Kepu vie vaikka tekohampaat vanhuksen suusta, jos sillä edistetään kepumenestystä vaaleissa.
Kepun moraali
Sitä ei ole
551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joko olet kertonut IS:lle. Kai olet vakuuttanut myös YLE:lle että olet valmis todistamaan tuon oikeudessa.
Kepu on toimillaan vahvistanut tuonkin todeksi.
Kaikki on nyt kerrottu.
Kauankos siitä onkaan aikaa, kun Jarmo Korhonen niin sanoi?
Ja kuinka paljon onkaan sen jälkeen kerrottu lisää ja korjailtu sitä kertomaa, joka kerrottiin ennen kuin Jarmo Korhonen sanoi, että kaikki on kerrottu?
Kyllä minä vakuutuin, mutta vihjaisisit edes, minne ne on kätketty ja millä pimeillä markkinoilla ne myydään? Joko KRP on soluttautunut kulmille hämärien tekohammaskauppiaiden joukkoon valeostoja tekemään vanhoiksi mummoiksi pukeutuneina alushameen helmat roikkuen. Meinaan, saisin palkkion, jos möisin vihjeen informaatiolehdille kuten SK.
Huonosti tuo Vanhasen komennossa on menestynyt silti, vaikka vaalirahapäällikkö on kaikkensa tehnyt, ettei ainakaan rahan puutteeseen kepun menestys kaatuisi.
Mutta siihen se kaatuu, koska rahaa on käytetty ihan novamaiseen tyyliin ja niin ikään novamaisen tyyliin nyt onkin rahat loppu.
Etenkin, kun kovasta uhoamisesta huolimatta vaalitappion rahoitusta joudutaan jopa palauttamaankin.
Tosin vain 2/3, sillä muutenhan kepulainen ei olisi kepulainen, jos se ei edes hieman lypsäisi itselleen veronmaksajien kustannuksella.