Tamperelainen Hebe-säätiö on tukenut Vasemmistonuorten toimintaa viime vuosina "joillakin tuhansilla euroilla" vuodessa. Vielä 2000-luvun alussa säätiö tuki Vasemmistonuorten toimintaa sadoilla tuhansilla euroilla. Tuki on mennyt vaalikampanjoinnin tukemiseen, se on ollut säätiön sääntöjen vastaista.
Urheiluopistosäätiö on tukenut Sdp:n vaaliehdokkaita kuten Tarja Halosta presidentinvaaleissa ja Jani Sievistä EU-vaaleissa.
Säätiön valtuuskunnan puheenjohtaja on valtiotieteen maisteri Paavo Lipponen. Valtuuskunnassa istuu myös Sdp:n kansanedustaja Eero Heinäluoma.
Urheiluopistosäätiön asiamies Yrjö-Olavi Aav kertoi Suomen tietotoimistolle, että säätiö on ostanut Sdp:ltä taidetta 10 000 eurolla. Sievistä tuettiin 1 400 eurolla osallistumalla tämän kampanjaseminaariin.
Urheiluopistosäätiön sääntöjen mukaan sen tarkoituksena on tukea urheilu- ja liikuntakasvatusta Suomessa.
Myöskään oululaisen Riihi-säätiön sääntöjä ei voi venyttää koskemaan poliittisen toiminnan tukemista. Säätiö on vuosien ajan tukenut useita Sdp:n ehdokkaita.
Riihi-säätiön säännöissä sanotaan, että sen tarkoituksena on työväen ja muun kansanperinteen tallentaminen, biodynaamisen viljelyn edistäminen ja tunnetuksi tekeminen, luonnonsuojelun edistäminen, ammatillisten opintojen tukeminen ja sosiaalisen asuntotoiminnan edistäminen Suomessa.
Tuen saajan pitää myös olla varuillaan, jos se huomaa saavansa tukea säätiöltä, jonka säännöt eivät salli poliittisen rahoituksen antamista.
"Patentti- ja rekisterihallitus voi määrätä säätiön hallituksen perimään rahat takaisin, mikä voi edellyttää kanteen nostamista tuomioistuimessa."
At jäsenmaksu rahoja tuskin saadaan Haloseltakaan takaisin. Miljoonaluokassa jo liikutaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuskin näen päivää, jossa Yle puhuu näistä.
Tuossahan jo aukesi suoja...hys..hys