Olen 25-vuotias tyttö. 175cm ja n.73 kiloa. Puolessatoissa vuodessa painoa on tullut yli 10 kiloa ahmimisilla, olin ennen tätä taas suhteellisen hoikka 62kg ja sitä ennen pahimmillani 77 kiloa mitä ennen aina 60-65 kiloa. Vannoin etten koskaan enää painaisi yli 70 kiloa ja täällä sitä taas ollaan. Olen oksentanut vuosia jaksottaisesti, välillä en ollenkaan piiiiitkään aikaan ja välillä taas usemman kerran viikossa. Tämän hetken tilanne on että kesäkuisen oksennusjakson jälkeen olen oksentanut pari kertaa ja vaikka molemmilla kerroilla laitoin sormet kurkkuun olin myös oikeasti huonovointinen.
Luulen että ääneni on vaurioitunut pysyvästi, se on käheä ja matala ja pettää usein. Kasvoni ovat kestoturvonneet. Rauhaset kaulassani ovat kestoturvonneet. Aineenvaihduntani on olematon kuten myös kuntoni ja urheilu on todella raskasta. Jojoilun takia kroppani on täynnä raskausarpia. Hampaat ovat täynnä reikiä mutta ihme kyllä hammaskiilteeni on kai yllättävän vahva koska hammaslääkärit eivät ole koskaan kysyneet minulta asiasta ja olen kuullut että he tekevät sen helposti.
En nää itseäni realistisesti peilistä. Luulen olevani laihempi kuin mitä olen, hetkittäin näen itseni peilistä sellaisena kuin olen ja järkytyn todella rajusti. Jokin päässäni ei tajua sitä että en ole enää se kaunis laiha tyttö. Mielikuvasta on todella vaikea päästää irti.
Olen todella väsynyt. Koko ajan. Voisin vaan nukkua päivästä toiseen tekemättä mitään, pelkästään ahmien aina välissä.
En kuitenkaan hallitse syömistäni tippaakaan edelleenkään vaikka olen ollut hetken oksentamatta. Siksi olen lihonnutkin. En haluaisi enää oksentaa enkä varsinkaan paastota, mutta olen umpikujassa. Ennen sain tiputeltua painon useita kilojakin helposti mutta nähtävästi ikä ja tuhoutunut aineenvaihdunta estävät sen nykyään.
Kaikkein hauskinta on että niinä hetkinä kun itse unohdan olevani lihava, joku muistuttaa siitä. Ihmisten (lue:miesten) käytös minua kohtaan on täysin erilaista kuin ollessani laiha. Ei sinänsä että miestä olisin etsimässä, minulla on ihana poikaystävä kuka rakastaa minua sellaisena kuin olen. Minä en vaan rakasta. Minä rakastan laihaa itseäni
Olin kaunis ja laiha ja iloinen ja nyt...
10
1479
Vastaukset
- bulimia alle v.
Liikut samoissa mitoissa kun minä. Painoin pahimmillani 78kg, olen 167cm. Sain pudotettua alle 70kg, kunnes lihoin lääkkeiden ja suklaan vaikutuksesta ja minulla on taas lörppömaha. Lääkkeitä menee masennukseen ja muihin oireisiin kymmenkunta. Laihduin bulimian avulla yli 5 kg parissa kuukaudessa. Olin kuitenkin erittäin masentunut samalla... Mutta nyt on taas edessä pakollinen laihdutus, että toi neste/läski vatsamakkara katois tosta... Mä aina sanon että pakko lopettaa oksentelu. Mutta ei natsaa, pakko saada mättää ja vatsa pienemmäks Mäkin olin ennen 65 kg, nyt 10kg enemmän, hyi!!!
Mä en enää tiedä mitä mä nään peilistä, käsiläskit ja ihrasen pullataikinavatsan. Aineenvaihduntani on aika huono, mutta kurkkukipu on lähtenyt koska oksennukset ovat olleet harvemmassa. Ajattelin sortua ulostuslääkkeisiin... teen mitä vaan että laihtuisin! Syön laihdutuspillereitä ja toivon joka ikinen hetki, että laihtuisin. Mua oksettaa. Tänään on rankasun aika, eli kunnon ahminta ja äkänen oksennus...
Toivon sulle kaikkea hyvää ja että joku voima auttais sut tosta umpikujasta. Mä taidan joutua siihen pikkuhiljaa.... Laihuus on kaunista! Mä olen ruma koska olen läski! - bulimia alle v.
Liikut samoissa mitoissa kun minä. Painoin pahimmillani 78kg, olen 167cm. Sain pudotettua alle 70kg, kunnes lihoin lääkkeiden ja suklaan vaikutuksesta ja minulla on taas lörppömaha. Lääkkeitä menee masennukseen ja muihin oireisiin kymmenkunta. Laihduin bulimian avulla yli 5 kg parissa kuukaudessa. Olin kuitenkin erittäin masentunut samalla... Mutta nyt on taas edessä pakollinen laihdutus, että toi neste/läski vatsamakkara katois tosta... Mä aina sanon että pakko lopettaa oksentelu. Mutta ei natsaa, pakko saada mättää ja vatsa pienemmäks Mäkin olin ennen 65 kg, nyt 10kg enemmän, hyi!!!
Mä en enää tiedä mitä mä nään peilistä, käsiläskit ja ihrasen pullataikinavatsan. Aineenvaihduntani on aika huono, mutta kurkkukipu on lähtenyt koska oksennukset ovat olleet harvemmassa. Ajattelin sortua ulostuslääkkeisiin... teen mitä vaan että laihtuisin! Syön laihdutuspillereitä ja toivon joka ikinen hetki, että laihtuisin. Mua oksettaa. Tänään on rankasun aika, eli kunnon ahminta ja äkänen oksennus...
Toivon sulle kaikkea hyvää ja että joku voima auttais sut tosta umpikujasta. Mä taidan joutua siihen pikkuhiljaa.... Laihuus on kaunista! Mä olen ruma koska olen läski!- Liian vanha tähän
Mä todella toivon että sä et joudu tähän samaan oravanpyörään. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, tiedän kyllä.
Laksatiiveista sen verran että nekin on toki tullut kokeiltua ja satunnaisesti käytän edelleen, mutta se niistä tuleva apu on kyllä valitettavasti lähinnä pään sisässä, hetkellisesti tulee hyvä olo.
Musta tässä tilassa olossa on ehdottomasti pahinta se että vaikka asian todella haluaa salata ja kaikkensa sen eteen myös tekee (noloahan tää on varsinkin mun iässä) niin silti on kamalaa että kukaan ei musta voi päälle nähdä minkälaista taistelua käyn päivittäin. Silloin kun olin laiha ihmiset saattoi kysyä että onko mulla ongelma (kun painoin 60kiloa moni luuli että oon 50 kilonen, oon aina ollut tosi painava vaan) minkä sitten kielsin tietysti ja rehentelin syöväni vaikka mitä, mutta kuitenkin oli ihanaa että joku oli huomannut. Nyt kärsin tuhat kertaa enemmän kuin tuolloin ja kenelläkään ei ole mitään hajua asiasta! Poikaystävälle en mainitse asiasta enää, oli kauhuissaan että oonko todella näin pinnallinen kun joskus koitin asiasta kertoa. Sen voi käsittää niiiin helposti väärin.
Mäkin olen nyt harkinnut kokeilevani Allia, onko se kenties se lääke mitä syöt kun puhut laihdutuslääkkeistä?
Kurkkukipu on tuttua.. Sitä ei tiennyt onko kipeäksi tulossa vai johtuuko oksentamisesta taas. Jossain vaiheessa jopa aika usein tuli räittyä verta oksentamisen jälkeen, en tiedä mistä tuli mutta luulen että kurkusta.
Mä todella toivon että saisit tuon suunnan käännettyä. Voin kertoa että se viimeinen ahmiminen ja "huomenna alotan laihduttamisen/paaston, tänään voin vielä ahmia ja oksentaa"-ajatus ei katoa koskaan.. Huomenna ajattelen ihan samalla tavalla ja rinki on valmis. - bulimia alle v.
Liian vanha tähän kirjoitti:
Mä todella toivon että sä et joudu tähän samaan oravanpyörään. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, tiedän kyllä.
Laksatiiveista sen verran että nekin on toki tullut kokeiltua ja satunnaisesti käytän edelleen, mutta se niistä tuleva apu on kyllä valitettavasti lähinnä pään sisässä, hetkellisesti tulee hyvä olo.
Musta tässä tilassa olossa on ehdottomasti pahinta se että vaikka asian todella haluaa salata ja kaikkensa sen eteen myös tekee (noloahan tää on varsinkin mun iässä) niin silti on kamalaa että kukaan ei musta voi päälle nähdä minkälaista taistelua käyn päivittäin. Silloin kun olin laiha ihmiset saattoi kysyä että onko mulla ongelma (kun painoin 60kiloa moni luuli että oon 50 kilonen, oon aina ollut tosi painava vaan) minkä sitten kielsin tietysti ja rehentelin syöväni vaikka mitä, mutta kuitenkin oli ihanaa että joku oli huomannut. Nyt kärsin tuhat kertaa enemmän kuin tuolloin ja kenelläkään ei ole mitään hajua asiasta! Poikaystävälle en mainitse asiasta enää, oli kauhuissaan että oonko todella näin pinnallinen kun joskus koitin asiasta kertoa. Sen voi käsittää niiiin helposti väärin.
Mäkin olen nyt harkinnut kokeilevani Allia, onko se kenties se lääke mitä syöt kun puhut laihdutuslääkkeistä?
Kurkkukipu on tuttua.. Sitä ei tiennyt onko kipeäksi tulossa vai johtuuko oksentamisesta taas. Jossain vaiheessa jopa aika usein tuli räittyä verta oksentamisen jälkeen, en tiedä mistä tuli mutta luulen että kurkusta.
Mä todella toivon että saisit tuon suunnan käännettyä. Voin kertoa että se viimeinen ahmiminen ja "huomenna alotan laihduttamisen/paaston, tänään voin vielä ahmia ja oksentaa"-ajatus ei katoa koskaan.. Huomenna ajattelen ihan samalla tavalla ja rinki on valmis.Joo niin siinä käy, mutta kun ei pysty aina kieltäytymään siitä että saat mättää keksejä, jäätelöä, suklaata, pizzaa jne. niin paljon kun sielu sietää... Kierre alkaa helposti, sama kävi jo mulle kun viimeks bulimialla laihduin ennen kun se kierre katkes muista syistä...
Nyt en tiedä yhtään kuinka pitkälle tää johtaa. Tavallaan pelottaa mutta myös on helpottunut olo kun tietää ettei painoa kerry lisää. Sen varmuuden sain koska sain viimeksikin pudotettua painoa. Ja aika helposti eikä tarvinnut koko aikaa olla nälissään. Ja nytkin syön yhden terveellisen aterian päivässä. Ja siihen pyrin, että annan sen itselleni. Edes jotain vitamiineja. Ja hedelmiä yritän myös syödä päivittäin. Mahakin toimii paremmin...
Kurkkukivut pelottaa, tiedän että ne alkavat aika pian.. Joo käytän allia kun on reseptivapaa. Tiedä sitten sen hyödyistä mutta on kuulemma toiminut ( en tiedä heidän painoindeksejä tosin). Mutta maha pois, mahdollisimman pian - Liian vanha tähän
bulimia alle v. kirjoitti:
Joo niin siinä käy, mutta kun ei pysty aina kieltäytymään siitä että saat mättää keksejä, jäätelöä, suklaata, pizzaa jne. niin paljon kun sielu sietää... Kierre alkaa helposti, sama kävi jo mulle kun viimeks bulimialla laihduin ennen kun se kierre katkes muista syistä...
Nyt en tiedä yhtään kuinka pitkälle tää johtaa. Tavallaan pelottaa mutta myös on helpottunut olo kun tietää ettei painoa kerry lisää. Sen varmuuden sain koska sain viimeksikin pudotettua painoa. Ja aika helposti eikä tarvinnut koko aikaa olla nälissään. Ja nytkin syön yhden terveellisen aterian päivässä. Ja siihen pyrin, että annan sen itselleni. Edes jotain vitamiineja. Ja hedelmiä yritän myös syödä päivittäin. Mahakin toimii paremmin...
Kurkkukivut pelottaa, tiedän että ne alkavat aika pian.. Joo käytän allia kun on reseptivapaa. Tiedä sitten sen hyödyistä mutta on kuulemma toiminut ( en tiedä heidän painoindeksejä tosin). Mutta maha pois, mahdollisimman pianJoo en mä ole mikään sanomaan toiselle että älä tee tätä, on vaan niin kamalaa ettei toivois kellekään muulle kyllä tällaista.
Mä varmaan ajaudun kyllä nyt tuota Allia kokeilemaan kanssa, katselin että se on aika kallista mutta niin käy kalliiksi kyllä sekin että ahmii.. Joten kai se on sama.
Mua on myös alkanut pelottaa se että miten tää mun toiminta tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa lasten saamiseen ym. Olisi jokseenkin kamalaa kuin jollain tällaisella olis pilannut itsensä :(
Mut minkäs teet, se "huomenna alan laihduttaa" ajattelu toimii myös "jos mä vielä yhden kerran oksennan.." .
On todella virkistävää kun voi täällä kirjoittaa asiasta niin että joku aidosti ymmärtää ja on kokenut saman. Koitapa jollekin muulle selittää kuinka jäätelöä on hyvä syödä ennen oksentamista kun se maistuu hyvältä vielä ylös tullessaankin.. Samantien laitettais hullujen huoneelle, minne toki varmaan kuuluiskin :) - liikaa_sairaudelleen_uhrannut
Liian vanha tähän kirjoitti:
Joo en mä ole mikään sanomaan toiselle että älä tee tätä, on vaan niin kamalaa ettei toivois kellekään muulle kyllä tällaista.
Mä varmaan ajaudun kyllä nyt tuota Allia kokeilemaan kanssa, katselin että se on aika kallista mutta niin käy kalliiksi kyllä sekin että ahmii.. Joten kai se on sama.
Mua on myös alkanut pelottaa se että miten tää mun toiminta tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa lasten saamiseen ym. Olisi jokseenkin kamalaa kuin jollain tällaisella olis pilannut itsensä :(
Mut minkäs teet, se "huomenna alan laihduttaa" ajattelu toimii myös "jos mä vielä yhden kerran oksennan.." .
On todella virkistävää kun voi täällä kirjoittaa asiasta niin että joku aidosti ymmärtää ja on kokenut saman. Koitapa jollekin muulle selittää kuinka jäätelöä on hyvä syödä ennen oksentamista kun se maistuu hyvältä vielä ylös tullessaankin.. Samantien laitettais hullujen huoneelle, minne toki varmaan kuuluiskin :)ha :D tuo on niin totta tuo jäätelöseikka. Mutta tyttö kuule. Toivon sullekki voimia päästä eroon bulimiasta. Ei se liian myöhästä oo vieläkään vaikka painoa olisikin kertynyt. Mullaki bulimia on aiheuttanut "vaan":
- kroonista päänsärkyä
- sydämen rytmihäiriöitä
- lihonu
- masentuneisuutta
- aina katkenneet verisuonet silmissä
- turvottaa, ja naama varsinkin
- ummettaa
.....
vois jatkaa loputtomiin, mutta eiköhän kaikilla bulimikoilla omat listansa :)
lukasehan tuo minun uus ketju. Toivon kaikkea hyvää sulle ja toivon, et valittet oikeen polun! - Liian vanha tähän
liikaa_sairaudelleen_uhrannut kirjoitti:
ha :D tuo on niin totta tuo jäätelöseikka. Mutta tyttö kuule. Toivon sullekki voimia päästä eroon bulimiasta. Ei se liian myöhästä oo vieläkään vaikka painoa olisikin kertynyt. Mullaki bulimia on aiheuttanut "vaan":
- kroonista päänsärkyä
- sydämen rytmihäiriöitä
- lihonu
- masentuneisuutta
- aina katkenneet verisuonet silmissä
- turvottaa, ja naama varsinkin
- ummettaa
.....
vois jatkaa loputtomiin, mutta eiköhän kaikilla bulimikoilla omat listansa :)
lukasehan tuo minun uus ketju. Toivon kaikkea hyvää sulle ja toivon, et valittet oikeen polun!Mä oon vissiin sokea mut en löytänyt sun nimellä ketjua? ei kai sentään poistettu ole...
Kiitos kannustavista sanoista. Tuli hyvä mieli.
Pakko sanoa että mietityttää lähteekö toi naaman turvotus koskaan pois... Tuntuu etten oo "omaa" naamaani nähnyt ikuisuuksiin. Toki asiaan vaikuttaa vielä sekin että lihoan aina ensimmäiseksi naamasta, mihin toki ei turvotus yhtään auta..
Sydämen rytmihäiriöitä mullakin aika paljon ja luulen että nyt ekaa kertaa alkaa hampaat kärsiä.. Pelottaa mennä hammaslääkäriin. Silmissäkin on nähtävästi pysyvästi punasuutta ulkosivuilla.. blah.
Yritän joka päivä aivopestä itseäni olemaan välittämättä painostani ja keskittyä siihen mitä on sisällä. Tää on kuitenkin jotain niin paljon enemmän kuin pelkkää pinnallisuutta, niin kuin monet luulee. Olen tullut siihen tulokseen etten osaa käsitellä ahdistusta muuten kuin sekoamalla syömisteni kanssa :D aika surkeaa..
- Oli vähän..
pakko laittaa omaa ajatusta... mulla on kanssa bulimia, se alko mitoista 160cm/71kg, vuoden päästä tosta olin 163cm/55kg. sillon olin tyytyväisempään päin mutta halusin olla vaan laihempi.. sitten painon putoominen loppu ku seinään, se masensi, lopetin syömisen joksikin aikaa lähes kokonaan, mutta siittä seuras vaan ahmimista.. nyt kun olen parantumaan päin mittani ovat 163cm/59kg eli kun alkaa parantua niin se kyllä näkyy puntarissakin... masentaa mutta ehkäpä sitten kun olen täysin terve voin alkaa laihduttaa terveellisesti, vaikkakin se on toki hitaanpaa:)
- Apua,
toi alkuperänen viesti kuulosti tosi pelottavalta. Oon ite nyt 18v. 176cm/62kg, ja oon vuoroin sairastanut anoreksiaa (paino tippui vuos sitten 56kg) ja nyt kun paino vihdoin alko nousemaan niin alkoi myös tää sairas oksentaminen.. Menen kohta ottamaan verikokeet ja sain ajan ravintoterapeutille, tota mitä ne niistä verikokeista kattoo? Aukes silmät nyt ihan kunnolla että apu kannattaa vielä tässä vaiheessa ottaa vastaan, zemppiä muillekin!
- Moonpie
Täällä kans nuori neitonen kamppailee syömistensä kanssa. Joka päivä. Ruoka on hyvää ja syöminen ihanaa, mutta lihomisen pelko saa oksentamaan. En ihannoi sairaalloista laihuutta vaan terveyttä, hyvää oloa ja kuntoa. Voin samaistua jokaisen teidän tilanteeseen, tää tuntuu mahdottomalta oravanpyörältä. Toivottavasti päästään siitä pois!
Omista kamppailuistani voi lukea vasta aloitetusta blogistani:
http://fullmoonpie.blogspot.fi
Tsemppiä kaikille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768