Miten paljon joulu hiljentää kauppoja, julkista liikennettä jne?

Tilattiin matka Madeiralle jouluviikolla.
Ajateltiin taas patikoida, mutta tuli yhtäkkiä mieleen, että kulkeeko jouluaattona ja joulupyhinä bussit, onko kaupat auki, entä ravintolat?
Valuuko suunnitelmamme hiekkaan? Onko tietoa asiasta, esim Masseurilla...?
161559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Portugalissa on kaksi juhlapyhää, 1. joulupäivä 25.12. ja uudenvuodenpäivä, jolloin jota kuinkin kaikki kaupat, kahvilat ja ravintolat ovat kiinni. Tähän saattaa kuitenkin olla paikkakohtaisia poikkeuksia esim. Funchalissa, jossa on matkailijoita myös joulun aikaan.

Jouluaatto on pitkälti arkipäivä. Ruokakaupat saattavat sulkeutua normaalia aikaisemmin klo 18:n maissa. Ravintoloista jotkut tarjoavat jouluaterian ja näin tekevät myös monet hotellien ravintolat. Pöytävaraus saattaa olla tarpeen. Vähintään hotellit pitävät huolta vieraistaan myös joulupäivänä ja joitakin ravintoloita ja kahviloita saattaa olla auki.

Jouluaatto ja 26.12. on monella jonkinlainen "liukuva vapaa", vaikka päivät eivät virallisia juhlapyhiä olekaan. Ruokakaupat ja ostoskeskukset avautuvat välittömästi 26.12. Jotkut pikkuliikkeet ja ravintolat saattavat pitää vapaata 26. ja 27.12, mutta 28.12., jolloin kausialennusmyynnit pyörähtävät käyntiin, ovat kaikki kaupat jälleen auki normaaliin tapaan.

Bussien kulusta joulupäivänä en osaa sanoa, koska siinä saattaa olla eroja paikallisessa käytännössä. Aikataulut mainitsevat yleensä vain juhlapyhän, feriado, eivät erikseen joulupäivää. Vähintään takseja on saaavana myös joulupäivänä.

Mielestäni ei ole syytä huoleen. Ruoan ja juoman suhteen pärjäätte ilman muutta ja todennäköisesti jonkinlaisia kuljetuspalveluja on saatavana myös joulupäivänä.

Äänestä
  • olemme tulossa Funchaliin juuri 1.1.2010 ja majoitukseksi varattu huoneisto ilman aterioita.
    Jotta ei tarvitsisi eväitten kanssa varautua, olisi mukava tietää, mitkä ravintolat mahdollisesti
    Lidon alueella tai Funchalin keskustassa olisivat avoinna. Kaupat tuskin ovat, kuten Masseur totesi.
    Kertokaa, jos jollain tietoa.

    Äänestä

Jatkamme siis luottavaisin mielin suunnittelua!

Äänestä
  • ...taitaa olla vuoden ainoa päivä jolloin bussit eivät kulje, eli harrastukset on suunniteltava sen mukaan.

    Itse olen muutaman vuoden tauon jälkeen menossa jouluksi Madeiralle, auto on vuokrattuna koko ajalle joten liikkuminen ei tuota ongelmia. Tarkoitus on tehdä myös joitain vaelluksia. Olen liikkunut saarella paljon ja käynyt useimmilla reiteillä useampaankin kertaan, myös niillä hieman "vaatimivammilla". Joulupäiväksi ajattelin esim. Rabacalin käyntiä jonne ei muutenkaan julkisilla pääse.

    Jos kiinnostaa niin voimme suunnitella esim. kimppakyytiä jollekin päivälle.

    Äänestä

  • Jouluna Madeiralla kirjoitti:

    ...taitaa olla vuoden ainoa päivä jolloin bussit eivät kulje, eli harrastukset on suunniteltava sen mukaan.

    Moi!
    Olemme tulossa sinne 21 pvä viikoksi. Ja kimppakyyti kyllä kiinostaa! Asumme kaupungilla Sao Paulo
    hotellissa. Ollaan oltu ennenkin Madeiralla ja käytetty pääosin "local busseja"
    ja autokin on ollut kerran vuokralla. Patikoitu on siellä sun tällä, mutta paljon on vielä näkemättä.
    Mitä reittejä olet/olette ajatelleet?

    Äänestä

  • innokas matkaaja kirjoitti:

    ...Madeiralle, reittilennolla. TAP oli erittäin kilpailukykyinen hinnoittelussaan, Tjäreborg kehtasi pyytää 629 euroa lomalentopaikasta kyseiselle viikolle joten valinta oli hyvin helppo. Reittikone on aina reittikone eikä jalkojen oikaisu Lissabonissa tee ollenkaan pahaa.

    Majoitun Lidon alueella, yksin ehkä kaksin, se on vielä vähän auki. Tuo auto hieman rajoittaa vaellusreittivalikoimaa, tosin sitten on myös mahdollista mennä vaikka juuri sinne Rabacaliin tai esim. Queimadakseen kun auto on käytössä. Toki busseja on tullut käytettyä saarella paljonkin vaikka myös auton kanssa on liikuttu usein. En ole vielä ehtinyt sen syvällisemmin paneutua koko reissuun kun on tässä ollut vähän muita kiireitä.

    Otatko lennon Funchaliin Lissabonista vai hesasta.Onko Lissabonin kenttä selkeä maalaiselle.Itselleni jäi erään ulosoton kautta muuta Madeiran viikko-osake käsiin.

    Äänestä

  • uusi vuosi ehkä kirjoitti:

    Otatko lennon Funchaliin Lissabonista vai hesasta.Onko Lissabonin kenttä selkeä maalaiselle.Itselleni jäi erään ulosoton kautta muuta Madeiran viikko-osake käsiin.

    Lento kannattaa katsoa esim. ebookers.fi sivulta Helsinki-Funchal. Saattaa löytää sellaisen, että Hel-Lissabon suorana (TAP) ja siellä vaihto Funchaliin. Tai sitten joutuu vaihtamaan vielä matkalla Lissaboniin esim.Tukholmassa, Köpiksessä tai oslossa - mikä kenellekin on paras aikataulu. Olemme menneet jopa siis kahdella vaihdolla, muttei sekään ole mikään ongelma - hieman lisää matka-aikaa, mutta ei ratkaisevasti. Lissabonin kenttä on ihan selkeä ja helppo vaihtaa siellä, rohkeasti vain matkaan. Itse menen mieluummin näin kuin lomalennolla, koska sillloin on liikaa sidottu lentopäiviin, jotka yleensä vain maanantaisin ja otettava kokonaiset viikot. Reitillä lentäen voi olla perillä vaikka lauantaista lauantaihin tai 5 päivää, 10 päivää tai minkä tahansa ajan - paljon vapaammin.

    Äänestä

  • TAP = OK kirjoitti:

    TAPin ja SATAn lennot Lissabonista Funchaliin lähtevät Terminaalista 2, joka avattiin kaksi vuotta sitten. Koneet Pohjolasta ja muualta maailmasta saapuvat Terminaaliin 1, josta on kuljetus kakkosterminaaliin. Matka on melko lyhyt. Terminaali 2 on pieni ja yksinkertainen.

    Olen seurannut sivun kirjoittelua.Saarelta löytyy myös yksityisten omistamia osakkeita joita vuokrataan.Yleensä myös maininta lento ei kuulu hintaan.Saitte lennon kuulostamaan samalta kuin päivittäinen kaupassa käynti.Näihän se varmaan on,kunhan saisi stempattua tätä hiirulaista osallistumaan.Englantini on keskikoulu tasoa.Masseur on Asoreista kertonut paljon,joten sielläkin täytyy käydä katsomassa ja ensikuussa alkaa eläkeputki.

    Äänestä

  • konttoristi49 kirjoitti:

    Mielestäni masseur on palkkansa ansainnut matkailun edistämisen osalta.Voisivat keksiä jonkinmoisen vastauskohtaisen palkkion.Vastaus on aina asiallinen, olipa kyseliä kuka tahansa.Aivan uusi matkailija voi hänen vinkeillään lähteä matkalle.Itse maksan useita satasia klikkaus palkkioina,joissa hyöty on kiikun kaakun.

    Lämpimästi tervetuloa São Miguelille. Meillä täällä Azoreilla on yhdeksän asuttua saarta. Madeiralla on kaksi. Kielitaidon puolesta Azoreilla pärjää vaatimattomallakin taidolla ja onhan maailmassa paljon matkailijoita, jotka reissaavat puhumatta mitään maailman valtakielistä. Ajan mittaan matkailijalle tulee kokemusta, jolla selviää, vaikka kielitaito olisi vaatimaton.

    Äänestä

  • bonus ££ $$ kirjoitti:

    Mielestäni masseur on palkkansa ansainnut matkailun edistämisen osalta.Voisivat keksiä jonkinmoisen vastauskohtaisen palkkion.Vastaus on aina asiallinen, olipa kyseliä kuka tahansa.Aivan uusi matkailija voi hänen vinkeillään lähteä matkalle.Itse maksan useita satasia klikkaus palkkioina,joissa hyöty on kiikun kaakun.

    Kiitos ystävällisistä kommenteista.

    On ilo pyrkiä auttamaan matkailijoita. Siinä samassa oppii itsekin. Kaikkiin kysymyksiin en näet voi tietää vastauksia suoralta kädeltä, vaan joudun ottaman selvää. Paljon on myös hyötyä siitä, että lukee muiden kokemuksia.

    Oman palkallisen työni aika on ohi. Nyt voin puuhastella täyspäiväisesti.

    Äänestä

  • old_profile_25393 kirjoitti:

    TAPin ja SATAn lennot Lissabonista Funchaliin lähtevät Terminaalista 2, joka avattiin kaksi vuotta sitten. Koneet Pohjolasta ja muualta maailmasta saapuvat Terminaaliin 1, josta on kuljetus kakkosterminaaliin. Matka on melko lyhyt. Terminaali 2 on pieni ja yksinkertainen.

    Täällähän on hyvää tietoa!
    Olen juuri varaamasa tammikuun alkuun lentoja Funchaliin.
    Saisiko konkareilta vinkkiä: riittääkö Lissabonin kentällä vaihtoajaksi 1h 45 minuuttia?
    Ehtiikö matkalaukut tässä ajassa samalla lennolle?

    Äänestä

  • Jouluna Madeiralla kirjoitti:

    ...taitaa olla vuoden ainoa päivä jolloin bussit eivät kulje, eli harrastukset on suunniteltava sen mukaan.

    Itse olen muutaman vuoden tauon jälkeen menossa jouluksi Madeiralle, auto on vuokrattuna koko ajalle joten liikkuminen ei tuota ongelmia. Tarkoitus on tehdä myös joitain vaelluksia. Olen liikkunut saarella paljon ja käynyt useimmilla reiteillä useampaankin kertaan, myös niillä hieman "vaatimivammilla". Joulupäiväksi ajattelin esim. Rabacalin käyntiä jonne ei muutenkaan julkisilla pääse.

    Jos kiinnostaa niin voimme suunnitella esim. kimppakyytiä jollekin päivälle.

    Millaista on kaupungissa joulupäivänä? Liikkuvatko ihmiset ulkona vai onko hiljaista? Mietin tässä vähän eri vaihtoehtoja, Madeira vai Costa del Sol vai Lanzarote.

    Äänestä

Ei joulun ja uudenvuoden aikaan ole mitään ongelmia löytää avoinna olevaa ravintolaa, on Funchal jo sen verran turismin läpitunkema paikka. Kaikki paikat eivät toki ole ihan normaalisti auki, mutta omiin eväisiin ei tarvitse todellakaan turvautua. Kaupat ovat muistaakseni vähän yleisemmin kiinni, mutta eivät päiväkausia kuten meillä.

Kannattaa muuten suunnata jouluaaton aattona vanhaan kaupunkiin, siellä on silloin menossa melkoiset karnevaalit, vähän meikäläistä vappumeininkiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

innokas matkaaja kirjoitti:

Tilattiin matka Madeiralle jouluviikolla.
Ajateltiin taas patikoida, mutta tuli yhtäkkiä mieleen, että kulkeeko jouluaattona ja joulupyhinä bussit, onko kaupat auki, entä ravintolat?
Valuuko suunnitelmamme hiekkaan? Onko tietoa asiasta, esim Masseurilla...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu