Kepulit hoi!

Eihän Vanhanen ole ikinä edes valehdellut eihän? Heheh! Äijä kyttää ja iskee naisen netistä ja valehtelee heti ensitöikseen julkisuuteen, että on tavannut naisen muka Ikeassa! Nainen jätetään käytettynä uljaasti ja miehekkääsi testarilla, kun himot ovat tyydytetty ja uuniperunat on yhdessä nautittu.

Änkyttävä veivikaula oli tekemisissä Nova Groupin rikollisten kanssa, eikä muistanut kysyttäessä edes tavanneensa heitä, ennen kuin jää taas kiinni valehtelusta.

Veivikaula on säätiön hallituksessa, joka veivaa gryndereitten kanssa tonttikauppoja ja sen jälkeen rakennuttaa niille kerrostaloja ilman kilpailua ja nuoret maksavat näin ylimääräiset ja keskenään sovitut rakentamiskustannukset korkeimpina vuokrina.

Valtio tukee vielä kymmenillä miljoonilla tätä bisnestä ja samoin Raha-automaattiyhdistys.
Röyhkeyden huippuna ko. yhteiskunnan varoilla loisiva säätiö pitää kokouksiaan eduskunnan tiloissa, jonne sillä ei pitäisi olla mitään asiaa. Säätiön sääntöjä rikotaan törkeästi ja jaellaan laittomasti rahaa omaan puolueeseen ja jopa veivikaulan omaan vaalityöhön.

Vanhasella on Suomen ainoa talo, jossa ei käytetty lainkaan puuta, ei varsikaan höylättyä ! Siellä ei varmaan ole jalka- ym. muita listoituksia, eikä muutakaan puuta, pelkkää kiveä terassit, raput sun muut rakenteet ja jopa räystäslaudat ja katon alustaan käytetyt puutavarat.

Mitkä tahot lopultakin rakensivat ko. suuren talon? Miksi noin pienelle perheelle piti rakentaa peräti 400 m2 talo ? Oliko Vanhasella aivan tavallisena poliitikkona jo siihen aikaan pakottava tarve rakentaa jopa kopterikenttä?

Olisiko siksi, että oli tiedossa ilmaista rakennustavaraa ja ilmaista työvoimaa, eli "talkoolaisia"? Jospa Vanhanen kuvitteli jo yli 10- vuotta sitten päiväunissaan, että hänestä tulee suurmies, jota kuskataan kopterilla kotiin Nurmijärvelle.
6152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vain kepulin talo voi olla kokonaan kiveä.

Äänestä

Vanhasta on kuulema verisesti loukattu ja häntä on solvattu jopa rikolliseksi! Vanhanen ei kuitenkaan tässä tapauksessa perää lainkaan kunniaansa, vaikka peräsi sitä aivan mitättömässä jutussa tähän verrattuna aiemmin! Vanhanen siis PELKÄÄ, että oikeuteen tuodaan faktoja, joiden takia hän joutuu eromaan.

Äänestä
  • 'faktat' hallussaan, miksei he tee mitään, vai onko niin, että heillä ei olekkaan mitään.

    Äänestä

valehdellut?

Äänestä

Kuka vapaa mies ei nykyisin sitä tekisi?

Ei se rikollista, ei luvatonta, Ei moraalitonta.

Eli tuo on ihan normalia yksityishenkiläön käyttäytymistä. Lapsellista edes tehdä juttua tuiollaisesta. Vielä lapsellisempaa ottaa tuosta >"pultti".

Äänestä
  • En kyttää naisia netissä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ironmikess kirjoitti:

Eihän Vanhanen ole ikinä edes valehdellut eihän? Heheh! Äijä kyttää ja iskee naisen netistä ja valehtelee heti ensitöikseen julkisuuteen, että on tavannut naisen muka Ikeassa! Nainen jätetään käytettynä uljaasti ja miehekkääsi testarilla, kun himot ovat tyydytetty ja uuniperunat on yhdessä nautittu.

Änkyttävä veivikaula oli tekemisissä Nova Groupin rikollisten kanssa, eikä muistanut kysyttäessä edes tavanneensa heitä, ennen kuin jää taas kiinni valehtelusta.

Veivikaula on säätiön hallituksessa, joka veivaa gryndereitten kanssa tonttikauppoja ja sen jälkeen rakennuttaa niille kerrostaloja ilman kilpailua ja nuoret maksavat näin ylimääräiset ja keskenään sovitut rakentamiskustannukset korkeimpina vuokrina.

Valtio tukee vielä kymmenillä miljoonilla tätä bisnestä ja samoin Raha-automaattiyhdistys.
Röyhkeyden huippuna ko. yhteiskunnan varoilla loisiva säätiö pitää kokouksiaan eduskunnan tiloissa, jonne sillä ei pitäisi olla mitään asiaa. Säätiön sääntöjä rikotaan törkeästi ja jaellaan laittomasti rahaa omaan puolueeseen ja jopa veivikaulan omaan vaalityöhön.

Vanhasella on Suomen ainoa talo, jossa ei käytetty lainkaan puuta, ei varsikaan höylättyä ! Siellä ei varmaan ole jalka- ym. muita listoituksia, eikä muutakaan puuta, pelkkää kiveä terassit, raput sun muut rakenteet ja jopa räystäslaudat ja katon alustaan käytetyt puutavarat.

Mitkä tahot lopultakin rakensivat ko. suuren talon? Miksi noin pienelle perheelle piti rakentaa peräti 400 m2 talo ? Oliko Vanhasella aivan tavallisena poliitikkona jo siihen aikaan pakottava tarve rakentaa jopa kopterikenttä?

Olisiko siksi, että oli tiedossa ilmaista rakennustavaraa ja ilmaista työvoimaa, eli "talkoolaisia"? Jospa Vanhanen kuvitteli jo yli 10- vuotta sitten päiväunissaan, että hänestä tulee suurmies, jota kuskataan kopterilla kotiin Nurmijärvelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu