Suuri raha on ostanut itselleen mieluisan hallituksen

Vanhasen-Kataisen osto- ja myyntiliike

Vaalirahoituksen skandaaleille ei näy loppua. Poliittinen korruptio on osoittautunut valtapuolueissa paljon laajemmaksi kuin yleensä on ajateltu. Siihen ovat sotkeentuneet niin ministerit kuin kunnallispoliitikot.
Viimeisimpiä esimerkkejä tästä on nuorisoasuntosäätiön rahojen käyttö pääministeri Matti Vanhasen ja keskustan vaalikampanjoihin ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen saama tuki veroparatiisiyhtiön kautta veroja kiertävältä Mekaanikontalo-yhtiöltä.
Yksittäisten väärinkäytösten ja koplausten ohella on kyse myös rakenteellisesta korruptiosta. Suuri raha on ostanut itselleen mieluisan hallituksen ja sen avulla poliittisen linjan, joka palvelee suuryhtiöiden ja rahamiesten etuja.

Vaalirahoilla ostettu hallitus

Kehittyvien maakuntien Suomen kohua herättäneiden tukirahojen lisäksi porvarihallituksen muodostaminen varmistettiin monien suuryhtiöiden, pankkien ja työnantajien TT-säätiön rahoilla.
Valtapuolueille annetulla tuella rahamiespiirit ovat ostaneet porvarihallitukselta muun muassa seuraavat ratkaisut:
– Työnantajien kela-maksujen poistaminen, jolla tuetaan yrityksiä vajaalla miljardilla eurolla ja heikennetään kansaneläkelaitoksen rahoitusta.
– Suurituloisia suosivat valtion tuloverojen kevennykset ja pääomaverotuksen pitäminen alhaisena.
– Osakkeiden ja rahastoihin sijoittamisen veroetujen laajentaminen, josta hallitus teki esityksen viime viikolla.
– Valmisteilla oleva sijoitusrahastolain muutos, joka helpottaa veronkiertoa ja voi tehdä Suomesta suursijoittajille veroparatiisin.
– Kuntien julkisten palvelujen leikkaaminen ja yksityisten palvelumarkkinoiden laajentaminen mm. palveluseteleillä, kilpailuttamalla ja yksityistämällä.
– Palkankorotusten nollalinjan ajaminen työehtosopimuksiin ja työehtosopimusten yleissitovuuden murentaminen.
– Työmarkkinatuen ja muun perusturvan jäädyttäminen matalalle tasolle.
– Uusien ydinvoimaloiden rakentamislupien ajaminen ja EU:n jarrumiehen rooli ilmastopäästöjen vähentämisessä.
– Valtionyhtiöiden yksityistämisen jatkaminen, mm. Destia ja Raskone.
– Arava-lainoituksen lopettaminen.
– Euroopan unionissa hallitus tukee työaikaa pidentävää direktiiviä ja palveludirektiiviä, joka laajentaisi julkisten palvelujen kilpailuttamista.
– Asemäärärahojen kasvattaminen ja suomalaisjoukkojen osallistuminen Afganistanin Nato-sotaan. Samaan aikaan kehitysyhteistyön määrärahoja leikataan.

Uudet vaalit?

On selvää, että demokratia ei toteudu, kun vaalien tulos ja hallitus on ostettu moraalittomin keinoin ja jopa rikollisesti hankitulla rahalla. Poliittisen kulttuurin rappiota osoittaa se, että valtapuolueet eivät edes harkitse uusien vaalien mahdollisuutta.
Muutoksen tähän menoon voivat tuoda vain parlamentin ulkopuolelta tuleva voimakas kansalaistoiminta, työpaikoilla kasvava kamppailu ja näiden päätöksentekoon nostamat uudet voimat.
5273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vai Tienhaaran Antti, heh heh. Ja tämä poliitikko kun ei muilla nimimerkeillä kirjoita kuin sillä yhdellä ainoalla, joopa joo.

Mites muuten mahtaa olla demarien ja vasemmistoliiton ay-tuet? Onkohan liittojen jäsenet valtuuttaneet maksamaan niitä jäsenmaksuistaan jopa "koko kansan" demaripresidentille vaaleissa? Saati eduskuntavaaliehdokkaille. Mielenkiintoista olisi kuulla "Antin" kommentti näihinkin asioihin.

Äänestä
  • Minä jo ajattelinkin että harvinaisen fiksusti se "Antti" tällä kertaa kirjoittikin, mutta kopiomikon töitähän tuo taisikin sitten olla otsikosta loppupisteeseen asti.

    Äänestä

  • Vaaliavustuksia jakavat kaikki työnantajien järjestöt, maataloustuottajien yhdistykset, ammattiliitot, yritykset, kirkko ja seurakunnat, hämäräperäiset säätiöt ja yhdistykset. SAK:n liittojen maksamat vaalituet eivät ole puoltakaan euroa vuodessa yhden jäsenen maksamasta jäsenmaksusta.

    Äänestä

  • rahalla saa ja .... kirjoitti:

    Vaaliavustuksia jakavat kaikki työnantajien järjestöt, maataloustuottajien yhdistykset, ammattiliitot, yritykset, kirkko ja seurakunnat, hämäräperäiset säätiöt ja yhdistykset. SAK:n liittojen maksamat vaalituet eivät ole puoltakaan euroa vuodessa yhden jäsenen maksamasta jäsenmaksusta.

    Ei media saa arvostella päättäjien tekemisiä, ihmetellä kunnan jätehuollolta kavallettua vaalirahaa tai ruotia lahjontajupakoita. Semmoiselle hommalle pitää saada toppi, ja taata poliitikoille rauha puuhastella mitä tahansa hämäräbisneksiä he haluavat. Lehdistön kannattaa mieluummin keskittyä miettimään vaikka sitä, miltä pääministeri näyttäisi Simpsons-hahmona, tömäyttää Tiehaaran Antti.

    Kansanvallan arvostelun kieltäminen ei koskisi pelkästään median edustajia, vaan rivikansalaisetkin saisivat pitää turpansa kiinni, jos eivät mieli maksella sakkoja tai istua kuritushuoneella pitkän tovin.

    - Semmoisille kansalaisaktiiveille ja muille yleistä närää herättäville vastarannankriiskeille pitää saada kapula suuhun. Antiikin Rooman aikaan kun orjat rupesivat rettelöimään, niin koko revohka pistettiin narun jatkoksi. Kuolemantuomiota ei valitettavasti sivistysvaltioissa muka saa olla, mutta eiköhän kunnon linnareissu riitä pelotteeksi, miettii Antti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tienhaaran Antti kirjoitti:

Vanhasen-Kataisen osto- ja myyntiliike

Vaalirahoituksen skandaaleille ei näy loppua. Poliittinen korruptio on osoittautunut valtapuolueissa paljon laajemmaksi kuin yleensä on ajateltu. Siihen ovat sotkeentuneet niin ministerit kuin kunnallispoliitikot.
Viimeisimpiä esimerkkejä tästä on nuorisoasuntosäätiön rahojen käyttö pääministeri Matti Vanhasen ja keskustan vaalikampanjoihin ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen saama tuki veroparatiisiyhtiön kautta veroja kiertävältä Mekaanikontalo-yhtiöltä.
Yksittäisten väärinkäytösten ja koplausten ohella on kyse myös rakenteellisesta korruptiosta. Suuri raha on ostanut itselleen mieluisan hallituksen ja sen avulla poliittisen linjan, joka palvelee suuryhtiöiden ja rahamiesten etuja.

Vaalirahoilla ostettu hallitus

Kehittyvien maakuntien Suomen kohua herättäneiden tukirahojen lisäksi porvarihallituksen muodostaminen varmistettiin monien suuryhtiöiden, pankkien ja työnantajien TT-säätiön rahoilla.
Valtapuolueille annetulla tuella rahamiespiirit ovat ostaneet porvarihallitukselta muun muassa seuraavat ratkaisut:
– Työnantajien kela-maksujen poistaminen, jolla tuetaan yrityksiä vajaalla miljardilla eurolla ja heikennetään kansaneläkelaitoksen rahoitusta.
– Suurituloisia suosivat valtion tuloverojen kevennykset ja pääomaverotuksen pitäminen alhaisena.
– Osakkeiden ja rahastoihin sijoittamisen veroetujen laajentaminen, josta hallitus teki esityksen viime viikolla.
– Valmisteilla oleva sijoitusrahastolain muutos, joka helpottaa veronkiertoa ja voi tehdä Suomesta suursijoittajille veroparatiisin.
– Kuntien julkisten palvelujen leikkaaminen ja yksityisten palvelumarkkinoiden laajentaminen mm. palveluseteleillä, kilpailuttamalla ja yksityistämällä.
– Palkankorotusten nollalinjan ajaminen työehtosopimuksiin ja työehtosopimusten yleissitovuuden murentaminen.
– Työmarkkinatuen ja muun perusturvan jäädyttäminen matalalle tasolle.
– Uusien ydinvoimaloiden rakentamislupien ajaminen ja EU:n jarrumiehen rooli ilmastopäästöjen vähentämisessä.
– Valtionyhtiöiden yksityistämisen jatkaminen, mm. Destia ja Raskone.
– Arava-lainoituksen lopettaminen.
– Euroopan unionissa hallitus tukee työaikaa pidentävää direktiiviä ja palveludirektiiviä, joka laajentaisi julkisten palvelujen kilpailuttamista.
– Asemäärärahojen kasvattaminen ja suomalaisjoukkojen osallistuminen Afganistanin Nato-sotaan. Samaan aikaan kehitysyhteistyön määrärahoja leikataan.

Uudet vaalit?

On selvää, että demokratia ei toteudu, kun vaalien tulos ja hallitus on ostettu moraalittomin keinoin ja jopa rikollisesti hankitulla rahalla. Poliittisen kulttuurin rappiota osoittaa se, että valtapuolueet eivät edes harkitse uusien vaalien mahdollisuutta.
Muutoksen tähän menoon voivat tuoda vain parlamentin ulkopuolelta tuleva voimakas kansalaistoiminta, työpaikoilla kasvava kamppailu ja näiden päätöksentekoon nostamat uudet voimat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu