Ylen lähettämä Silminäkijäohjelma saattaa hyvinkin olla Rakennusliiton ja SDP:n yhteinen salajuoni, jolla päätettiin töytäistä Matti Vanhanen pois pääministerin paikalta. En väitä mutta Heinäluoma on tunnettu vanhana AY-ketkuna junailemaan hämäriä puuhia poliittisella kentällä ja ehkä käytti tilaisuutta nytkin hyväkseen.
On yksinkertaisen helppo hankkia joku bulvaani valaehtoiseksi todistajaksi ja tehdä probakandaa ohjelman turvin, jossa toimittajat vetäytyy vastustaan vanhalla kliseellä; emme väitä mitään, emme ota kantaa tietojen oikeellisuuteen jne.
Suomessa vasemmisto, etenkin SDP on harrastanut likaista politiikkaa läpi historiansa aina O W Kuusisesta tähän päivään asti. Tämän päivän "Kuusiset" eivät ole parantaneet tapojaan sitten oppi-isänsä ajoista millään tavoin vaan rytyvät likaisiin puuhiinsa yrityksessään kaataa maan laillisen hallituksen keinoja kaihtamatta.
On selvää ettei Matti Vanhasen politikkona kannata lähteä kunniansa perään oikeutta hakemaan yksinomaan toimittajien esittämien vihjailujen perään, koska "eivät väitä mitään ja eivät ota vastuuta asioiden oikeellisuudesta". Syytetyksi voisi lopulta paljastua syyntakeeton mies Hervannasta tai soppatykkimies Helsingin Jakomäestä, josta demarit saisivat taas lyömäaseen;"Vanhanen haastoi taas oikeuteen köyhän asunnottoman kadunmiehen".
TM:n valitsemat asiantuntijat suorittaa lähiaikoina katselmuksen Vanhasen talossa ja julkistvat tulokset median kautta, jolloin arviointi siirtyy jokaiselle kansalaiselle henkilökohtaisesti ja mikäli Ylen esittämien vihjailujen todellisuuspohja katoaa, niin Yle itse jää roikkumaan löysään hirteen pitkäksi aikaa.
Tämä saattaa olla Ylelle pahempi rangaistus kuin oikeuteen vetäminen, sillä Ylen maine puolueettomana ja faktoihin perustuvana median edustajana saa pahan lommon kylkeensä.
On käynyt ilmi, että kyseistä väitettä tai paremminkin vihjailua on yritetty kaupata myös lehdistölle mutta lehdet ovat kieltäytyneet ottamasta juttua julkaistavakseen faktojen puuttumisen takia. Tamperelainen vallankumouksen esitaistelija TV2 sen sijaan tarttui tarjoukseen demarilaisessa hengessä nähdyin argumentein ja seurauksin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
--kunhan vaan paljastaa............
DDR:ssa aikoinaan harjoitettiin samantapaista toimintaa, jossa syyllinen etsittiin ensin ja sitten sopiva rikos keksittiin myöhemmin.
Kun muistetaan SDP:n kiinteät suhteet DDR:n kanssa hulluina vuosina, niin ei ole mahdoton ajatus niiden oppien sovelluksesta tähän päivään kun SDP:n kannatus ei nouse rehellisin keinoin.
Tämän Yle manooverin takana olevat löytyy Tiitisen listalta. Demareita kaikki
Ylen lähettämä Silminäkijäohjelma saattaa hyvinkin olla sihteerikön ja lestakepujen yhteinen salajuoni, jolla päätettiin töytäistä Matti Vanhanen pois pääministerin paikalta. En väitä mutta perunakuopan mies on tunnettu vanhana ketkuna junailemaan hämäriä puuhia poliittisella kentällä ja ehkä käytti tilaisuutta nytkin hyväkseen.
On yksinkertaisen helppo mm. painostavalla viestillä hankkia joku bulvaani valaehtoiseksi todistajaksi ja tehdä probakandaa ohjelman turvin, jossa kepulit vetäytyy vastustaan vanhalla kliseellä; emme muista mitään, katoamme tarvittaessa kuukausiksi jne.
Suomessa kepu, etenkin kepu on harrastanut likaista politiikkaa läpi historiansa alusta tähän päivään asti. Tämän päivän tuppeen sahatut puupäät eivät ole parantaneet tapojaan sitten oppi-isänsä ajoista millään tavoin vaan ryhtyvät likaisiin puuhiinsa yrityksessään kaataa maan laillisen hallituksen ja jopa oman puolueensakeinoja kaihtamatta
Rajala, Tytti Isohookana, Paavo Väyrynen jne jne jne.... Ja lukemattomat maataloustuki huijaukset, varmaan loppusumma huitelee miljardien korvilla...
ei naurattanut. Nauroin surkealle yritykselle
Yle harjoitti niljakasta mielikuvajournalismia
Matti Vanhanen oli keskiviikkona helpottunut Ylen lisätiedoista.
Kuva: Jari Laukkanen”Eikä tämä mielikuva syntynyt vahingossa vaan se luotiin aivan tarkoituksella.”
Eräs Suomenmaan lukija valitteli minulle keskiviikkona, ettei voi seurata enää jumalanpalveluksia radiosta. Ihmettelin syytä.
–No kun ne tulee siltä epäluotettavan Yleisradion kanavalta.
Vitsiksi tarkoitetussa letkautuksessa on totta toinen puoli. Se kuvaa tällä hetkellä monien keskustalaisten tuntoja Yleisradion Silminnäkijä-ohjelmasta syntyneen mylläkän keskellä.
Ohjelma jää journalismin historiaan. Siksi kannattaa vielä kerrata, mitä siinä tarkkaan ottaen sanottiin nykyisen pääministerin Matti Vanhasen taloprojektista 1990-luvulla, jolloin Vanhanen toimi nuorille asuntoja tarjoavan Nuorisosäätiön puheenjohtajana. Sitaatti:
"Törmäämme äärimmäisen arkaluontoiseen asiaan, jonka varmentaminen vie vuoden. Saamme lausunnon, jonka mukaan Vanhaset eivät ole itse maksaneet kaikkia rakennustarvikelaskujaan. Pätevä näyttö löytyy Vanhasten saamasta, varsin kalliista rakennustarvike-erästä, jonka maksoi Nuorisosäätiölle kerrostaloja urakoiva rakennusliike. Toimen nimenomainen tarkoitus oli edesauttaa yrityksen jatkohankkeita säätiön tulevissa kohteissa. Ja tässä Vanhanen säätiön puheenjohtajana oli keskeisessä asemassa. Rakennusliikkeen maksama materiaalilasku liitettiin käynnissä olevan työmaan menoihin."
Ohjelma lähetettiin myöhään maanantai-iltana mutta se oli nähtävästi syötetty etukäteen iltapäivälehdille niin, että ne saattoivat repäistä otsikoita heti tiistaina. Muu media yhtyi kuoroon saman tien.
Vanhasta epäiltiin lahjuksista. Se tietäisi pääministerin eroa, oli juttu juridisesti vanhentunut tai ei.
Mutta kas kummaa, kun lukee tarkkaan tuon yllä olevan sitaatin, huomaa, että siinähän ei syytetty Vanhasta mistään. Väitettiin vain, että Vanhaset eivät itse maksaneet kaikkia rakennustarvikelaskujaan. Joku rakennusliike oli maksanut jonkun erän siinä toivossa, että saisi urakoita Nuorisosäätiöltä.
Tiesikö Vanhanen järjestelystä? Esittikö liike Vanhaselle, että saat tällaista tavaraa jos me saamme urakoita? Esittikö Vanhanen liikkeelle, että mitäs jos vähän koplattaisiin?
Nämä ovat Vanhasen aseman arvioinnin kannalta ydinkysymyksiä, mutta mihinkään niistä Yle ei ohjelmassaan vastannut. Jutun nerokkuus ja niljakkuus perustuukin juuri tähän. Se loi mielikuvan, että Vanhanen oli syyllistynyt rikolliseen toimintaan. Eikä tämä mielikuva syntynyt vahingossa vaan se luotiin aivan tarkoituksella.
Jos Vanhanen lähtee käräjille, ohjelman tekijät vastaavat viattomalla naamalla, että eihän me mitään väitetty. Kuten ohjelman tuottaja Hannele Valkeeniemi vastasi Uuden Suomen kysymykseen, ottiko Vanhanen lahjuksia:
”Ei me oteta siihen mitään kantaa. Me ei sanottu niin eikä tulla sanomaankaan.”
Ja kun tuottajalta tiukattiin, tekikö Vanhanen jonkun rikkeen, vastaus kuuluu:
”Ei se ole meidän asia kertoa.”
Uusi Suomi yritti vielä kerran kysymällä, että mitä Vanhanen sitten teki:
”Ei kuulu meidän tehtäviimme, Silminnäkijän tehtäviin arvioida, mitä Vanhanen teki.”
Yleisradio antoi keskiviikkona vielä kirjallisen tiedotteen, joka vahvistaa tuottajan puheet. Tiedote ei valaise millään tavalla Vanhasen roolia asiassa, vaan siinä pyöritellään vain jonkun rakennustarvikelaskun kulkua jonkun nimeltä mainitsemattoman rakennusliikkeen sisällä. Sen verran siitä saattoi päätellä, että lasku oli mennyt eri osoitteeseen kuin tavara.
Ja saatiinhan sellainenkin tieto, että kyse oli ”korkealaatuisesta erikoishöylätystä puutavarasta” eikä Vanhasen epäilemästä tavarasta. Vanhanen oli nimittäin hiukan epävarma siitä, oliko hän saanut laskua kirjahyllyn tekoon tarvitusta tuppeensahatusta laudasta.
Vanhanen oli keskiviikkona helpottunut Ylen lisätiedoista. Hänen talostaan kun ei Ylen kuvaamaa tavaraa löydy. Varmemmaksi vakuudeksi hän lupasi tehdä talossaan vielä julkisen katselmuksen asian varmistamiseksi.
Tässä voi kysellä myös Ylen tutkivan journalismin laadun perään.
Silminnäkijän mukaan asian varmentaminen oli vienyt vuoden. Koko tämän ajan Vanhasen talo on ollut myynnissä. Kunnon tutkiva journalisti olisi naamioitunut ostajaehdokkaaksi ja pyytänyt päästä katsomaan taloa. Sitten vain räpsimään taskukameralla kuvia todistusaineistoksi ohjelmaan. Päälle olisi voinut vielä dramaattisella juonnolla kertoa turvautumisesta poikkeuksellisiin tiedonhankintamenetelmiin asian yhteiskunnallisen tärkeyden vuoksi.
Vaan eipä tullut tällainen ohjelmantekijöiden mieleen. Siinä olisi tietysti tullut vastaan tämä tutkivan toimittajan ikuinen riski: moni skuuppi on kaatunut turhaan tarkistamiseen. Olisi saattanut selvitä sekin, että Vanhasen talo on kivitalo, jossa ei hirveästi puuta tarvita.
Timo Laaninen