Hei! Asuntokuumeessani innostuin minulle uudesta asiasta, ASP-säästämisestä ja -lainasta. Olen jo 30-vuotias, mutta ehtisin vielä tämän vuoden puolella avata ASP-tilin. Ajatuksena olisi hankkia asunto hyvinkin pian, viimeistään ensi vuoden alussa. Jos nyt ajatellaan, että halauaisin 80 000 euron lainan, minun tulisi säästää 8000 euroa ennen lainan myöntämistä. Rahat tulee kuitenkin tallettaa vähintään kahdeksan vuosineljänneksen aikana, mikä tarkoittaa, että säästöajaksi tulee vähintään se parisen vuotta. Ajattelinkin, että homma kaatuu kohdallani tähän, olisi pitänyt avata ASP-tili pikkaisen aikaisemmin. Mutta törmäsin netissä seuraavanlaiseen tietoon:
"Voit hankkia asunnon, kun vähintään puolet ASP-sopimuksesi mukaisista talletuseristä on talletettu.
Tarvitsemastasi väliaikaisesta rahoituksesta sinun on sovittava pankin kanssa erikseen."
Miksi tuo lause ei aukea minulle?? Ei kai tämä taivaan tähden voi tarkoittaa, että voisin ostaa asunnon, kun 4000 euroa on kasassa? Tuossa tapauksessa olisi täysin realistista, että tallettaisin tämän vuoden puolella 3000 euroa ja heti tammikuussa 1000 euroa ASP-tilille. Tämänkö jälkeen pankin kanssa sovittaisiin väliaikaisrahoituksesta? Sitten jatkaisin kuitenkin ASP-säästämistä niin kauan, että olisin saanut vähintään tuon kahdeksan talletuskertaa täyteen. Vai tarkoittaako tuo "vähintään puolet ASP-sopimuksesi mukaisista talletuseristä" neljää talletuskertaa? Jos olet perillä tästä asiasta, valaisepa minua tyhmää ja kokematonta! Toki olen menossa mitä pikimmiten asiantuntijan pakeille, mutta periaatteessa kiinnostaa ajatusten vaihto aiheesta jo ennen tätä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
"Vai tarkoittaako tuo "vähintään puolet ASP-sopimuksesi mukaisista talletuseristä" neljää talletuskertaa?"
Se tarkoittaa juuri tuota. Eli vähintään neljä talletusta tarvitaan ennekuin voi lainaa ottaa. Ja talletukset pitää olla eri kvartaaleilla, joten nopeimmillaan neljä peräkkäistä, eli vuosi tuossa menee. Koska talletuksen voi tehdä mihin aikaan tahansa kvartaalin aikana, niin optimoimalla hieman yli puolikin vuotta riittää seuraavasti:
1. talletus Syyskuun 30.pv (Q3/2009)
2. talletus lokakuun 1.pv (Q4/2009)
3. talletus tammikuun 1.pv (Q1/2010)
4. talletus huhtikuun 1.pv (Q2/2010)
Näin tuo neljä talletusta tulee täyteen puolessa vuodessa. Valitettavasti missasit juuri tuon Q3-kvartaalin, joten tapauksessasi aikaisin laina-ajankohta on nyt Q3/2010 alku, eli 1.7.2010.
Tämä auttoi paljon, ei tarvitse nyt viikonloppua potea päänsärkyä (-; Tosiaan, kun olisin ollut vain hieman aikaisemmin liikenteessä, olisin jouduttanut asunnon ostoa. Nyt pitää vain päättää, alkaako ASP-säästäjäksi ja sietää asuntokuumetta vai hakeeko perinteisen asuntolainan.
Iso tapaus on jo, että edes harkitset säästämistä. Säästä ihmeessä, se ei ole koskaan huono vaihtoehto. Sanoo Kyhälät sun muut välittäjät mitä paskaa tahansa, luultavasti vuosden päästä näihin aikoihin alkaa hinnatkin oikeasti olemaan laskusuunnassa. Eli säästöä myös sitä kautta.
Hyvä pointti tuo. Nyt harmittaakin, että olen kaiken säästämisen, osakkeiden ym. suhteen ollut aina todella nihkeä. Raha-asiat eivät vain ole kiinnostaneet tarpeeksi, ajatukset on olleet aivan muissa kiinnostuksen kohteissa.
Mutta nyt olen kallistumassa kuitenkin tähän ASP-säästämiseen ainaskin nyt sinne ensi kesään saakka. Voipihan olla, että hinnat lähtee laskuun, ja se valtion 3000 euron palkkiokaan ei tunnu yhtään pöhkömältä (-;