Pohjoinen vs etelä

Haverisen Jokke

Olisin sitä mieltä että pohjoisessa pitäisi hirviluvat jakaa tyyliin seuroittain niinkuin suuressa osassa maata. Kuunnellut hämmästyksissään näitä valtion mailla kulkevia pyytömiehiä joille mieheen kahteen tai komeen annetaan yksi, kaksi tai kolme aikuista. Yleensä ei vasikoita. Yleisesti hirvikantaa säästellään 50-50 mutta miksi aina pohjoisen yksin pyytävät ei jahtaa vasoja? On kerrottu että ei ole vasoja. Mikä tutkimus sitten väittää pohjoisen hirvikantaa maan parhaimmaksi? Ei se kantakaan kasva pelkillä sonneilla ja maho lehmillä. Mutta isointa sonnia ja isointa siis aina yksinäistä lehmää nurin kun ei ole vasoja. Hmm.... Kai joku kertoo sitten että vasat kerääntyvät ennen jahtikautta tokaksi ja siirtyvät siperiaan ja joulukuun viimeinen päivä alkaa vaellus takaisin etsimään äitiä:) Ahneudella on tietty loppu niiden lihapainojenkin kanssa että kyllä se raja joskus eteen tulee kun vasatkin syntyy jo kymmen piikkisinä ja tappisarvetkin on ylivanhoja ja painoltaan "arviolta" 250kg ruho. Näitä arvio mulleja jos ahneesti ajatellaan saataisiin kahdella yhdeksänkymmetä kg.n vassulla enemmän sitä lihaa pakkaseen kun todelliset mullin painot liikkuu alle 150kg.ssa. No 6 aikuista ja 6 vassua olis jahdattavana plus pankkihirvet sekä pienemmät sorkkaeläimet et täällä se verotus on minun mielestäni tasaista kantaan nähden.
Yhtälailla lakiin voitaisiin sallia mahdollisuus pommittaa auton ikkunasta kun se japanin haukkuja on melkein yleisin koirarotu pohjoisen perällä. Ei muuten näy hirviä missään jahdissa mutta eka hirvijahtipäivänä sattu kävelemään siihen tienvarsi aukkoon:) Tietty määrä kun kantaa on vähennettävä ja työstähän se käy niin sama kai miten sen ampuu. Vai? Mielekkäämpää se tosin on rehdisti metältä kaataa mutta tehköön miten tykkää. Tää lähti kuuntelemaan koiran haukkua torniin nyt.

4

310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pohjoisen miäs

      Koira kiinni siinä tornin jalassa

    • jänkäjoonaa

      sulla on viestissäs niin monta virhettä ja pelkästä kateudesta syntynyttä mielensairautta, että en jaksa edes käydä niitä kaikkia läpi. Suosittelen sinullekkin tutustumista todelliseen maailmaan.

      • Riekkovaaran Rane

        vastaustasi. Miten voi olla kateellinen siitä kun toiset tuhoaa hirvikannan rakennetta??? Saattaisin olla kateellinen siinä tapauksessa jos en saisi grammaakaan lihaa pakkaseen syksyllä mutta ihan tarpeeksi parissakin hirvessä on sukulaisillekin jakaa. Että se siitä kateudesta. Omaa oksaahan sahaatte. Mutta turha sitten itkeä kun paska on housuissa meinaan tiedät varmaan mikä ahneen loppu on. Jos et viitsi edes tekstiä lukea niin älä ruikuta. Mielipiteet on siinä vaiheessa loppuun kaluttu jos pilkun paikkoja pitää nussia.


      • jänkäjoonaa
        Riekkovaaran Rane kirjoitti:

        vastaustasi. Miten voi olla kateellinen siitä kun toiset tuhoaa hirvikannan rakennetta??? Saattaisin olla kateellinen siinä tapauksessa jos en saisi grammaakaan lihaa pakkaseen syksyllä mutta ihan tarpeeksi parissakin hirvessä on sukulaisillekin jakaa. Että se siitä kateudesta. Omaa oksaahan sahaatte. Mutta turha sitten itkeä kun paska on housuissa meinaan tiedät varmaan mikä ahneen loppu on. Jos et viitsi edes tekstiä lukea niin älä ruikuta. Mielipiteet on siinä vaiheessa loppuun kaluttu jos pilkun paikkoja pitää nussia.

        Kuten sanottua, sulla on niin monta virhettä viestissäsi, että älä viitti lässyttää mitään kun et mitään mistään tiedä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2850
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2410
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2180
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      1992
    5. 167
      1828
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1826
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1726
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe