Nyt etelän-media pilkkaa Kekkosta!

Ei Kekkonen pelännyt mitään tai ketään. Kekkonen oli visionääri ja tiesi, että Neuvostoliitto tulee kaatumaan, se oli Kekkosen oma projekti ja toteutui. Tietysti tuollaista soopaa kirjoittaa jälleen kerran
etelän lehdet. Vanhasessa löivät kirveensä kiveen ja nyt kaivettiin Urkki haudastaan.
389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kekkonen PELITTI siinä ajassa ja paikassa. Muistetaan, että Kekkosella oli paljon vastustajia, joista osa nyt olisi todella kammottavia monstereita. Vielä niitä jossakin horisee, ja niitä on hyödynnetty kuin ruuneperia.
Uudempi tilanne on painanut päälle. Jätetään kekkoset ja svinhut patsailleen, jooko, mutta ei palvota uusia?

Äänestä

Kekkonen oli vakuuttunut, että N:liitto on ja pysyy. Eikä tiennyt oikeastaan kukaan muukaan. Toiveikkuutta toki oli, mutta se ei perustunut mihinkään muuhun kuin toivoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pettynyt keskustalainen kirjoitti:

Ei Kekkonen pelännyt mitään tai ketään. Kekkonen oli visionääri ja tiesi, että Neuvostoliitto tulee kaatumaan, se oli Kekkosen oma projekti ja toteutui. Tietysti tuollaista soopaa kirjoittaa jälleen kerran
etelän lehdet. Vanhasessa löivät kirveensä kiveen ja nyt kaivettiin Urkki haudastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu