Mikä uusi trendi tämä "teenkö ilmoituksen perheestä" on?
Ei voi auttaa, kysyä kuulumisia ja olla aidosti kiinnostunut mitä toiselle kuuluu tai miten heillä menee. Ei oteta selvää asioista vaan juorutaan vaan.
Mutta sitten kun oikeesti tapahtuu jotain niin silloin mennään piiloon. Silloin vallitsee "en halua sekaantua" paitsi tietysti taas selän takana.
Jos oikeasti epäilee että perheessä on vakavia ongelmia niin eihän sitä nyt täällä pidä pähkäillä ja kysyä toisten mielipidettä! Älyttömän huono itsetunto on ihmisellä joka pyytää toisten hyväksyntää auttamiseen (tai kyttäilyyn).
Sairasta Ulla Taalasmaa-meininkiä. Missä teidän aivot?
Ei voi auttaa, kysyä kuulumisia ja olla aidosti kiinnostunut mitä toiselle kuuluu tai miten heillä menee. Ei oteta selvää asioista vaan juorutaan vaan.
Mutta sitten kun oikeesti tapahtuu jotain niin silloin mennään piiloon. Silloin vallitsee "en halua sekaantua" paitsi tietysti taas selän takana.
Jos oikeasti epäilee että perheessä on vakavia ongelmia niin eihän sitä nyt täällä pidä pähkäillä ja kysyä toisten mielipidettä! Älyttömän huono itsetunto on ihmisellä joka pyytää toisten hyväksyntää auttamiseen (tai kyttäilyyn).
Sairasta Ulla Taalasmaa-meininkiä. Missä teidän aivot?
Vastaukset 4
Vanhimmat
kyseinen ihminen on kateellinen sille perheelle ja siksi haluu heille pahaa, tai hänellä on sairas mieli, tai muuten vaan ilkeyttään, kiva nähdä, kun toisten elämä suistuu täysin raiteiltaan! Sairasta.
Jos todella on huolissaan perheestä, autta heitä, eikä aiheuta lisää ongelmia toiselle. Tai nuo jutut ovat pelkkiä provoja.
Monasti ihmiset tekevät perättömiä ilmiantoja, koska heidän oma elämä on tylsää. Minusta ei saisi olla nimettömiä ilmiantoja, vaan asiat käsiteltäisiin nimellisinä, jotta tuollaiset perättömyydet loppuisivat, tai ilmoittaja saataisiin vastuuseen.
Kommentoin vastaavaa ilmiötä toiseen ketjuun mikä on nyt parhaassa vauhdissa tällä palstalla.
Olen ihmetellyt ja surrutkin nykyistä meininkiä, jossa toinen ihminen (naapuri, puolituttu, sukulainen, ystävä) koetaan niin etäisenä ettei voida ottaa huolenaiheita suoraan kasvotusten esiin. Eihän sitä kaikkea tarvitse aina suoraan möläyttää, vaan voi kysellä kautta rantain "mitä kuuluu" -henkisesti ja siitä edetä. Tai jos on kyse kiukkua herättäneestä asiasta, miettiä miten saisi viestin perille niin että kaikki säilyttävät kasvonsa.
Tehdään ilmoituksia ja toivotaan että JOKU MUU tulee hoitamaan ikävältä tuntuvan asian. Sama koskee paitsi näitä lastensuojelutapauksia, myös monia muita tilanteita. Suorastaan koominen oli Metro-ilmaisjakelulehden taannoinen tekstaripalsta, jossa annettiin tarkat tuntomerkit jatkuvasti väärinpysäköidystä autosta Helsingissa ja toivottiin omistajan siirtävän autonsa pois jottei "tarvitse hyppiä pusikoissa sitä väistäessään". Hei halloota halloo! Voisiko ko. tapauksessakin - jos ei naamallaan uskalla mennä asiasta sanomaan - laittaa vaikka viestilapun tuulilasiin. Mutta ei kai sitten. Nyt odotellaan josko auton omistaja huomaisi kainon toiveen jostain tekstaripalstalta.
Ja sitä voisin vielä kummastella että tällaisia ratkaisuja (teenkö lastensuojeluilmoituksen) pohditaan jonkun nettikeskustelun tuella. Sitten(kö?) toimitaan parin lauseen mittaisten kannanottojen perusteella, jotka ovat tulleet tilannetta täysin tuntemattomilta ihmisiltä, osa kommenteista voi olla vielä ihan kiusanteko-ym. mielessä kirjoitettuja. Tältä pohjalta sitten vedetään päätelmät että "juu, nytpä lähdenkin ilmoitusta tekemään".
Jospa meistä jokainen koittaisi välittää kanssakulkijoista hieman enemmän ja niin ne ikävätkin asiat hoituisi kunhan vaan rohkeutta ja yhteistyöhenkeä riittää.
olen itsekin miettinyt joitain kommentteja lukiessani.
Naapuri- ja ystäväapu kunniaan.
Itse olen oppinut asian; minulla oli hyvin hankala tilanne kotona, kaksi erityislasta ja voimat lopussa. Ette arvaa, miten hyvältä tuntui, kun yksi yö naapurin rouva tuli kysymään, että haluaisinko mennä heille nukkumaan, jos hän jäisi meille koliikkivauvaa hoitamaan. Ja suoraan sanoen, juuri silloin apu tuli oikealla hetkellä, ja oli varmasti kaikkein tehokkainta! Nykyään pyrin saamaan tämän kiertoon; minulle on ihan sama, vahdinko ulkona kolme vai viisi lasta. Minulle on ihan sama, teenkö ruokaa hiukan isomman satsin, että naapuri saa käydä lenkillä kerrankin rauhassa. Olen päässyt raskaimmista vuosista yli, ja nyt on voimavaroja auttaa muita. Ja sitäpaitsi, samalla saan itsekin hyödyn siitä, että muksuillamme on seuraa.