Kepu ja Kokoomus

Säätiökikkailu seis!

Kun taloudellisia epäselvyyksiä ilmenee, siellä löytyy myös kokoomus ja sen edustajia. Kuinka voi olla mahdollista nämä kaksoisroolit kunnallispolitiikassa. Eli kunnanvaltuututettuna tai luottamusmiehenä ihminen voi olla päättämässä asioista jotka koskevat hänen omaa yritystään.

Miksi tämä hyväveli järjestelmä on sallittu Helsingissä.

Nuorisosäätiö, NCC, Skanska, Ray ja Ara ovat vuosikaudet pyörittäneet miljoonabusinesta jonka on selvästi hyödyttänyt poikkeuksellisella tavalla sekä Nuorisosäätiötä että rakennusliikkeitä. Nuorisosäätiön nuorisoasunnot on rakennettu tonteille, jotka NCC tai Skanska on ensin ostanut halvalla. Parin vuoden odottelun jälkeen tontit on myyty huomattavasti kalliimmalla Nuorisosäätiölle joka on vastavuoroisesti tilannut talojen rakennusurakat rakennusliikkeeltä kilpailuttamatta niitä.

Tontteja on hankittu myös vuokralle - Nuorisosäätiön hallituksen Kaj Hagelberg (kok) on samanaikaisesti myös istunut Kiinteistölautakunnassa. Kiinteistölautakunnan tehtävänä on päättää sosiaalisen asuntotuotannon vuokratonteista. Hagelbergin oma yritys on myös Hesarin mukaan tehnyt 15 kohteen hankesuunnittelun sekä toiminut useiden rakennushankkeitten palkattuna valvojana.

Talojen rakennuskuluihin on haettu sekä RAY:n avustusta että Aran korkotukea. Ohjelman mukaan säätiö on vuosittain tuottanut ylijäämää noin 760 000 € ja saanut Raylta samanaikaisesti yleisavustusta 950 000 € ennalla mainittujen talokohtaisten avustusten lisäksi. Kokonaisuudessaan RAY on tukenut Nuorisosäätiötä vuosien varrella yli 40 miljoonalla eurolla.

Näistä rahoista ja tästä toimintatavasta ovat vastanneet nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajina sekä Matti Vanhanen (kesk) että Antti Kaikkonen (kesk) jotka molemmat ovat saaneet nuorisosäätiöltä suoraa myös vaaliavustuksia henkilökohtaisten vaalikampanjoittensa rahoittamiseen. On täysin saivartelua esittää väitteitä ettei vaaliavustuksista olisi muka henkilökohtaista hyötyä poliitikoille. Kaikkosen kohdalla ohjelma esitti myös aika ison taloudellisen motiivin sille, miksi Kaikkonen ei eronnut Nuorisosäätiön hallituksesta vaan ainoastaan sen puheenjohtajan tehtävistä. Ohjelman mukaan Nuorisosäätiö maksaa hallituksen jäsenille 400 euron kuukausikorvausta ja lisäksi 300 euron kokouspalkkioita. Vertailun vuoksi mainittakoon että toimeentulotuen perusosa on 417 euroa kuussa.
165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

RaakaRepe kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu