Ihmetyttää

Timo Kalli oli vaatimassa Jugnerin eroa niinkin kärkkäästi. Eihän Vanhanenkaan eronnut, kun ei kokenut sitä tarpeelliseksi eikä aiheelliseksi.
Jugner pysyköön pallillaan vaikka en hänen kanssaan samaa mieltä tv-lupamaksujen korotuksista olekaan. Ei hänellä ole sitäkään vähää syytä erota kuin Matti Vanhasella, joka sentään on pääministeri.
Matti ei suostu eroamaan edes pyynnöstä, Jugner eroaa taas pyytämättä jos siihen syytä on. Onkohan kohta matti kukkarossa ja kumpi herroista siihen on syyllinen vai lienevätkö molemmat.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiukaislainen söhö maajussi ei erota mikä on vastaava päätoimittaja ja mikä pääjohtaja.
Vastaava päätoimittajahan on vastuussa jos on tehty virheitä.
Toistaiseksi kuitenkin toimittajat ovat syyttömiä kunnes toteen näytetään muuta.
Vanhanen on niin kauan lahjusten vastaan ottaja kun se todistetaan vääräksi,eikä sitä todellakaan mikään lehti voi todistaa.

Vanhanen esiintyi jälleen ylimielisesti nauraen eduskunnassa.onneksi Katainen pidätteli vähän itseään.
Ajatelkaa miten pääminiosteri esiintyi hänen sentään pitäisi olla koko kansan pääministeri.mutta käytöksestä päätellen hän on todella vain keskustalaisten ministeri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksi(köhän) kirjoitti:

Timo Kalli oli vaatimassa Jugnerin eroa niinkin kärkkäästi. Eihän Vanhanenkaan eronnut, kun ei kokenut sitä tarpeelliseksi eikä aiheelliseksi.
Jugner pysyköön pallillaan vaikka en hänen kanssaan samaa mieltä tv-lupamaksujen korotuksista olekaan. Ei hänellä ole sitäkään vähää syytä erota kuin Matti Vanhasella, joka sentään on pääministeri.
Matti ei suostu eroamaan edes pyynnöstä, Jugner eroaa taas pyytämättä jos siihen syytä on. Onkohan kohta matti kukkarossa ja kumpi herroista siihen on syyllinen vai lienevätkö molemmat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu