Sairastan epävakaa persoonallisuushäiriötä ja lisäksi minulla on todettu paniikkihäiriö. Olen käynyt säännöllisesti terapiassa jo monen vuoden ajan.
Lääkkeenä minulla on Absenor, Xanor sekä Risperdal.
Ongelmana (joka kuuluu epävakaa -sairauteen) tuo herkkyys. Varsinkin jos omat lapseni, jotka ovat jo täysi-ikäisiä, sanovat minulle pahasti, niin loukkaannun herkästi ja monesti itken itsekseni heidän sanomisiaan minulle. Itse en koskaan sano heille pahasti.
He voivat esim. sanoa minulle: äiti, oletko sä noin tyhmä tai esim. miksi sinulle joutuu aina selostamaan niin useasti, että ymmärrät jne...Loukkaannun tuollaisista sanomisista hyvin paljon. Ehkä kuuluu sairauteeni ja osaksi lääkkeittenkin vuoksi, en heti ymmärrä, vaan minulle pitää selvästi ja selkokielellä selostaa asiat, jolloin voin ottaa kantaa asiaan, mitä minulle selostetaan. Sitten lapseni hermostuvat ja tuhahtavat halveksuvasti, kun olen niin yksinkertainen.
Olen miehelleni, jolla itsellä hyvin vahva minäkuva, kertonut tuosta loukkaantumisesta, mutta hän vain vähättelee ja sanoo, etten välitä lapsieni sanomisista. Hänkin saa minut sitten alakuloiseksi. Eikö hänen kuuluisi sanoa lapsilleni, että kunnioittaisivat äitiänsä sen vertaa, kun kerran lapseni tietävät sauraudesta, etteivät pahoittaisi minun mieltäni.
Onko kenelläkään muulla sama sairaus ja tämä herkkyys ja haavoitteneisuus taakkkana ??
Lääkkeenä minulla on Absenor, Xanor sekä Risperdal.
Ongelmana (joka kuuluu epävakaa -sairauteen) tuo herkkyys. Varsinkin jos omat lapseni, jotka ovat jo täysi-ikäisiä, sanovat minulle pahasti, niin loukkaannun herkästi ja monesti itken itsekseni heidän sanomisiaan minulle. Itse en koskaan sano heille pahasti.
He voivat esim. sanoa minulle: äiti, oletko sä noin tyhmä tai esim. miksi sinulle joutuu aina selostamaan niin useasti, että ymmärrät jne...Loukkaannun tuollaisista sanomisista hyvin paljon. Ehkä kuuluu sairauteeni ja osaksi lääkkeittenkin vuoksi, en heti ymmärrä, vaan minulle pitää selvästi ja selkokielellä selostaa asiat, jolloin voin ottaa kantaa asiaan, mitä minulle selostetaan. Sitten lapseni hermostuvat ja tuhahtavat halveksuvasti, kun olen niin yksinkertainen.
Olen miehelleni, jolla itsellä hyvin vahva minäkuva, kertonut tuosta loukkaantumisesta, mutta hän vain vähättelee ja sanoo, etten välitä lapsieni sanomisista. Hänkin saa minut sitten alakuloiseksi. Eikö hänen kuuluisi sanoa lapsilleni, että kunnioittaisivat äitiänsä sen vertaa, kun kerran lapseni tietävät sauraudesta, etteivät pahoittaisi minun mieltäni.
Onko kenelläkään muulla sama sairaus ja tämä herkkyys ja haavoitteneisuus taakkkana ??
Vastaukset 1
Vanhimmat
ettei tuontyyppinen herkkyys kuulu sairauteesi vaan on aika monen "terveenkin" äidin reaktio kun rakkaat lapset sanoo pahasti ja perheen mies on välinpitämätön.
Eli aivan luonnollista reagoida haukkumisiin loukkaantuen. Ja moni "tervekin" äiti varmasti nielee asian hiiskahtamatta.
Vaikka olisitkin hidas ymmärtämään niin ei lastesi tarvitsisi sanoa ilkeästi. Olisiko kyseessä se yleinen perheiden ongelma että lapsilla ei ole kovin tiukkaa kuria pidetty eli ns. vapaan kasvatuksen tulosta.
Voisitko ajatella että pystyisit selvemmin tuomaan esille sen että loukkaannut kyseisestä toiminnasta. Vaikka sillä ei olisi vaikutusta muiden käyttäytymiseen että kerrot pahoittavan mielesi niin ainakin saat ääneen sanottua asian ja näin pystyt ehkä paremmin unohtamaan asian kun olet oman mielipiteesi asiasta sanonut. Jos on aivan hiljaa niin muut ainakin unohtavat loukanneesi sinua, ehkä jopa luulevat ettet loukkaantunut ollenkaan.