Ongelmani on omien roolieni radikaali vaihtelevuus. En enää oikein tiedä minkälainen oikeastaan olen, koska se tuntuu riippuvan täysin ihmisistä joiden seurassa olen. Tunnen itseni oudoksi kameleontiksi.
Havainnollistan asiaa hieman. Pääasiallinen sosiaalinen ympäristöni on lukio. Vapaa-ajallani en juurikaan ole tekemisissä muiden kuin perheeni kanssa. Mutta itse ongelman ytimeen. Roolini eri ihmisten seurassa vaihtelevat kovin radikaalisti. Enkä minä tietoisesti käytöstäni vaihtele, yritän vain olla ja käyttäytyä jotenkin. Ja tämä tuntuu aiheuttavan lisäksi ristiriitoja kun tämä kaikki tapahtuu samassa ympäristössä.
Erään ihmisen seurassa olen kovin itsevarma ja juttu lentää ehkä liiankin kovasti. Kerran räppäsin freestyleä hänelle ja hänen kaverilleen jota en edes suoranaisesti tuntenut. Eikä se ollut mitään väkipakolla esittämistä, puhe oli suomiräpin yksinkertaisuudesta joten annoin pienen näytteen.
Erään toisen henkilön seurassa olen hilpeä veikko joka nauraa ja puhuu paljon ja on vähän yksinkertainen.
Erään henkilön seurassa olen jotenkin ylenpalttisen masentuneen oloinen
Erään henkilön seurassa olen agressiivinen ja vihainen.
Puolituttujen seurassa olen varautunut ja vähäpuheinen.
Joidenkin seurassa jotain, en edes tiedä mitä.
Joidenkin seurassa jotain näiden väliltä.
Yksin ollessani olen sulkeutunut ja pelokas tuntemattomia kohtaan ja kaikenkaikkiaan yleensä pelkään sosiaalisia tilanteita.
En ymmärrä miten voin muuttua noin radikaalisti. Oudolta tuntuu varsinkin kun nuo roolit menevät ristiin... Jos olen masennus-henkilön seurassa ja hilpeäveikko-henkilö pysähtyy juttelemaan. Olen juuri valitellut elämän surkeutta ja puhunut synkeitä, sitten yhtäkkiä olen hetken kovin iloinen ja naurava, sitten taas vaivun surkeuteen. Tai sitten olen hilpeäveikko-henkilön kanssa syömässä ja olen selittämässä jotain hauskaa juttua, yhtäkkiä pöytään tulee hänen kaverinsa jota en tunne, menen täysin hiljaiseksi ja sulkeutuneeksi. Tai kun menin puhumaan englanniksi niitä näitä kaverin kaveri-vaihto-oppilaalle, jonka kanssa en oikeastaan ollut ennen puhunut, mutta sitten en uskalla millään kysyä edes kysyttäviäni opettajalta. Jonkin siinä täytyy olla vialla.
Muutenkin, olen kai piilossa noiden eri roolien takana, kukaan ei loppujenlopuksi tiedä minkälainen oikeasti olen. Seilaan eri ihmisten ja porukoiden välillä, sitoutumatta keneenkään, mutta toisaalta myös hylkäämättä ketään. Nämä tuttavuudet tosin jäävät siinä vaiheessa kun yhteinen ympäristömme jää taakse. Kuten tässä tapauksessa kävi, kun lakkiaisten jälkeen en ole vieläkään tainnut tavata yhtäkään monista tuttavistani, ellei se sitten tapahtunut vahingossa. Eli en siis enää edes ole lukiossa. Kirjoitin teksin väärässä aikamuodossa, mutta en jaksa enää ruveta muuttamaan.
Onko tämä joku mielenterveydellinen ongelma joka vaatii hoitoa, olenko hullu soluttautuja, vai elänkö vain elämäni onnellisena loppuun saakka?
Havainnollistan asiaa hieman. Pääasiallinen sosiaalinen ympäristöni on lukio. Vapaa-ajallani en juurikaan ole tekemisissä muiden kuin perheeni kanssa. Mutta itse ongelman ytimeen. Roolini eri ihmisten seurassa vaihtelevat kovin radikaalisti. Enkä minä tietoisesti käytöstäni vaihtele, yritän vain olla ja käyttäytyä jotenkin. Ja tämä tuntuu aiheuttavan lisäksi ristiriitoja kun tämä kaikki tapahtuu samassa ympäristössä.
Erään ihmisen seurassa olen kovin itsevarma ja juttu lentää ehkä liiankin kovasti. Kerran räppäsin freestyleä hänelle ja hänen kaverilleen jota en edes suoranaisesti tuntenut. Eikä se ollut mitään väkipakolla esittämistä, puhe oli suomiräpin yksinkertaisuudesta joten annoin pienen näytteen.
Erään toisen henkilön seurassa olen hilpeä veikko joka nauraa ja puhuu paljon ja on vähän yksinkertainen.
Erään henkilön seurassa olen jotenkin ylenpalttisen masentuneen oloinen
Erään henkilön seurassa olen agressiivinen ja vihainen.
Puolituttujen seurassa olen varautunut ja vähäpuheinen.
Joidenkin seurassa jotain, en edes tiedä mitä.
Joidenkin seurassa jotain näiden väliltä.
Yksin ollessani olen sulkeutunut ja pelokas tuntemattomia kohtaan ja kaikenkaikkiaan yleensä pelkään sosiaalisia tilanteita.
En ymmärrä miten voin muuttua noin radikaalisti. Oudolta tuntuu varsinkin kun nuo roolit menevät ristiin... Jos olen masennus-henkilön seurassa ja hilpeäveikko-henkilö pysähtyy juttelemaan. Olen juuri valitellut elämän surkeutta ja puhunut synkeitä, sitten yhtäkkiä olen hetken kovin iloinen ja naurava, sitten taas vaivun surkeuteen. Tai sitten olen hilpeäveikko-henkilön kanssa syömässä ja olen selittämässä jotain hauskaa juttua, yhtäkkiä pöytään tulee hänen kaverinsa jota en tunne, menen täysin hiljaiseksi ja sulkeutuneeksi. Tai kun menin puhumaan englanniksi niitä näitä kaverin kaveri-vaihto-oppilaalle, jonka kanssa en oikeastaan ollut ennen puhunut, mutta sitten en uskalla millään kysyä edes kysyttäviäni opettajalta. Jonkin siinä täytyy olla vialla.
Muutenkin, olen kai piilossa noiden eri roolien takana, kukaan ei loppujenlopuksi tiedä minkälainen oikeasti olen. Seilaan eri ihmisten ja porukoiden välillä, sitoutumatta keneenkään, mutta toisaalta myös hylkäämättä ketään. Nämä tuttavuudet tosin jäävät siinä vaiheessa kun yhteinen ympäristömme jää taakse. Kuten tässä tapauksessa kävi, kun lakkiaisten jälkeen en ole vieläkään tainnut tavata yhtäkään monista tuttavistani, ellei se sitten tapahtunut vahingossa. Eli en siis enää edes ole lukiossa. Kirjoitin teksin väärässä aikamuodossa, mutta en jaksa enää ruveta muuttamaan.
Onko tämä joku mielenterveydellinen ongelma joka vaatii hoitoa, olenko hullu soluttautuja, vai elänkö vain elämäni onnellisena loppuun saakka?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mahdollisia sairauksia en pysty arvioimaan, mutta näyttääpä minusta siltä, että sinä olet erityisen altis toisten ihmisten vaikutukselle eli heijastat heidän mielentilojaan. Kaikkihan vaikuttavat kaikkiin tiedostamattaankin. Toiset ovat vahvempia vaikuttajia kuin toiset ja eräät herkempiä vaikutuksille kuin eräät. Sinä saatat jopa olla etevä kummassakin suhteessa, jolloin syntyisi kierre: esimerkiksi kun sinä masennut, niin kumppanisikin masentuu ja sinä taas masennut siitä yhä enemmän jne. Tähän viittaa mielentilojesi vahvuus, joka on kiinnittänyt huomiosi.
Tämä on tietysti spekulaatiota, mutta voithan tarkkailla mekanismeja. - Tunnetkohan samoin puhelimessakin tai jopa sähköpostin ääressä?
Tällaisesta herkkyydestä oletettavasti seuraa juuri sosiaalisten tilanteiden pelko. Olet oppinut, että ihmisten vaikutus sumentaa ajatustoimintaa ja tuntuu usein rasittavalta.
Herkkyys on tietysti synnynnäinen piirre. Ainoa hoito, jos siihen on tarpeen mennä, lienee mieltä turruttavien lääkeaineiden käyttö. Luonnollista hoitoa on se, että pysyy myös omissa oloissaan tarpeeksi pitkään kerrallaan, jotta mieli ehtii tasaantua, ja esimerkiksi opiskelee tällöin tehokkaasti. Tietysti kanssakäymistäkin tarvitaan kohtuullisessa määrin.
Kyseessä on INTP persoonallisuus, asia jota psykiatrit eivät ymmärrä.
Psykiatrit diagnosoivat sen sairaudeksi.
Jotkut psykologit vielä sentään ymmärtävät.
Taisitpa osua naulan kantaan...:
http://www.intp.org/intprofile.html
INTPs dislike making the first move and tend to mirror the emotional content of the other person. A jolly person will quickly bring the INTP out of his shell, as much as that is possible, while a serious person will find a serious INTP looking back at him. In this sense, INTPs preference for intuitive perception (rather than action) with respect to people results in them resembling a chameleon. The INTP can fit into many different modes of behaviour, even contradictory ones, in order to get into the mindset of the other person. The goal is to gain enough intuitive data to analyse and assess the person. In doing this, the INTP remains somewhat reserved, never wholly identifying himself with his surroundings.
Varsinkin tuo chameleon eli kameleontti josta itsekin kirjoitin pisti silmään. Ja "The INTP can fit into many different modes of behaviour, even contradictory ones...". Muutenkin kyllä tunnistin itseni tuolta sivulta erittäin monesta kohtaa.