Nykyään 325i on jotenkin turha malli

325i on jokseenkin turha malli 3 litrasen koneensa kanssa. Tehoja siinä ei juurikaan ole, mutta silti kone on iso. 330i ei edes ole kovinkaan paljon kalliimpi kuin 325i, mutta tehoa on jo ihan eri tavalla. Miksi BMW ei laittaisi 325i malliin vaikka esim. 2 litraista turboa tai takaisin 2.5 litrasta vaparia? Kulutus samalla pienenisi ja päästöt laskisivat. 3 sarjan moottori valikoima on muutenkin aika suppea, vain 2 ja 3 litraisia.
14481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mihin helekuttiin sitä tehoa tarvii? Kyllä luulis siihen kaheksankympin vauhtiin, tai korkeintaan sataseen pääsevän vähemmilläkin tehoilla. Tää ei koske yksin bemaria, vaan noin niinku yleensä.
Mulla on 60 hv ja hyvin riittää, ei oo ikinä tehot loppunu. Eikä tarvii toisten eessä kykkiä, pääsee jopa ohikin.

Äänestä

jo miltein niinpäin että pikkumoottorit kuluttaa enemmän! Tallakun pitää olla pohjassa jokapaikassa että pysytään virrassa! Vääntö ja alhaiset kierrokset tuovat nykypäivänä pienen kulutukse.

Äänestä
  • Itsekin ajelin vuoden VW LT:llä, jossa on 75 hv:n 2.4 l 6-kone. Saatanan laiskahan se on eikä sillä päässy mihinkään, joten turbotin sen. Laiton Volvo FH:n ahtimen ja välijäähdyttimen. Lisäksi ruiskupumppu on ruuvattu tappiin asti ja laitettu isommat suuttimet. Lisäksi on vielä kunnon 3" putkisto! Jumankauta kyllä nyt kulkee ja mustaa tulee pakoputkesta! Ja ne äänet, on kyllä komeet soundit, paljon paremmat ku teiän bemareissa! Tojota kuskeilla tulee paskat housuisin corolloissaan, kun tulen risteykseen heidän vierään ja vähän kaasuttelen! Kyllä sun köyhä 60 hv:n ransiitti kalpenee mun LT:n rinnalla!! HAH HAH

    Äänestä

Onhan se 25 halvempi kuin 30, ja hyväksi se on testeissä todettu, tehot löytyy kuten luvataankin, mutta tämä tehokkaampi versio kun oli ruotsin TeknikensVärldin penkis niin tehoja puuttui paljon, verrattuna tehtaan ilmoitukseen siis. Oikeasi noiden tehoero ei ole niin suuri kuin paperilla. Eihän noissa voi paljon eroa ollakaan kun järjellä miettii: kaksi saman valmistajan saman kokoista ahtamatonta moottoria. Mutta ovat kyllä varmasti markkinoiden päästö-piheimmät 3.0-bensat.

Äänestä
  • Jos valmistaja ei ilmoittaisi 325i:n tehoja alakanttiin ja 330i:n hieman yläkanttiin, ei olisi mitään järkeä laittaa montaa tuhatta euroa taivaan tuuliin. Muistelen lukeneeni, että todellisuudessa näissä kahdessa väännössä ei ole mitään huomattavaa eroa.

    Äänestä

Että 2.5-litraisella koneella kulutus tippuisi? 325i:ssä oli 2007 asti 2.5-litrainen kone, vaihtoivat 3-litraseen ja keskikulutus tippui 2l/100km.

325i:ssä on kyllä tehoja tarpeeksi - monet eivät näe tarpeen maksaa 5000€ 0.6sek parannuksesta kiihtyvyyteen.

Äänestä
  • kylläkin kiihtyy 1s nopeammpin kuin 325i. Katso vaikka eri mittaustuloksia netistä.
    330:sta 3 sarjalainen alkaa vasta olemaan premium, sitä halvemmat ja hitaammat ovat surkeita mopoja. 316i, 318i/d ja 320i/d ovat niitä malleja jotka voisi lopettaa.

    Äänestä

  • 330iaE90 kirjoitti:

    kylläkin kiihtyy 1s nopeammpin kuin 325i. Katso vaikka eri mittaustuloksia netistä.
    330:sta 3 sarjalainen alkaa vasta olemaan premium, sitä halvemmat ja hitaammat ovat surkeita mopoja. 316i, 318i/d ja 320i/d ovat niitä malleja jotka voisi lopettaa.

    vois lopettaa. Surkeita mopoja.

    t.kateellinen tojopoju

    Äänestä

No siksi ei voi laittaa 2L turboa kun se pyyhkii pöytää 3L vaparilla jos se kootaan oikeista osista ja oikealla ammattitaidolla. Esim. Golf R:n 2.0 TSI on parempi kuin suuri osa 3L vapareista...vääntöä on ja laajalla alueella ja huipputehoa on 260 hv. Lisäksi sillä on mahdollista ajaa pienellä kulutuksella silloin kun tehoa ei tarvita...siihen 3L vapari ei pysty koskaan.

Äänestä
  • mutta R Golfissa on tehoa 270 hv.

    Äänestä

  • Kuitenkin tuokin kolopallo vie EU-kulutustestissä puoli litraa enemmän satasella kuin bemarin 330ix, vaikka on paljon pienempi ja kevyempi auto.

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    Kuitenkin tuokin kolopallo vie EU-kulutustestissä puoli litraa enemmän satasella kuin bemarin 330ix, vaikka on paljon pienempi ja kevyempi auto.

    kuluttaa aina enemmän kuin tehdas ilmoittaa. Katso vaikka saksalaisia testejä. Tuskin saksalaiset tahallaan tekevät kotimaiselle merkille "huonoa mainetta".

    Äänestä

  • pensaapallaa kirjoitti:

    kuluttaa aina enemmän kuin tehdas ilmoittaa. Katso vaikka saksalaisia testejä. Tuskin saksalaiset tahallaan tekevät kotimaiselle merkille "huonoa mainetta".

    Käy huviksesi katsomassa Autoliiton Ecotest sivuilta, mikä automerkki kuluttaa merkittävästi enemmän kuin ilmoittaa, eipä ole ainakaan bemari. Esimerkiksi 530i kulutus testissä vain 8.19l/100km, vaikka kyseessä on iso auto 272hp koneella.

    Äänestä

Itse ajoin tuollaisella ja keskikulutus pyöri siinä 10 litran paikkeilla. Aika alakanttiin tehdas kyllä ilmoittaa kulutuksen, ei hyvä ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


330i kirjoitti:

325i on jokseenkin turha malli 3 litrasen koneensa kanssa. Tehoja siinä ei juurikaan ole, mutta silti kone on iso. 330i ei edes ole kovinkaan paljon kalliimpi kuin 325i, mutta tehoa on jo ihan eri tavalla. Miksi BMW ei laittaisi 325i malliin vaikka esim. 2 litraista turboa tai takaisin 2.5 litrasta vaparia? Kulutus samalla pienenisi ja päästöt laskisivat. 3 sarjan moottori valikoima on muutenkin aika suppea, vain 2 ja 3 litraisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu