Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

VIHJERIVI

7 Mainz 05-Hoffenheim 1 4,00 26% **
Mainz on tunnettu erittäin hyvänä kotijoukkueena, tällä kaudella kotona on kaatunut jo Bayern München. Hoffenheim on aloittanut kauden yhtä väkevästi kuin vuosi takaperin, ja joukkueella cup mukaan lukien on alla viisi voittoa putkeen. Nyt joukkueelta on loukkaantumisen vuoksi sivussa sarjan parhaimpiin lukeutuva, erittäin tärkeä puolustaja Josip Simunic. Mainzin saumoja on tällä kertaa hitusen aliarvioitu.

20 D-Team-K-Vantaa 2 2,85 37% **
Sarjan kärkiottelussa en saa mitenkään D-Teamia suuremmaksi suosikiksi, sillä joukkue ei kuulu materiaaliltaan sarjan piikkipaikalle. Jyväskyläläiset eivät ole hävinneet vielä kertaakaan. Kiekko-Vantaa vahvistui tälle kaudelle ja nousi kertaheitolla Sportin kovaksi haastajaksi. Lohipaidoilla on alla kolmen ottelun voittoputki, lisäksi joukkue voitti D-Teamin viime kaudella molemmilla kerroilla vieraissa. Carlo Grünnin ja George Nistas ovat todella kuumia pelaajia ja vaikea pysäyttää.

29 Bolton-Tottenham 1 3,80 29% *** S
Bolton on parantanut otteitaan viime viikkoina merkittävästi, ja viime viikon voitto Birminghamin vieraana nostatti itseluottamusta entisestään. Trotters on erittäin vahva erikoistilannejoukkue, ja samaan aikaan Tottenham on usein sivuvapareissa sekä kulmissa hankaluuksissa. Spursin murskavoittoon Burnleystä ylireagoidaan. Vierailta ovat edelleen sivussa Luka Modric, Jonathan Woodgate sekä Ledley King – myös Jermaine Defoen sekä Roman Pavljutshenkon pelaaminen on epävarmaa.

81 Siena-Livorno 2 4,20 25% **
Toscanan derbyssä vastakkain ovat kaksi heikosti kautensa aloittanutta ja tasavahvaa joukkuetta. Livorno pelasi viimeksi hyvin, mutta hävisi Fiorentinalle kyseenalaisella rankkarilla. Siena ei ole Serie A:ssa kyennyt vielä koskaan voittamaan Livornoa kotikentällään, lisäksi joukkueen vahvuudesta ovat sivussa Daniel Ficagna sekä mahdollisesti myös tärkeä laitapakki Cristiano del Grosso. Vieraiden saumat ovat kerrointa paremmat.

94 FC Inter-HJK 1 3,85 27% ** S
Ilkeältä tuntuu pelata viikosta toiseen kuumaa HJK:ta vastaan, mutta kertoimissa ylireagoidaan toistuvasti Klubin motivaatioetuun. Inter on hetkeen kovempi vastus, ja joukkue on hyvässä vireessä. Turkulaisten hyökkäys on Mika Ojalan johdolla vaarallinen ja se pystyy painostamaan HJK:n alakerran virheisiin, joita linja ei viime peleissä ole tehnyt kauden alun tapaan. Yllätyksen mahdollisuus on olemassa.

110 Toulouse-Lorient 2 4,70 22% **
Joukkueet ovat materiaaliltaan liki tasavahvat, mutta Toulouse on aloittanut kauden hieman ailahdellen. Toulouse pelasi vielä torstai-iltana Eurooppa-liigaa, joten Lorient pääsee peliin tuoreemmalla jalalla. Vierailla on alla PSG-tasuri ja kolme tappiotonta ottelua. Luvassa on todennäköisesti varsin vähämaalinen ottelu, sillä molempien puolustukset ovat toimineet hyvin alkukauden aikana.

Kopsut.
20 D-Team-K-Vantaa 2 2,85 **
43%-20%-37%

81 Siena-Livorno 2 4,20 **
43%-32%-25%

Tuplan kertoimeksi saadaan hulppea 11,97.

Singlenä pelattavat kohteet kannattaa pelata sinkkuna. Vihjatut kohteet on fiksua pelata myös tuplajärjestelmänä.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1. Bolton – Tottenham 1X
2. Burnley – Birmingham X
3. Hull – Wigan 1X
4. Wolves – Portsmouth X2
5. Barnsley – Ipswich 12
6. Crystal P – Blackpool 1
7. Derby – Sheff. W 1
8. Newcastle - Bristol C 1X
9. P`borough – Nottingham 1
10. Reading – M`borough 2
11. Sheff. U – Doncaster 1
12. Swansea – QPR 12
13. Watford – Cardiff X2

Vakiossa bonuskierros ja haastava kuponki

Ekstrarahaa on viikon vakiossa jaossa yli 200 000 euroa. Todellista jättipottia lähdetään jahtaamaan lukuisilla ohipeleillä – vihjerivistä putoavat Wiganin, Wolvesin sekä Watfordin voitot.

Kohteessa kaksi otetaan kupongille harvinainen varma risti, kun Burnley ja Birmingham iskevät yhteen. Valioliigaan tasuriprosentti on ollut alkukaudesta huikean pieni, mutta pitkässä sarjassa tuollaiset poikkeamat tasoittuvat. Tässä kohtaa on erittäin hyvä mahdollisuus päätyä tasapeliin ja korjata tuota tilastoa. Birmingham on erittäin vähämaalinen joukkue ja lähtee varmasti hakemaan ottelusta lähinnä pistejakoa. Joukkueen vahvuus on ehdottomasti puolustuksessa, ja vaikka Brum kärsiikin loukkaantumissumasta, on se materiaaliltaan vieraita vahvempi.

Burnleyn kausi on ollut kovin kaksijakoinen. Clarets on voittanut kaikki kotipelinsä ja hävinnyt vierasottelunsa. Tuo saldo hämää hieman, ja joukkueella on ollut etenkin kotipeleissään myös hyvää onnea. On vain ajan kysymys, milloin kotihurmos laantuu ja Burnley palaa tasolleen. Lauantaina Chris McCann sekä Martin Peterson ovat loukkaantuneina sivussa kotijoukkueen vahvuudesta.

Kysessä on kahden hyvin tasaväkisen joukkueen erittäin vähämaalinen ja tiukka vääntö, jossa tasapelin todennäköisyys on poikkeuksellisen korkea – tasuri toteutuu lähes kerran kolmesta. Luotetaan ristiin ja otetaan se rohkeasti jopa varmaksi. Joukkueiden kaksi edellistä kohtaamista ovat kummatkin päättyneet pistejakoon...

Tiikereillä tilille

Kolmoskohteessa peliprosentit ovat menneet päin honkia, kun Hull isännöi Wigania. Hullin kausi on alkanut odotetun heikosti, mutta alla on kuitenkin voitto ja tasuri seitsemästä pelistä. Materiaaliltaan Tiikerit on sarjan heikoimpia, minkä edellinen tukkapölly Livepoolin vieraana hyvin osoitti – takkiin tuli tylysti 1-6.

Vakiokansa on reagoinut tässä kohtaa todella voimakkaasti Wiganin superyllätysvoittoon Chelseasta. Petr Cechin punainen tasoitti tilannetta viikko sitten todella reippaasti. Wiganin ongelmat eivät ole poistuneet mihinkään – hyökkäyspeli on tehotonta ja puolustus vuotaa ajoittain kuin seula. Nyt Laticsin pitäisi pystyä hallitsemaan peliä, eikä pelkästään keskittyä puolustustaisteluun – helpommin sanottu kuin tehty.

Otteluun lähdetään käytännössä tasabuukista, joten peliprosentit ovat heittäneet häränpyllyä – kakkosta on pelattu lähes 50 prosentin edestä, liki viisitoista pinnaa liikaa. Yksiristi on siis kohteeseen enemmän kuin kohdallaan. Se toteutuu lähes kaksi kertaa kolmesta ja tuo osuessaan oivan lisän voittopottiin.

Pompey pommina

Neloskohteessa on tarjolla maistuva ohipeli, kun Wolves kohtaa sarjan jumbojoukkue Portsmouthin. Tässäkin kohtaa kyseessä on ennakkoon erittäin tasaisesta ja varmasti myös vähämaalisesta väännöstä, joten Wolvesin peliprosentit ovat täysin järjettömät. Pompey on tuloksista huolimatta kamppaillut kauden alun otteluissaan varsin kelvollisesti ja olisi ansainnut myös viime viikonlopun Everton-ottelusta vähintään tasapelin. Joukkueen voitoton saldo ei kerro aivan koko totuutta sen iskukyvystä, vaikka voittaminen tällä haavaa Paul Hartin miehistölle todella hankalaa onkin. Potentiaalia on tuloksia enemmän.

Wolvesin riesana ovat olleet puolustusvirheet, jotka maksoivat susille myös pisteet Sunderlandin vieraana viime sunnuntaina. Lauantainen ottelu on jo erittäin tärkeä putoamiskamppailua ajatellen, eikä Wolves ole joukkueista oleellisesti parempi. Maalin susille tällä kaudella iskenyt Richard Stearman on ottelusta poissa alaraajavamman vuoksi.

Joukkueiden kahdeksasta aiemmasta kohtaamisesta Wolverhampton on onnistunut voittamaan ainoastaan yhden. Kotijoukkue vie pelin vain hieman yli neljä kertaa kymmenestä, kun vakiokansa on paukuttanut ykköselle pelimerkkejä liki 70 prosentin edestä. Risti ja kakkonen ovat saaneet naurettavan pienet peliprosentit, joten järkipelaajan ratkaisu on selvä - lisäksi ohipeli ykkösestä maistuu ennakkoon makealta.

Pässit päällikkönä

Kohteesta seitsemän löytyy oikein merkattu kotivoitto, joka kelpaa varmaksi. Derby saa kotikentälleen vastaansa Sheffield Wednesdayn paikallishenkeä tihkuvassa mittelössä. Pässien alkukausi on sujunut kangerrellen. Viikkopelissä joukke kärsi todellisen selkäsaunan Cardiffin vieraana, joka niittasi taululle tylyt 6-1 -lukemat. Tällaisen murskatappion seuraamus on usein se, että seuraavaan peliin joukkue tulee todella vihaisena, puolustuspeli prioriteettina ja valmiina näyttämään faneille, että kyseinen kylvetys oli puhdas vahinko. Derby hoiteli kuitenkin jo viime viikonloppuna Bristol Cityn kotonaan 1-0 kelvollisten otteiden jälkeen. Nyt pelaajilla on kasvojen pesun paikka.

Sheffieldin kakkosjoukkue on voittanut viidestä viimeisestään vain yhden ottelun, viikolla joukkue tasasi pisteet Crystal Palacen kanssa. Weds ei ole missään nimessä materiaaliltaan kotijoukkuetta kummoisempi nippu. Pöllöt on myös usein ollut hankaluuksissa reissupeleissään.

Kotivoitto toteutuu noin 45-prosenttisella arviolla, joten se on likimain oikein pelattu. Hankalalla kierroksella tällaiset kotisuosikit kelpaavat piikiksi.

Peterborough on ”Posh”

Yhdeksänteen kohteeseen merkataan todella rohkea ykköspiikki, kun sarjanousija Peterborough mittaa tasonsa Nottinghamia vastaan. Kotijoukkueen kausi on alkanut odotettua nihkeämmin, sillä joukkueen pitäisi pystyä alempaan keskikastiin. Joka tapauksessa, nousijajoukkueet keräävät valtaosan pisteistä kotikentältään, eikä Peterborough ole tässä suhteessa poikkeus. Viikolla joukkue kuitenkin hävisi kotonaan Plymouthille 1-2 luotuaan voittoonkin tarvittavat maalipaikat. Puolustuksen virheet ja lahjamaalit maksoivat jälleen pisteet. Hyökkäyspeliin syvyyttä tuo jatkossa Englannin nuorten maajoukkuemies, laituri Danny Rose, joka saapui viikolla Tottenhamista lainapestillä.

Nottingham ei myöskään ole pelannut syyskaudella odotusten mukaisesti, sillä joukkuetta odoteltiin jopa nousukarsintapaikoille. Nyt Forestilla on alla kaksi voittoa, mutta vastassa ovat olleet suhteellisen köykäiset Scunthorpe sekä Plymouth. Nottighamilla on ollut erityisesti vieraspeleissään suuria vaikeuksia kääntää tasaisia otteluita voitoiksi ja maalinteossa on ollut pahoja ongelmia. Joukkueen loukkaantumisesta kärsinyt vanha kärkitähti Robert Earnshaw ei kyennyt vielä pelaamaan viikolla ja saattaa jatkaa edelleen vaihtopenkillä.

Otteluun lähdetään lähestulkoon tasabuukista eli molempien joukkueiden voittojen todennäköisyydet ovat lähes yhtä suuret. Kotijoukkuetta on kuitenkin raksittu vain 25 pinnan edestä, joten tällä kertaa Peterboroughista otetaan rohkea varma. Luotetaan Duncan Fergusonin poppoon löytävän voittotahdin vähitellen. Toki, jos pelimerkkejä piisaa, ei ristivarmistus olisi lainkaan paha ratkaisu.

Hornetit hoipertelee

Kupongin viimeisessä kohteessa on tarjolla niin ikään maukas ohitus. Watford on aloittanut kauden tuloksellisesti hyvin, mutta on kohdannut pääasiassa vain sarjataulukon loppupään joukkueita. Viikolla se pelasi Coventryn kanssa ja onnistui munaamaan 2-1 johdon 2-3 -tappioksi ottelun lopulla. Hornetit ovat erittäin epävarmoja puolustuspäässä, kuten viime vuosina on nähty, ja on ottelussa vain marginaalinen suosikki. Lisäksi rahavaikeuksissa oleva joukkue on ollut odottamattomissa vaikeuksissa erityisesti kotikentällään. Nyt alla on kolme voitotonta ottelua.

Cardiff on eittämättä pelannut erittäin huonosti viime viikot, mutta joukkue korjasi kurssinsa upealla 6-1 -voitolla Derbystä viikkopelissä. Tämä toi taatusti itseluottamuksen takaisin, ja Cardiff lähteekin peliin aivan uudella asenteella. Potentiaalia walesilaisilla on sarjan ylempään keskikastiin saakka, joten sijoitus viidentenä on joukkueen tasoon nähden aivan oikeutettu.

Kaksi edellistä kohtaamista Watfordin isäntänä ovat päättyneet pistejakoon. Hornettien voiton todennäköisyys jää alle 40 prosentin, joten kotivoiton pelipinnat ovat kohonneet aivan liian korkeiksi. Ristikaksi on erittäin maistuva idea ja tuo osuessaan muhkean lisän mahdolliseen voittopottiin.

Bonuskierroksella vihjeriviin satsataan yksi vaihtomerkkiä normaalia enemmän.

1. Bolton - Tottenham

X 2
2. Burnley - Birginham
1 X
3. Hull - Wigan

2
4. Wolverhampton - Portsmouth
1
5. Barnsley - Ipswich
1
6. Crystal P - Blackpool
1 X
7. Derby - Sheffield W
1
8. Newcastle - Bristol City
1
9. Peterborough - Nottingham
1 X
10. Reading - Middlesbrough
1 2
11. Sheffield U - Doncaster
1
12. Swansea - QPR
X 2
13. Watford - Cardiff
X 2

Järjestelmärivi, hinta 32€
15392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ihan mielenkiintoinen tilanne Interillä. Jos voittaa, niin saattaa pelata toisen turkulaisjoukkueen TPS:n mestariksi. Toisaalta tappiolla HJK olisi vahvoilla. Haluaako Interin pelaajat kuulla ja seurata TPS:n mestaruushuumaa? Ehkä joku turkulainen voisi ottaa kantaa tähän, että millainen on turkulaisjoukkueiden välinen hegemonia siellä länsirannikolla. Ilkutaanko toisen tappioita vai kannustetaanko rehdisti?

Äänestä
  • Romaani taas. Kauhee jysäri.

    Äänestä

  • Bile-ile. kirjoitti:

    Romaani taas. Kauhee jysäri.

    Veikkauksen nettisivuilla. Sanasta sanaan samaa tekstiä. Siis tuo vakiovihje.

    Äänestä

  • safadfawef kirjoitti:

    Veikkauksen nettisivuilla. Sanasta sanaan samaa tekstiä. Siis tuo vakiovihje.

    Älä puusilmä. Teit universaalin paljastuksen. Nousiko itsetunto ? Siellähän lukee kopsut ! Älä lue hanurilla

    Äänestä

  • turkkilaiset ei vihaa kuin koko muuta suomea

    Äänestä

Hoffenheim saattaa olla syksyn nousujoukkue, koska käsittämätön maalitykki Vedad Ibisevic palasi pitkän loukkaantumisen jälkeen kentille. Viime kaudella komeettajoukkue johti pitkään sarjaa kun Ibisevic oli takonut viidellä ensimmäisellä kierroksella jotain 15 maalia. Nyt Ibisevic palasi pitkästä aikaa kentälle ja viime pelissä teki heti 3 maalia! Jumalauta mikä jätkä... Mutta voihan tuo Mainz silti voittaa...

Äänestä
  • FSV Mainz 05-TSG 1899 Hoffenheim (Tulosarvio 0-2) 20 % 28 % 52 % (2)
    Tulosarvio voi olla liian optimistinen. Moi.

    Äänestä

kauanko menee kun joku Unto heittää, ettei varmaan oo sun omaa tekstiä. Moi.
Varmat silakat.
29 Bolton - Tottenham 2 1,75 16:55 Ei alkanut
58 St-Etienne - Bordeaux 2 1,75 19:55 Ei alkanut
Rysäysyritykset.
20 D Team - K-Vantaa 2 2,85 16:55 Ei alkanut
27 Linköping - Rögle 2 4,35 16:55 Ei alkanut
41 Swansea - QPR 2 2,65 16:55 Ei alkanut
50 Happee - SPV 1 3,25 18:25 Ei alkanut
Spurs lauantain varmana.

Lauantain lista toi mukanaan muutaman hyvän kohteen, mutta altavastaajia pelatessa on syytä pitää panokset kurissa. Täydellistä osumasadetta tuskin on tulossa, mutta parin altavastaajan yllätysvoitto toisi kassaan jo mukavasti täytettä.

Kohde 20. Mestiksen kaksi tällä hetkellä parasta joukkuetta kohtaavat. Jyväskyläläiset eivät ole toistaiseki hävinnyt vielä otteluakaan ja 17 pistettä oikeuttaa Mestiksen piikkipaikalle. Vantaalaiset ovat sijalla kaksi vain pisteen perässä, taskussa yksi JA-häviö. D-Teamin mahdollisista JYP-avuista ei vihjettä kirjoitettaessa ole tietoja, mutta K-Vantaa on lähtökohtaisesti hieman kotijoukkuetta parempi. D-Teamin kaltaisilla nuorilla joukkueilla on tapana hiipua hieman kauden loppua kohti ja tilastotappionkin on tultava jossain vaiheessa. K-Vantaa on tällä hetkellä varmin joka siihen pystyy.

Kohde 29. Alkukaudesta Valioliigassa loistavia otteita esittäny Tottenham toimii lauantain varmana. Kotijoukkue Bolton on voittanut vain yhden kotiottelun tällä kaudella ja Tottenhamin tasoista ryhmää vastaan lisää tuskin on tulossa. Spurs on iskeny kahdessa viimeisessä ottelussa yhteensä 10 maalia ja päästänyt omiin vain yhden. Tämän kauden ainoat tappiot se on kärsinyt kivenkoville Chelsealle ja Man Utd:lle.

Äänestä

Ei oon omaa ?

Äänestä

kuunnella ? ei oo oma?

Äänestä

1899 Hoffenheim K-Vantaa Tottenham Sheff. U Bordeaux.

Äänestä

Ei tarvi heti alkaa elvisteleen siinä, Jami! Hoffenheim nousee vielä.

Äänestä

Niuvanniemen hoitsu sanoi että pelit on pahasta.

Äänestä

Tottenham maaleja.

Äänestä

Pistin 20 centin panoksella hasarditulosvetoja oikein kunnolla.1-6 Nollaan kumpaakin suuntaan. Tasurit 7-7:ään saakka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jami, kirjoitti:

7 Mainz 05-Hoffenheim 1 4,00 26% **
Mainz on tunnettu erittäin hyvänä kotijoukkueena, tällä kaudella kotona on kaatunut jo Bayern München. Hoffenheim on aloittanut kauden yhtä väkevästi kuin vuosi takaperin, ja joukkueella cup mukaan lukien on alla viisi voittoa putkeen. Nyt joukkueelta on loukkaantumisen vuoksi sivussa sarjan parhaimpiin lukeutuva, erittäin tärkeä puolustaja Josip Simunic. Mainzin saumoja on tällä kertaa hitusen aliarvioitu.

20 D-Team-K-Vantaa 2 2,85 37% **
Sarjan kärkiottelussa en saa mitenkään D-Teamia suuremmaksi suosikiksi, sillä joukkue ei kuulu materiaaliltaan sarjan piikkipaikalle. Jyväskyläläiset eivät ole hävinneet vielä kertaakaan. Kiekko-Vantaa vahvistui tälle kaudelle ja nousi kertaheitolla Sportin kovaksi haastajaksi. Lohipaidoilla on alla kolmen ottelun voittoputki, lisäksi joukkue voitti D-Teamin viime kaudella molemmilla kerroilla vieraissa. Carlo Grünnin ja George Nistas ovat todella kuumia pelaajia ja vaikea pysäyttää.

29 Bolton-Tottenham 1 3,80 29% *** S
Bolton on parantanut otteitaan viime viikkoina merkittävästi, ja viime viikon voitto Birminghamin vieraana nostatti itseluottamusta entisestään. Trotters on erittäin vahva erikoistilannejoukkue, ja samaan aikaan Tottenham on usein sivuvapareissa sekä kulmissa hankaluuksissa. Spursin murskavoittoon Burnleystä ylireagoidaan. Vierailta ovat edelleen sivussa Luka Modric, Jonathan Woodgate sekä Ledley King – myös Jermaine Defoen sekä Roman Pavljutshenkon pelaaminen on epävarmaa.

81 Siena-Livorno 2 4,20 25% **
Toscanan derbyssä vastakkain ovat kaksi heikosti kautensa aloittanutta ja tasavahvaa joukkuetta. Livorno pelasi viimeksi hyvin, mutta hävisi Fiorentinalle kyseenalaisella rankkarilla. Siena ei ole Serie A:ssa kyennyt vielä koskaan voittamaan Livornoa kotikentällään, lisäksi joukkueen vahvuudesta ovat sivussa Daniel Ficagna sekä mahdollisesti myös tärkeä laitapakki Cristiano del Grosso. Vieraiden saumat ovat kerrointa paremmat.

94 FC Inter-HJK 1 3,85 27% ** S
Ilkeältä tuntuu pelata viikosta toiseen kuumaa HJK:ta vastaan, mutta kertoimissa ylireagoidaan toistuvasti Klubin motivaatioetuun. Inter on hetkeen kovempi vastus, ja joukkue on hyvässä vireessä. Turkulaisten hyökkäys on Mika Ojalan johdolla vaarallinen ja se pystyy painostamaan HJK:n alakerran virheisiin, joita linja ei viime peleissä ole tehnyt kauden alun tapaan. Yllätyksen mahdollisuus on olemassa.

110 Toulouse-Lorient 2 4,70 22% **
Joukkueet ovat materiaaliltaan liki tasavahvat, mutta Toulouse on aloittanut kauden hieman ailahdellen. Toulouse pelasi vielä torstai-iltana Eurooppa-liigaa, joten Lorient pääsee peliin tuoreemmalla jalalla. Vierailla on alla PSG-tasuri ja kolme tappiotonta ottelua. Luvassa on todennäköisesti varsin vähämaalinen ottelu, sillä molempien puolustukset ovat toimineet hyvin alkukauden aikana.

Kopsut.
20 D-Team-K-Vantaa 2 2,85 **
43%-20%-37%

81 Siena-Livorno 2 4,20 **
43%-32%-25%

Tuplan kertoimeksi saadaan hulppea 11,97.

Singlenä pelattavat kohteet kannattaa pelata sinkkuna. Vihjatut kohteet on fiksua pelata myös tuplajärjestelmänä.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1. Bolton – Tottenham 1X
2. Burnley – Birmingham X
3. Hull – Wigan 1X
4. Wolves – Portsmouth X2
5. Barnsley – Ipswich 12
6. Crystal P – Blackpool 1
7. Derby – Sheff. W 1
8. Newcastle - Bristol C 1X
9. P`borough – Nottingham 1
10. Reading – M`borough 2
11. Sheff. U – Doncaster 1
12. Swansea – QPR 12
13. Watford – Cardiff X2

Vakiossa bonuskierros ja haastava kuponki

Ekstrarahaa on viikon vakiossa jaossa yli 200 000 euroa. Todellista jättipottia lähdetään jahtaamaan lukuisilla ohipeleillä – vihjerivistä putoavat Wiganin, Wolvesin sekä Watfordin voitot.

Kohteessa kaksi otetaan kupongille harvinainen varma risti, kun Burnley ja Birmingham iskevät yhteen. Valioliigaan tasuriprosentti on ollut alkukaudesta huikean pieni, mutta pitkässä sarjassa tuollaiset poikkeamat tasoittuvat. Tässä kohtaa on erittäin hyvä mahdollisuus päätyä tasapeliin ja korjata tuota tilastoa. Birmingham on erittäin vähämaalinen joukkue ja lähtee varmasti hakemaan ottelusta lähinnä pistejakoa. Joukkueen vahvuus on ehdottomasti puolustuksessa, ja vaikka Brum kärsiikin loukkaantumissumasta, on se materiaaliltaan vieraita vahvempi.

Burnleyn kausi on ollut kovin kaksijakoinen. Clarets on voittanut kaikki kotipelinsä ja hävinnyt vierasottelunsa. Tuo saldo hämää hieman, ja joukkueella on ollut etenkin kotipeleissään myös hyvää onnea. On vain ajan kysymys, milloin kotihurmos laantuu ja Burnley palaa tasolleen. Lauantaina Chris McCann sekä Martin Peterson ovat loukkaantuneina sivussa kotijoukkueen vahvuudesta.

Kysessä on kahden hyvin tasaväkisen joukkueen erittäin vähämaalinen ja tiukka vääntö, jossa tasapelin todennäköisyys on poikkeuksellisen korkea – tasuri toteutuu lähes kerran kolmesta. Luotetaan ristiin ja otetaan se rohkeasti jopa varmaksi. Joukkueiden kaksi edellistä kohtaamista ovat kummatkin päättyneet pistejakoon...

Tiikereillä tilille

Kolmoskohteessa peliprosentit ovat menneet päin honkia, kun Hull isännöi Wigania. Hullin kausi on alkanut odotetun heikosti, mutta alla on kuitenkin voitto ja tasuri seitsemästä pelistä. Materiaaliltaan Tiikerit on sarjan heikoimpia, minkä edellinen tukkapölly Livepoolin vieraana hyvin osoitti – takkiin tuli tylysti 1-6.

Vakiokansa on reagoinut tässä kohtaa todella voimakkaasti Wiganin superyllätysvoittoon Chelseasta. Petr Cechin punainen tasoitti tilannetta viikko sitten todella reippaasti. Wiganin ongelmat eivät ole poistuneet mihinkään – hyökkäyspeli on tehotonta ja puolustus vuotaa ajoittain kuin seula. Nyt Laticsin pitäisi pystyä hallitsemaan peliä, eikä pelkästään keskittyä puolustustaisteluun – helpommin sanottu kuin tehty.

Otteluun lähdetään käytännössä tasabuukista, joten peliprosentit ovat heittäneet häränpyllyä – kakkosta on pelattu lähes 50 prosentin edestä, liki viisitoista pinnaa liikaa. Yksiristi on siis kohteeseen enemmän kuin kohdallaan. Se toteutuu lähes kaksi kertaa kolmesta ja tuo osuessaan oivan lisän voittopottiin.

Pompey pommina

Neloskohteessa on tarjolla maistuva ohipeli, kun Wolves kohtaa sarjan jumbojoukkue Portsmouthin. Tässäkin kohtaa kyseessä on ennakkoon erittäin tasaisesta ja varmasti myös vähämaalisesta väännöstä, joten Wolvesin peliprosentit ovat täysin järjettömät. Pompey on tuloksista huolimatta kamppaillut kauden alun otteluissaan varsin kelvollisesti ja olisi ansainnut myös viime viikonlopun Everton-ottelusta vähintään tasapelin. Joukkueen voitoton saldo ei kerro aivan koko totuutta sen iskukyvystä, vaikka voittaminen tällä haavaa Paul Hartin miehistölle todella hankalaa onkin. Potentiaalia on tuloksia enemmän.

Wolvesin riesana ovat olleet puolustusvirheet, jotka maksoivat susille myös pisteet Sunderlandin vieraana viime sunnuntaina. Lauantainen ottelu on jo erittäin tärkeä putoamiskamppailua ajatellen, eikä Wolves ole joukkueista oleellisesti parempi. Maalin susille tällä kaudella iskenyt Richard Stearman on ottelusta poissa alaraajavamman vuoksi.

Joukkueiden kahdeksasta aiemmasta kohtaamisesta Wolverhampton on onnistunut voittamaan ainoastaan yhden. Kotijoukkue vie pelin vain hieman yli neljä kertaa kymmenestä, kun vakiokansa on paukuttanut ykköselle pelimerkkejä liki 70 prosentin edestä. Risti ja kakkonen ovat saaneet naurettavan pienet peliprosentit, joten järkipelaajan ratkaisu on selvä - lisäksi ohipeli ykkösestä maistuu ennakkoon makealta.

Pässit päällikkönä

Kohteesta seitsemän löytyy oikein merkattu kotivoitto, joka kelpaa varmaksi. Derby saa kotikentälleen vastaansa Sheffield Wednesdayn paikallishenkeä tihkuvassa mittelössä. Pässien alkukausi on sujunut kangerrellen. Viikkopelissä joukke kärsi todellisen selkäsaunan Cardiffin vieraana, joka niittasi taululle tylyt 6-1 -lukemat. Tällaisen murskatappion seuraamus on usein se, että seuraavaan peliin joukkue tulee todella vihaisena, puolustuspeli prioriteettina ja valmiina näyttämään faneille, että kyseinen kylvetys oli puhdas vahinko. Derby hoiteli kuitenkin jo viime viikonloppuna Bristol Cityn kotonaan 1-0 kelvollisten otteiden jälkeen. Nyt pelaajilla on kasvojen pesun paikka.

Sheffieldin kakkosjoukkue on voittanut viidestä viimeisestään vain yhden ottelun, viikolla joukkue tasasi pisteet Crystal Palacen kanssa. Weds ei ole missään nimessä materiaaliltaan kotijoukkuetta kummoisempi nippu. Pöllöt on myös usein ollut hankaluuksissa reissupeleissään.

Kotivoitto toteutuu noin 45-prosenttisella arviolla, joten se on likimain oikein pelattu. Hankalalla kierroksella tällaiset kotisuosikit kelpaavat piikiksi.

Peterborough on ”Posh”

Yhdeksänteen kohteeseen merkataan todella rohkea ykköspiikki, kun sarjanousija Peterborough mittaa tasonsa Nottinghamia vastaan. Kotijoukkueen kausi on alkanut odotettua nihkeämmin, sillä joukkueen pitäisi pystyä alempaan keskikastiin. Joka tapauksessa, nousijajoukkueet keräävät valtaosan pisteistä kotikentältään, eikä Peterborough ole tässä suhteessa poikkeus. Viikolla joukkue kuitenkin hävisi kotonaan Plymouthille 1-2 luotuaan voittoonkin tarvittavat maalipaikat. Puolustuksen virheet ja lahjamaalit maksoivat jälleen pisteet. Hyökkäyspeliin syvyyttä tuo jatkossa Englannin nuorten maajoukkuemies, laituri Danny Rose, joka saapui viikolla Tottenhamista lainapestillä.

Nottingham ei myöskään ole pelannut syyskaudella odotusten mukaisesti, sillä joukkuetta odoteltiin jopa nousukarsintapaikoille. Nyt Forestilla on alla kaksi voittoa, mutta vastassa ovat olleet suhteellisen köykäiset Scunthorpe sekä Plymouth. Nottighamilla on ollut erityisesti vieraspeleissään suuria vaikeuksia kääntää tasaisia otteluita voitoiksi ja maalinteossa on ollut pahoja ongelmia. Joukkueen loukkaantumisesta kärsinyt vanha kärkitähti Robert Earnshaw ei kyennyt vielä pelaamaan viikolla ja saattaa jatkaa edelleen vaihtopenkillä.

Otteluun lähdetään lähestulkoon tasabuukista eli molempien joukkueiden voittojen todennäköisyydet ovat lähes yhtä suuret. Kotijoukkuetta on kuitenkin raksittu vain 25 pinnan edestä, joten tällä kertaa Peterboroughista otetaan rohkea varma. Luotetaan Duncan Fergusonin poppoon löytävän voittotahdin vähitellen. Toki, jos pelimerkkejä piisaa, ei ristivarmistus olisi lainkaan paha ratkaisu.

Hornetit hoipertelee

Kupongin viimeisessä kohteessa on tarjolla niin ikään maukas ohitus. Watford on aloittanut kauden tuloksellisesti hyvin, mutta on kohdannut pääasiassa vain sarjataulukon loppupään joukkueita. Viikolla se pelasi Coventryn kanssa ja onnistui munaamaan 2-1 johdon 2-3 -tappioksi ottelun lopulla. Hornetit ovat erittäin epävarmoja puolustuspäässä, kuten viime vuosina on nähty, ja on ottelussa vain marginaalinen suosikki. Lisäksi rahavaikeuksissa oleva joukkue on ollut odottamattomissa vaikeuksissa erityisesti kotikentällään. Nyt alla on kolme voitotonta ottelua.

Cardiff on eittämättä pelannut erittäin huonosti viime viikot, mutta joukkue korjasi kurssinsa upealla 6-1 -voitolla Derbystä viikkopelissä. Tämä toi taatusti itseluottamuksen takaisin, ja Cardiff lähteekin peliin aivan uudella asenteella. Potentiaalia walesilaisilla on sarjan ylempään keskikastiin saakka, joten sijoitus viidentenä on joukkueen tasoon nähden aivan oikeutettu.

Kaksi edellistä kohtaamista Watfordin isäntänä ovat päättyneet pistejakoon. Hornettien voiton todennäköisyys jää alle 40 prosentin, joten kotivoiton pelipinnat ovat kohonneet aivan liian korkeiksi. Ristikaksi on erittäin maistuva idea ja tuo osuessaan muhkean lisän mahdolliseen voittopottiin.

Bonuskierroksella vihjeriviin satsataan yksi vaihtomerkkiä normaalia enemmän.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
1. Bolton - Tottenham

X 2
2. Burnley - Birginham
1 X
3. Hull - Wigan

2
4. Wolverhampton - Portsmouth
1
5. Barnsley - Ipswich
1
6. Crystal P - Blackpool
1 X
7. Derby - Sheffield W
1
8. Newcastle - Bristol City
1
9. Peterborough - Nottingham
1 X
10. Reading - Middlesbrough
1 2
11. Sheffield U - Doncaster
1
12. Swansea - QPR
X 2
13. Watford - Cardiff
X 2

Järjestelmärivi, hinta 32€

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu