Päivähoitopaikan päätös, milloin tulee?

Missä vaiheessa ootte saanu ilmituksen päivähoitopaikasta, kun olette sellaista hakeneet? Kauanko teillä menny siis aikaa hakemisesta päätökseen? Me haettiin heinäkuussa jo paikkaa, kun tiedettiin että esikoinen lähtee tammikuussa hoitoon. Vielä ei olla saatu ja edelleen odotamma.
4544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kannattaa etsiä yksityisiä hoitajia.
mutta kunnan kautta heitä ei useimmissa paikoissa löydä vaan löytyy sivuja esim. turun yksityiset päivähoitajat.
tai oman kunnan mukaan.
myöskin hoitopaikkoja löytyy hoitopaikka.net.

Äänestä

Päätös tulee kunhan se hoitopaikka jostain vapautuu/löytyy. Tällä hetkellä taitaa monessa kunnassa olla päivähoitopaikat kortilla, koska tulokkaita on enemmän kuin päivähoitopaikkoja.

Äänestä

Meillä tulee noin kk ennen hoidon alkua. Jos tarvii hoitopaikan tammikuun alusta niin päätös tulee marras-joulukuun vaihteessa.

Äänestä

laiton kesäkuun puolivälissä ja sain elokuun alusta (täynnä olevaan).
olen vakavasti sairastunut masennukseen ja uusi vauva oli tuloillaan.
ehkä viranomaiset (neuvola, mtt ja lastensuojelu viranomaiset). saivat sen kiirellisemmäksi ja tärkeämmäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tammikuussa töihin kirjoitti:

Missä vaiheessa ootte saanu ilmituksen päivähoitopaikasta, kun olette sellaista hakeneet? Kauanko teillä menny siis aikaa hakemisesta päätökseen? Me haettiin heinäkuussa jo paikkaa, kun tiedettiin että esikoinen lähtee tammikuussa hoitoon. Vielä ei olla saatu ja edelleen odotamma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu