Tuollaisella pikkurivillä lähtee Kyösti tänään tavoittelemaan jatkoa legendaariselle voittoputkelleen!
96 Örebro SK - Malmö FF Merkki: 2, Kerroin: 2,50
104 Chelsea - Liverpool Merkki: 2, Kerroin: 3,70
123 Sevilla - Real Madrid Merkki: 1, Kerroin: 3,00
Kokonaiskerroin 27,75
Eipä olisi Kyösti uskonut muutama viikko sitten, että Malmö eksyisi enää tällä kaudella hänen lapulleen, mutta niin nyt vain kävi. Se on tehnyt iloisesti 13 maalia viimeisessä neljässä pelissään ja on kovasti nousukuntoinen. Örebro ei ole heppoinen vastus, mutta kun se on jäänyt maaleitta kahdesti peräkkäin, vetäistään rohkeasti kakkosta! Malmön kerroin näemmä ehti laskea sillä välin, kun Kyösti uinui, mutta menköön silti.
Chelsea-Liverpool on aina henkimaailman hommia, eikä sitä kannata yrittää järkeillä. Omaa joukkuetta ei kannata yleensä pelata, mutta Kyösti tekee tällä kertaa poikkeuksen ja kokeilee tässäkin rohkeasti kakkosta! Toivottavasti Peter Cechin poissaolo helpottaa Torresin matkaa kohti hattutemppua et sillei hei!
Jos nuo kaksi edellistä kohdetta olivat vähän perstuntumalta valittuja, niin Sevilla on kyllä sitten ihan oikeasti hyvä haku! Sitähän ovat monet muutkin jo hehkuttaneet, eli Kyösti siis peesaa heitä. Cristiano Ronaldo ei ole vetämässä lasten sukelluskoulua tänään Sevillassa, joten sekin osaltaan heikentää Realin mahdollisuuksia. Sevilla on niin hyvä haku, että jos Malmö tai Pool pettävät, Kyösti tekee uuden rivin sille et sillei hei!
Muista kohteista sen verran, että Kyösti alkaa kohtapuoliin odottaa surkean Herta Berlinin tappioputken loppumista. HSV:n vieraskerroin nyt ei vain riitä tänään. Ehkäpä Hampuri vääntää väkisin sen hikisen voiton, mutta Kyösti ei kyllä kävisi riskeeraamaan riviään mikroskooppisella kertoimella.
Suuryllättäjiä voisivat olla esim. Espanyol ja Atalanta. Kyösti mietti ja mietti, mutta päätti lopulta jättää tuon Atalanta-Milanin kokonaan väliin, vaikka kotikerroin houkuttelee. Siihen kohteeseen ristille kuitenkin mieluummin ykkös- kuin kakkosvarmistus. Täh?
http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/eng_prem/8283710.stm

Vastaukset 1
Vanhimmat
Chelsea-Liverpool 1,X
Sevilla-Real Madrid 1,X