Valkohäntäpeuroista on tullut riesa maanviljelijöille,mökkiläisille ja autoilijoille .Kanta on aivan liian suuri, paikoitellen aivan mahdoton .Peuran metsästys huononmakuisen lihan vuoksi ei kiinnosta hirviporukoita ja siksi kanta pääsee rehottamaan. Minusta peuran metsästys voisi olla kaikkien metsästysoikeuden omaavien metsämiesten ja-naisten oikeus . On varmasti useita pieniä metsästysseuroja , joilla ei ole tarvittavaa määrää yhtenäistä maa-alaa hirvieläimille tai hirviporukan ulkopuolelle jääviä metsästäjiä jotka haluaisivat metsästää peuroja tai kauriita .Kannan pienennys ei tule onnistumaan nykyisellä tavalla . Paikkakunnallamme asuvien ihmisten yhteinen toive on näiden "tuholaisten" vähentäminen , mutta se ei ole mahdollista nyt .Peurat aiheuttavat suurta tuhoa pelloilla, puutarhoissa ja jopa pihojen kukkat maistuvat näille . Liikenteessä myös tapahtuu kymmeniä kolareita seudulla vuosittain .
Peuroja aivan liikaa
15
5211
Vastaukset
- Hupi
Kyllä. Hyvä että on viisaita ideoita. Peurat ja sudet eivät vain kuulu Suomen luontoon. Vapaaseen metsästykseen vain, niin katsotaan mitä tapahtuu.Pidetään kuitenkin kiinni säädetyistä metsästys ajoista. Ammutaan tarkkoja laukauksia.
- tähti
Teidän olisi hyvä ajatella paljon enemmän ja laajemmin, siilä suomen luonto ei ole kovin rikas ja on hyvä, että tänne tuodaan eräitä mielenkiintoisiakin lajeja, vaikka emme olisi niitä ansainneetkaan. Susi kuuluu suomen alkuperäiseen luontoon, mutta jos halutaan mennä tarpeaksi pitkälle taaksepäin luontomme histriassa, niin voimme todeta, ettei ihminenkään kuulu suomeen
- rasse
jos ilvekset ja sudet hoitais tän asian
- hirvi
Kyllä ne hoitaakin näillä ilveksen kaatolupamäärillä !
- Sako
Keväisin pelloilla saattaa olla useita kymmeniä peuroja orasmaassa kerrallaan .Samoin mansikka ,peruna,juurekset ja hedelmäpuut vetävät puoleensa peuroja .Vahingot eivät ole aivan pieniä .Ilves hoitaa lähinnä vain huonokuntoisia eläimiä pois päiviltä . Mitään petolaumoja emme tarvitse metsiimme .
- maalainen
Sako kirjoitti:
Keväisin pelloilla saattaa olla useita kymmeniä peuroja orasmaassa kerrallaan .Samoin mansikka ,peruna,juurekset ja hedelmäpuut vetävät puoleensa peuroja .Vahingot eivät ole aivan pieniä .Ilves hoitaa lähinnä vain huonokuntoisia eläimiä pois päiviltä . Mitään petolaumoja emme tarvitse metsiimme .
Olishan se somaa, kun iso mirri istuisi rappusilla, kuin eräässä pappilassa tässä taannoin.
Sais kasvimaat olla rauhassa, eikä kaikki ohikulkijatkaan vieraisille tuppaisi.
Noista peuralaumoista kyllä päästää tulevan talouslaman tultua. Kaikki syötävä kun silloin kelpaa, joten on se hyvä, että on noita itsehuoltavia varmuusvarastoja metsissä.
- ei aktivisti
En ole aktivisti, mutta sanot niitä tuholaisiksi, mietis mitä ihmiset on. Peurat ei oo tullu teijän maille vaan te niiden, ajatteles tätä. On varmasti muitakin keinoja.
Nyt sitten ihan toinen juttu nille jotka harrastaa jousipyssyillä peurojen metsästystä, mä katelin joskus ohjelman liittyen asian ja en voi muta sanoo ku, että te ootte sairaita. Ei pahalla, mut miättikää.- cgrey7
jos tarkkuus on hallinnassa ja muut taidot on harjoiteltu varmoiksi ei jousi metsästys tuota sen enmpää tuskaa eläimelle kuin muukaan metsästys. Eri asia on jos esim jossain maissa laki sallii vaan metsään menon jousen kanssa ilman kontrollia taitojen hallinnasta, en itse tekisi niin koskaan.
Tarvitaan sensorointi systeemi joka ottaa paremmin huomioon tän ampujan kehityksen ehkä enemmän kuin mikä nytten on saatavilla. en kuitenkaan mene sanomaan tästä varmaksi suuntaan tai toiseen koska en ole hankkinut Suomesta metsästys lupaani. Sanosin näin että jousi metsästyksen hallintaan kuluu enemmän aikaa kuin kivääri metsästykseen mutta kun se taito on hyppysissä niin se on ihan kunniallinen tapa hankkia ruokaa. en tykkää lahtaamista itse, enkä pelkän turkiksen takia jaksaisi lähteä kökkimään passiin. - aktivistiko
alkuperäinen asukas Suomen metsissä vaan siirtoistutettiin pohjois-amerikasta ennen sotia. Näin ollen se sopuisana elukkana alkoi nopsasti valtaamaan itselleen elintilaa.
- peuran kasvattaja
Kyllä peuran liha on hyvää. Parempaa kuin hirvi. Eikä niistä niin kauheeta tuhoa tule viljapellollekkaan, ainakaan minun. Syötän talvellakin vielä ihan omaksi iloksi niitä lisää että selviävät talvesta ja kasvavat isommiksi "lihakimpaleiksi".
- erä jorma 96
kyl peuran kasvattaja on oikees et kannattaa miettii mitä kirjottaa jos ei oo varma tiedon lähteest.
- erä jorma 96
peuran liha on hyvää ja kolarit voi välttää jos ajo taitoo löytyy ja pitää silmät auki lisäks peura on mielen kiintonen metsästyksen kohde ja muutenkin hieno elukka
- on hyvää
Ihan höpö-höpöjuttua etteikö etteikö peuran liha olis hyvää. Erittäin vanhakantainen ja täysin perusteeton näkemys. Omassa seurassa en ole tosin koittanut muuttaa mielipiteitä, kun saan itse lihat, kun muut ei halua! Ja sitten syön paljon maukasta filettä ja paistia.. :)
- Peuransyöjä
on hyvää kirjoitti:
Ihan höpö-höpöjuttua etteikö etteikö peuran liha olis hyvää. Erittäin vanhakantainen ja täysin perusteeton näkemys. Omassa seurassa en ole tosin koittanut muuttaa mielipiteitä, kun saan itse lihat, kun muut ei halua! Ja sitten syön paljon maukasta filettä ja paistia.. :)
Peuran kasvattaja on tasan oikeassa. Luulo peuran lihan pahan makuisuudesta perustuu siihen, että peuran lihan päällä ja osin lihasten välissä oleva rasva on pahan makuista ja se pitää poistaa. Kun rasva poistetaan saadaan todella mureaa lihaa. Vankohäntäpeura ei vahoingoita millään tavalla puustoa, toisin kuin esim. kauris
- mettämies96
ottaa kyl päähä tommone ko tullaa tän metsästäjii syyttelee kaikemaailma asioista ilma et ite tietää ees mistä puhuu ja jousesta voin sanoo et haulikko kantamalt ammuttaes iha yht tehokas ja tappava ko esim kivääri ko ns. leikkaavat kärjet lamauttaa eläimen ja se o kuolu jo enne ko ees tajuu mikä siihe iski.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 194669
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni831702Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2871566Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä741514Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2431388Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121150Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1341120Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041089- 931054
Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi651023