Aamuni alkaa sillä et ajattelen sua ja nousen sängystä nähdäkseni sut taas.
Päiväni menee siinä kun ootan tunnin toisensa perään seuraavaa hetkeä jolloin mennään röökille.
Illalla nukahdan siihen tietoon että näen susta taas unia. Neljä päivää erossa tuntuu kaipauksena ja voimattomuutena.
Annat mulle energiaa. Viet ajatukseni muusta maailmasta pelkästään suhun, annat tilaa hengittää. Teet mut onnelliseks yhdellä kohteliaalla liikkeellä, yhellä naurukohtauksellas, sillä väistämättömällä katseella.
En uskonu että kokisin normaalin ihastumisen tunteita enää pitkään aikaan. Tuntu että nuoren ihmisen aika menee oottaessa. Millon pääsen yli tästä tunteettomuudesta... Sit, keskeltä hämärää työpäivää, tulit sä. Valkosessa t-paidassa, säteilevien silmies kanssa. Eniten rakastan niitä kolmea kauneuspilkkua kasvoissas. Hassuu tapaas jättää kieli hampaiden väliin kun virnistät. Sitä anteekspyytävää hymyä kun teen jotain sun puolesta.
Toki realistina tajuun että mitään ei koskaan tuu tapahtumaan ja ettet vastaa mun tunteisiin samalla tavalla. Mitä ikinä sulle olenkin, oon onnellinen siitä. Haluaisin tietää mitä oikeesti musta ajattelet, mitä fiilaat. Mut vastaus ei kuitenkaa helpottais mun oloa. Se ei parantais tilannetta vaikka tuntisit jotain takas. Se ei parantais tilannetta sekään jos et tuntis mitää. Eikä sekää helpottais, jos pitäisitki mua perässähiihtäjänä. Joten en varmastikaan koskaan kysy sulta mitään, oon onnellisesti ihastunut näin, kun olen. Kaikkihan sen tietää. Se on niin läpinäkyvää kuinka rakastunut mä olen sun tapoihisi ja luonteeseesi. Ah, niistä silmistä puhumattakaan.
Lopulta toivon pelkästään, ettei se haittaa. Ehkä sitä uskaltaisin kysyäkin...
Päiväni menee siinä kun ootan tunnin toisensa perään seuraavaa hetkeä jolloin mennään röökille.
Illalla nukahdan siihen tietoon että näen susta taas unia. Neljä päivää erossa tuntuu kaipauksena ja voimattomuutena.
Annat mulle energiaa. Viet ajatukseni muusta maailmasta pelkästään suhun, annat tilaa hengittää. Teet mut onnelliseks yhdellä kohteliaalla liikkeellä, yhellä naurukohtauksellas, sillä väistämättömällä katseella.
En uskonu että kokisin normaalin ihastumisen tunteita enää pitkään aikaan. Tuntu että nuoren ihmisen aika menee oottaessa. Millon pääsen yli tästä tunteettomuudesta... Sit, keskeltä hämärää työpäivää, tulit sä. Valkosessa t-paidassa, säteilevien silmies kanssa. Eniten rakastan niitä kolmea kauneuspilkkua kasvoissas. Hassuu tapaas jättää kieli hampaiden väliin kun virnistät. Sitä anteekspyytävää hymyä kun teen jotain sun puolesta.
Toki realistina tajuun että mitään ei koskaan tuu tapahtumaan ja ettet vastaa mun tunteisiin samalla tavalla. Mitä ikinä sulle olenkin, oon onnellinen siitä. Haluaisin tietää mitä oikeesti musta ajattelet, mitä fiilaat. Mut vastaus ei kuitenkaa helpottais mun oloa. Se ei parantais tilannetta vaikka tuntisit jotain takas. Se ei parantais tilannetta sekään jos et tuntis mitää. Eikä sekää helpottais, jos pitäisitki mua perässähiihtäjänä. Joten en varmastikaan koskaan kysy sulta mitään, oon onnellisesti ihastunut näin, kun olen. Kaikkihan sen tietää. Se on niin läpinäkyvää kuinka rakastunut mä olen sun tapoihisi ja luonteeseesi. Ah, niistä silmistä puhumattakaan.
Lopulta toivon pelkästään, ettei se haittaa. Ehkä sitä uskaltaisin kysyäkin...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.