TV-1 juuri alkaneesta ohjelmasta.

Ohjelmassa ainakin aluksi käsitellään joitakin joogamenetelmän muotoja. Ohjelma-introssa todetaan, että jooga voi mahdollistaa ns.henkisen kasvun tien.

Olen kokeillut joogan alkeita keski-ikäisenä epäämääräisiin ahdistustiloihin ja masennuksen omahoitoon. Yksikään näistä oma-sessioistani ei jäänyt ilman positiivista vastetta.

Tutustuin netissä reiki-menetelmään v.2006. Käymieni 1 ja 2 kurssin jälkeen olen kuitenkin päätynyt vain omahoidolliselle tasolle. yli 1000 omahoito kerran voin sanoa:

Mikään itsehoitomedoti ei ole antanut koskaan elämässäni parempaa vastetta rahalle kuin reikimeditaatio on minulle antanut.
Se on pystynyt mm. ym. ajanjakson aikana suitsimaan sitkeän alkoholiriippuvuuteni hallittavalle tasolle. Myös hurjat painajaisuni tilat vähentyneet vähemmän haitallisiksi.

10

208

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • utelias...

      Yli 30 vuotta sitten silloiselle asuinpakkakunnalleni tuli joogakurssi. Muisteleisin sen olleen kansalaisopiston kursseja mutta eräällä koululla sitä iltaisiin pidettiin. Uuden uutukaisena tulokkaana se sai valtaisan suosion, ja kansaa oli pilvin pimein pyrkimässä kursseille, vain murto-osa sinne mahtui.

      Kävin siellä jonkin aikaa, mutta minusta haiskahti ainakin meidän kulttuuriin outoja lahjontapiirteitä. Opettajalle piti tuoda joka kerran joku lahjus. Kattelin hetken aikaa touhua, ja aattelin, että ei oo mun juttuni toi.

      Sittemmin kävin reikikurssin, mutta ei sekään tuntunut mun jutulle. En ole kovinkaan ohjailtavissa. Utelias ja ennakkoluuloton kylläkin olen, mutta en kovinkaan helposti ohjailtavissa ja virran vietävissä. Sopii ihmisille, jotka tarvitsevat vahvempaa ihmistä ikäänkuin ottamaan ohjat puolestasi.

      • skepon uni

        >Opettajalle piti tuoda joka kerran joku lahjus.

        Skepo on nähnyt taas vaihtoehtopainajaisiaan

      • tantrajoogaa
        skepon uni kirjoitti:

        >Opettajalle piti tuoda joka kerran joku lahjus.

        Skepo on nähnyt taas vaihtoehtopainajaisiaan

        Tuo oli vielä aika kevyttä, kun verrataan ohjelmassa esitettyyn seksuaaliseen ja taloudelliseen hyväksikäyttöön. Mutta nämähän ovat hoitokulteissa niin tavanomaisia piirteitä, että vaihtoehtoilijat eivät enää edes paheksu asiaa.

      • joka viestissä
        tantrajoogaa kirjoitti:

        Tuo oli vielä aika kevyttä, kun verrataan ohjelmassa esitettyyn seksuaaliseen ja taloudelliseen hyväksikäyttöön. Mutta nämähän ovat hoitokulteissa niin tavanomaisia piirteitä, että vaihtoehtoilijat eivät enää edes paheksu asiaa.

        >Tuo oli vielä aika kevyttä, kun verrataan ohjelmassa esitettyyn seksuaaliseen ja taloudelliseen hyväksikäyttöön.

        Nämä on lähinnä skepon pahoja unia.
        Itse käyn työväenopiston Pilates-tunneilla eikä kukaan ole kertaakaan tuonut minkäänlaisia lahjuksia. Päinvastoin: Ohjaaja tuo päänalusia, mattoja jne muiden käytettäväksi.

        >Mutta nämähän ovat hoitokulteissa niin tavanomaisia piirteitä, että vaihtoehtoilijat eivät enää edes paheksu asiaa.

        Lähinnä vain skepon painajaisunissa. Tavalliset kansalaiset (=vaihtoehtohoitoja käyttävät) paheksuvat niitä harvoja esille tulleita väärinkäytöksiä, toisin kuin skepo tuossa väittää. Skepolle valehtelu on ihan normaalia eikä hän sitä paheksu, silloin kuin itse sitä käyttää. Jota tapahtuu jatkuvasti.

      • esoteriaa
        joka viestissä kirjoitti:

        >>Tuo oli vielä aika kevyttä, kun verrataan ohjelmassa esitettyyn seksuaaliseen ja taloudelliseen hyväksikäyttöön.
        >Nämä on lähinnä skepon pahoja unia.

        Ohjelmassa esitetyt kohdat näyttivät tuottaneen painajaisia lahkoon eksyneille tantraajille. Lahkon kehitys ja menettelytavat ovat jostain syystä aina samat kaikissa esoteerisissä hoitoyhteisöissä. Eli ensin kaikki näyttää sujuvan ja ollaan kuin yhtä perhettä. Pikku hiljaa lahko eristyy ulkomaailmasta, johtaja alkaa kehittelemään vainoharhoja ulkomaailmaa kohtaan ja tekeytyy erehtymättömäksi guruksi. Seuraavassa vaiheessa lahkon naispuolisia jäseniä aletaan käyttää seksuaalisesti hyväksi. Ja jostain kumman syystä touhu jatkuu alaikäisiin sekaantumisena.

        Yleensä missään vaiheessa muut vaihtoehtoliikkeet eivät esitä kritiikkiä näitä rikollisia kohtaan.

      • liikkeellä
        esoteriaa kirjoitti:

        Minkä rikoksen olivat tehneet?
        En katsonut ohjelmaa...

        Mitä nuo "muut vaihtoehtoliikkeet" ovat?
        Itse en ole mukana missään "liikkessä", Pilates liikkeitä kyllä teen.

      • normaali kuvio
        liikkeellä kirjoitti:

        Minkä rikoksen olivat tehneet?
        En katsonut ohjelmaa...

        Mitä nuo "muut vaihtoehtoliikkeet" ovat?
        Itse en ole mukana missään "liikkessä", Pilates liikkeitä kyllä teen.

        http://ohjelmat.yle.fi/mot/taman_viikon_mot

      • yleistää

      • lahkolaista
        yleistää kirjoitti:

        Kaikenlaisia lahkoja löytyy politiikastakin. Ei pidä yleistää!
        http://blogit.yle.fi/mot/synninpaasto-joogalle

        Vaarallisille kulteille on tyypillistä aina sama kaava ja toistuvat piirteet. Kannattaa opetella tunnistamaan hälyttävät piirteet, jos pyörii new age-systeemeissä.

      • varo vain
        lahkolaista kirjoitti:

        Vaarallisille kulteille on tyypillistä aina sama kaava ja toistuvat piirteet. Kannattaa opetella tunnistamaan hälyttävät piirteet, jos pyörii new age-systeemeissä.

        Minä en pyöri siellä. Aika harva muukaan täältä.
        Kannattaa liikenteessäkin katsoa missä kulkee vaikka säännöt on selkeät. Aina jollain on omat säännöt. Se ei silti kaikkea liikenettä pahaksi tee.

        Hyvä, että tuollaiset ongelmat tuodaan esille ja kitketään pois.
        Taas vaihtoehtoilija oli kanssasi samaa mieltä vaikka väitit, ettei kukaan ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe