Junger eroaa

Veisi mukanaan huijari Korvolan. Right myös mukaansa. Muutamat punikki toimittajat mylös "asfatti" hommiin. Demariin ja Kansantahtoon..mutta sielläkin saattaa olla rahat vähissä.
Kai älyävät toimittajat ettei he voi enään mitään juttuja tehdä.
Valehtelevat kuitenkin.

Vai oikein lähdesuoja ! Kun valehdellaan.Valtiollinen Yleisradio, mitä se on ?
Puoluuen jatke !
Ei saa olla enään. Se aika nyt ohi.
Ammattijohtaja Ylelle.

Jo oli aikakin palauttaa Yle mihin tarkoitettu. Puolueettomaan tiedonkulkuun.
Vielä muutamat toimittajat ivaa henkilöä nimellä ? Ylessä.
271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti:
1) tukea toimivaa kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia;
2) tuottaa, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä;
3) ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, painottaa lapsille suunnattuja ohjelmistoja sekä tarjota hartausohjelmia;
4) kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielellä;
5) tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille;
6) edistää kulttuurien vuorovaikutusta ja ylläpitää ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa;
7) välittää asetuksella tarkemmin säädettäviä viranomaistiedotuksia ja varautua televisio- ja radiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2-viikossa kirjoitti:

Veisi mukanaan huijari Korvolan. Right myös mukaansa. Muutamat punikki toimittajat mylös "asfatti" hommiin. Demariin ja Kansantahtoon..mutta sielläkin saattaa olla rahat vähissä.
Kai älyävät toimittajat ettei he voi enään mitään juttuja tehdä.
Valehtelevat kuitenkin.

Vai oikein lähdesuoja ! Kun valehdellaan.Valtiollinen Yleisradio, mitä se on ?
Puoluuen jatke !
Ei saa olla enään. Se aika nyt ohi.
Ammattijohtaja Ylelle.

Jo oli aikakin palauttaa Yle mihin tarkoitettu. Puolueettomaan tiedonkulkuun.
Vielä muutamat toimittajat ivaa henkilöä nimellä ? Ylessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu