siis halpaa vai kuinka.Maksatko sinä minkä verran tuosta kunnallisesta therapiastasi?
...miettiä mitä kaikkea muuta niillä rahoilla voisi saada... Mitä helvettiä ne vaatteet, kampaajat ja kosmetologit siihen masennukseen auttaa? Kirkasvalostakaan ei ole varsinaista hyötyä, jos ei kärsi kaamosmasennuksesta. Ei se tavara auta hittojakaan, jos on koko ajan väsynyt ja haluaisi luovuttaa, kuten aloittaja sanoi. Tiedän itse tuon tunteen, että ei vaan jaksaisi, mutta tekee kuitenkin kaiken mikä on tehtävä, enkä ole kokenut hemmottelun itseäni auttavan. Väsymys on kuitenkin tyypillinen oire masennuksessa, joka ei parane uudella kampauksella, olen kokeillut.
Ja mitä jos olet kokenut vakavan trauman lapsuudessasi, mutta et ole saanut silloin minkäänlaista apua? Se yleensä vaikuttaa ihmiseen vielä vuosienkin jälkeen vaikka ei toimintakykyä veisikään, mutta sinun mielestäsi sellaisille ihmisille ei terapia ole tarpeen? Jos vain pystyy toimimaan normaalisti (käy töissä, opiskelee, tekee lapsia), niin silloinhan kaikki on hyvin?
Diagnoosini on toistuva syvä masennus. Käytän fyysisiin vaikeuksiin lääkkeitä ja henkistä tukea saan terapiasta. Herkkyys on perinnöllistä eli lapsuus jonka koin vaikeaksi ei täysin ole syyssä.
Terapiassa opettelen tunnistamaan mistä ahdistus syntyy ja löytämään keinot käsitellä sitä, ja parantaa stressinsietokykyä joka on huomattavasti alentunut.
Nyt on ollut taas vaikea jakso, mennyt kunto taakse päin. Itken ilman syystä ja kaikki asiat tuntuu liian suurilta. Yritän olla tarpeeksi hyvä äiti, mutten jaksa. Väsyn nopeasti, mutta onneksi en sängynpohjalle asti ainakaan vielä ole joutunut. Uutena oireena paniikkikohtauksia ulkona liikkuessani.
Käytätkö kofeiinia jossain muodossa, kahvi, tee, energiajuomat, kolajuomat, suklaa? Kofeiinin tiedetään aiheuttavan masennusta osalle käyttäjistä.
itellä masennus (jota ei virallisesti ole todettu, mutta koen sen masennuksena) on juuri väsymystä ja halua luovuttaa.....
En juuri iloitse mistään, minulla ei ole mitään odotuksia elämässä, unelmia on mutta niistä haaveilen muuten vain, ei ole aikomustakaan toteuttaa niitä ja sitten olen aina väsynyt koko ajan. Vaikka olisin nukkunut 10 tuntia, mitä en tosin pysty 8 tunnin jälkeen tekemään, minua silti väsyttää. Sitten opiskelu. Haluan vain luovuttaa sen suhteen. Motivaatiot kouluun lähtöönkin on matalalla ja olen puolet ajasta lintsannutkin koulusta kun ei näe sillä olevan mitään hyötyä.....
Minulla masennus kehittyi pikkuhiljaa vaikean avioliiton ja raskaan totaaliyksinhuoltajuuden rasituksissa. huomasin pakenevani liikanukkumiseen ja muutenkin sängyn pohja kutsui aivan liikaa vuosikaudet. Työssäkäynti kuitenkin onnistui ja vanhemmuus jonka otin liiankin vakavasti ja aloin sairastua siitä stressistä ja huolesta jonka murrosikäiset lapset kauheassa angstissaan minulle aiheuttivat. Lopulta tuli se puristava laatta rintaan, hullu ylireagointi, yölliset valveillaolot kauhun tunteessa ilman aikomusta enää koskaan nousta ylös. Hyvä kun vessaan jaksoin nousta, ruokahalu katosi kokonaan. Tajusin pyytää apua yhtenä unettomana yönä kun ritaa puristi ja päätä särki, siis oireet olivat selvästi myös fyysisiä.
seur. päivänä minut vietiin päivystykseen ja sain ensimmäisen viikon saikkua ja unilääkkeet ja rauhottavat ensihätään. Nyt etsitään jotain sopivaa mielialalääkettä, suostun siihen vaikka periaatteessa olen lääkevastainen mutta en halua kieltäytyä hoidosta ennen kuin olen kokeillut mitä se tuo tullessaan.
Tolle kofeiinityypille: mielitekoni kahviin loppui myös. Kahvi alkoi maistua kitkerältä ja olen vaihtanut sen teehen joka kyllä maistuu. Muutenkin ruokanautinnot eivät iske, ihan sama vaikka eläisin kaurapuurolla.
Vielä kuvaisin masennustani sillä että olo on kuin sumussa kulkisi. Ei
saa oikein otetta ympäristöstä ja tapahtumista, toivoisi sumun katoavan että kaikki olisi taas skarppia ja kiinnostavaa. Yksi suurimpia masennukseni syistä on kyllä ollut yksinhuoltajuus ilman mitään tukea, on joutunut niin pahoja juttuja ottamaan omalta nuorisoltaan vastaan ilman että kukaan puolustaisi. Uskon että kun lapseni ovat aikuisia ja omillaan tulen tuntemaan vapauttavaa helpotusta ja ehkä pystyn vielä nauttimaan loppuelämästäni vaikka nuoruus menikin jo.
Kysyit, millaista muilla on. Mulla tällä hetkellä (taas): mikään ei huvita, mikään ei motivoi, mikään ei tunnu miltään (tunnekokemuksen vähenee koko ajan), en saa käskettyä tahtoani pienimpäänkään asiaan, kuten ulos menemiseen (jokin asianhoitokin aina olisi, että siitä saisi päämäärän ja raitista ilmaa, mutta jätän asiat); saan paniikinomaisia pelkoja, ettei koskaan missään ole oikeasti ketään ihmistä ja ainoa johon uskon onkin, että Jumala pysyy Isänäni taivaassaa; myös vähitellen vuosien mittaan olen yhä vähemmän pitänyt niistä ystävistä, joita mulla on, siis pitämisen kykyni myös sammuu; vähitellen yhä vähemmän jaksan kuunnella ketään, aivan kuin turhautuisin, että asiat ihmisiltä eivät lopu koskaan; kiinnitän vain koko ajan huomiota miten vaikea aika tämä on ja miten pessimistiset näkymät ainakin mun silmissä; en niinkään välitä itsestäni kai, vaikka kuolisin, mutta sikäli on tunteita, että monen muun puolesta suren, tuntemattomienkin, sekä lasten ja eläinten; en saa keskityttyä esimerkiksi pidempään lukemiseen tai ohjelman seuraamiseen, aloitekyvytön; en halua tehdä kotitöitäni, vaan vaihdan vain uuden raikkaan veden tiskipunkkaani; jauhan jatkuvasti itselleni, mitä minä 'en' ja tajuan, että se lisää masennuksen kehää.
Tarkoitukseni olisi harjoittaa itseni muuttamista erilaisten 'tekniikoiden' avulla, kuulemma kotitöiden teko olisi ihan ekoja asioita. Minuuteni on ihan hukassa, taas. Positiivisia asioita pitäisi löytää ja myös positiivisia tunteita, ne ovat ihan poissa, mutta kun yritän nyt oikein mainita, niin minulla on ulkonaisesti ihan hyvin. - On olemassa työkirkoja tähän avuksi, niitä olen ajatellut. Alkuun pääsy kaikessa todella hankalaa, siis aloitekyvyttömyys on masikseni pahimpia oireita, koska siitä käytännön asiani kärsivät, ja ihmissuhteetkin jo. En elä kenenkään kanssa ja mielipiteeni on, ettei kukaan mua jaksaisi, kun olen tämmönen möykky.
Että tämmöistä. Mutta en halua antaa periksi, tämä ei saa olla pysyvä tila! Tämä tila koko ikäni on tullut ja mennyt, siis mennytkin tosiaan, vuoristorataa elämä on. Alan jo luottaa siihen, ettei ole pysyvä pahin tuska, vaan välillä on kivampaa. Huokaus.
Oli mukavaa saada asiallisia(kin) vastauksia. Jotenkin helpottaa, kun saa kuulla, että kyllä joku muukin sinnittelee arkensa kanssa.
Huokaus...
Lenkille, iltapalaa, nukkumaan.